Essi Kummu on kotimaisista kirjailijoista minulle täysin uusi tuttavuus. Olen kyllä huomioinut Kummun kirjailijaksi ja hänen kirjojaankin, mutta niiden aiheet eivät ole innostaneet minua tutustumaan kirjoihin. Valitettavasti. Onneksi nyt kiinnostuin Kummun uutukaisesta Hyvästi pojat (2017, Tammi), sillä tämä kirja iski aivan täysillä.
Teoksen minä-henkilö on kirjailijatar, joka haluaa kirjoittaa rauhassa kirjojaan. Oikeastaan kaikki hänen päivänsä kuluvat sen hetken odottamiseen, jolloin hän saisi olla hiljaisuudessa ja rauhassa lukeakseen ja kirjoittaakseen kirjojaan. Hänen ex-miehensä toteaa lähtiessään, että nyt voit sitten olla rauhassa kirjojesi kanssa. Kirjailijatar on eronnut nainen, joka elää kahden teini-ikää lähestyvän tyttärensä kanssa. Rauhasta ei ole tietoakaan, kun teinityttö pistää äitinsä helisemään kiukunpuuskiensa kanssa, eikä äiti ymmärrä teininsä kiukkua.
Alma oli raivokkaasti sitä mieltä, että koko maailman sai räjäyttää tuhanneksi päreeksi vain koska hänen kampauksensa lakin alla oli litissä.
Tämä kaikki oli tietysti minun erinomaisen kasvatustyöni tulosta Teki mieli vetää häntä turpaan.
Itseironinen tyyli antaa anteeksi vanhemmuuden epävarmuudet, ainakin vähän. Tässä teoksessa oli armotonta teiniuhoa, jonka tiedän omassa elämässäni olevan lähellä. Olen varma, että kirjan päähenkilön tavoin tulen kestämään sitä erittäin huonosti. Kyllä, löysin itseni tästä kirjasta monesta kohtaa, ja siksi teosta oli kivullisen nautinnollista lukea.
Teinitytön kasvattamisen lisäksi kirjassa kuvaillaan teatteriesityksen valmistelua - no, esityksestä varmaan on tulossa melkoinen kaaos, joten hyvä, ettei se kirjan tapahtumien aikaan vielä valmistunut. Toinen, tai oikeastaan kirjan pääajatus on se, että päähenkilö on valmis sanomaan hyvästit miehille. Tarina käy läpi, millaisia miehiä hänellä onkaan ollut.
Tämä kirja oli kaiken kaikkiaan sellainen teos, että sitä oli vaikea laskea käsistään, sen verran hauskan elävästi Kummu kirjoittaa tarinaa. Koukutuin teoksesta, ja kiinnostavaa oli myös seurata niitä kirjoja, joita kirjailijatar luki ja kommentoi tarinassa. Tämä kirja oli kiinnostava teos, ja olen niin iloinen, että päätin tutustua siihen.
Essi Kummu: Hyvästi pojat
2017, Tammi
314 sivua
Helmet-haasteessa laitan kirjan kohtaan 13. Kirja "kertoo sinusta", sillä monesta kohtaa löysin itseni, en suinkaan kaikesta.
Minäkin löysin itseni joistakin kohdista, ja voin hyvin kuvitella, että lapseni tullessa teini-ikään meillä on vastaavia tilanteita kuin tässä kirjassa. Tanssiesityksen tekoprosessista en ollut kovinkaan kiinnostunut, vaikka jäinkin miettimään, missä määrin sen kuvaus perustui todellisuuteen (Riisuttuna-tanssiesitystä esitettiin Oulussa pari vuotta sitten - jäi minulta näkemättä, kun alastomuus tuntui jokseenkin vieraannuttavalta elementiltä).
VastaaPoistaKiinnostavaa tietää, että tällainen esitys on oikeasti ollut. Olisi varmaan jäänyt minultakin katsomatta, tuo alastomuus ei ole ihan mun juttuni. Sain käsityksen, että Kummun kirjat ovat omaelämäkerrallisia, joten voi pohjautua hyvinkin tuohon oululaiseen näytelmään.
Poista