Anna-Leena Härkönen on kirjailija, joiden kirjojen myötä olen elämääni elänyt ja kasvanut kirjojen mukana. Väitän muistavani, kun tutustuin Häräntappoaseeseen, luin synnytyssairaalassa Juhannusvierasta ja annoin lapselleni nimen kirjan henkilöhahmon mukaan, lapsiarjen katkaisi se hetki, kun luin Härkösen Ei kiitos -teoksen alusta loppuun melkein yhdellä istumalla. Se kirja oli ensimmäinen, jonka luin pitkästä aikaa lapsiarjen väsyttämänä.
Valomerkki (2017, Otava) ilmestyi jälleen juuri sopivaan aikaan ilkkumaan, että vanheneminen lähestyy, ja vanhaan malliin luin kirjan vuodokauden aikana alusta loppuun. Härkösen teokset sieppaavat minut mukanaan, ja kyllä, ne iskevät aina oikeaan aikaan elämääni.
Valomerkki alkaa naisen, Anitan, syntymäpäiväjuhlista. Anita täyttää 50 vuotta (joo en vielä ole 50 täyttämässä, mutta kuitenkin) ja haluaa, että joku hänen läheisimmistä ystävistään tappaisi hänet. Anita kärsii masennuksesta, eikä oireita helpota yhtään se, että hänen täytyisi alkaa kirjoittaa uutta kirjaa. Ei yhtään huvita, Anita menee mieluummin kesken päivän nukkumaan peiton alle.
Kukaan ei ole enää Anitasta riippuvainen: hänen miehensä on päivät työssä ja aikuinen tytär tulee toimeen itsekseen. Omaa paikkaansa Anita ei löydä myöskään kirjailijakokkareissa, joissa ei oikeastaan lainkaan viihdy. Myöskien "ystävien" seuraa tuottaa vain lisää tuskaa.
Valomerkki alkaa naisen, Anitan, syntymäpäiväjuhlista. Anita täyttää 50 vuotta (joo en vielä ole 50 täyttämässä, mutta kuitenkin) ja haluaa, että joku hänen läheisimmistä ystävistään tappaisi hänet. Anita kärsii masennuksesta, eikä oireita helpota yhtään se, että hänen täytyisi alkaa kirjoittaa uutta kirjaa. Ei yhtään huvita, Anita menee mieluummin kesken päivän nukkumaan peiton alle.
Kukaan ei ole enää Anitasta riippuvainen: hänen miehensä on päivät työssä ja aikuinen tytär tulee toimeen itsekseen. Omaa paikkaansa Anita ei löydä myöskään kirjailijakokkareissa, joissa ei oikeastaan lainkaan viihdy. Myöskien "ystävien" seuraa tuottaa vain lisää tuskaa.
Valomerkki kertoo masennuksesta, kirjailijuudesta, oman elämän haltuunottamisesta. Teoksessa on paljon dialogia, mikä vie tarinaa eteenpäin kuin näytelmä. Kirjan lukeminen oli nautinto, varsinkin kun teemoja käsitellään humoristisella sävyllä. Kiitos, Anna-Leena Härkönen, mä niin rakastan näitä kirjojasi.
Anna-Leena Härkönen: Valomerkki
2017, Otava
252 sivua
Helmet-haasteessa lisään kirjan kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, koska Anita sairastaa masennusta
Helmet-haasteessa lisään kirjan kohtaan 20. Kirjassa on vammainen tai vakavasti sairas henkilö, koska Anita sairastaa masennusta
Kiitos tästä postauksesta! Jotenkin olen ajatellut, että Härkösen kirjat eivät ole minua varten, mutta tämä kirjoituksesi sai minut muuttamaan mieleni. :)
VastaaPoistaToivottavasti pidät. Härkösellä on oma tyylinsä, huumori ja syvällisempi aihe kulkevat käsi kädessä. Toimii mulle.
PoistaTäällä myös yksi Härkönen-fani! Lähetin jo tämän kirjan ostopyynnön tänne paikalliseen ruotsalaiskirjastooni, he kun eivät automaattisesti aina osaa ostaa kaikkia lempikirjojani. Tosin saattaa käydä niin, etten malta odottaa vaan ostan sen nyt tulevalla Suomen-lomalla... Härkönen osaa hienosti yhdistää raskaat aiheet keveyteen ja huumoriin, taitaa olla ainoa kirjailija jonka tekstejä lukiessa nauran ääneen. Luen myös hänen kirjojaan silloin tällöin uudestaan, sekin harvinaista. / Mari
VastaaPoistaMulla myös on mennyt pari kirja pariin otteeseen, esim. Juhannusvieras, Häräntappoase. Kaikki alkoi Häräntappoaseesta, ja sen jälkeen ei ole voinut jättää mitään kirjaa väliin.
PoistaMinulla on sama historia Härkösen lukemisessa kuin sinulla, Mari. Häräntappoase lumosi ja se oli menoa.
VastaaPoistaHärkösen teksti on nopealukuista, kevyen tuntuista, mutta painavaa.
Tämä on minulla lukematta, mutta aion lukea.