Riikka Pulkkinen: Totta

Riikka Pulkkisen Raja oli kirja, joka yllätti ja koukutti. Muistan hyvin, kuinka luin sitä ensimmäistä kertaa: liikuin Itä-Helsingistä Länsi-Helsinkiin töihin ja uppouduin työmatkoiksi (tunti suuntaansa) kirjan pauloihin. Ehdin lukea Rajan toisenkin kerran tuon syksyn 2006 jälkeen, odotellessa Pulkkisen seuraavaa kirjaa. 

Nyt, kun Totta ilmestyi, en jaksanut odotella kovin kauan aikaa. Ja heti kun lukemiseen ilmaantui sopiva hetki: rauhallinen ilta, lukaisin kirjan läpi. Lukaisin tai hotkaisin, sillä odotin jälleen kerran, että jotain alkaisi tapahtua. Jotain yllättävää ja ajatukset räjäyttävää. Sellaista kohtaa ei tullut, vaikka eräässä kohdassa oli melkein tullakseen. Totta ei ollut huono kirja, mutta ei niin hyvä, eikä missää nimessä parempi kuin Raja. Ehkä, jos Totta olisi valmistunut paria-kolmea vuotta aiemmin, olisi siitä jäänyt pois sellainen loppuun asti hiottu vaikutelma, joka minua häiritsti kirjassa: jokainen sana oli niin tarkoin valittu, että niistä meni jo maku. Säröjä, joita Rajassa oli, ei tässä kirjassa ollut. 

Kaikki alkaa tässä toisessakin teoksessa lähenevästä kuolemasta: isoäiti, äiti ja psykologian professori, Elsa Ahlqvistilla on syöpä. Elsa, eikä kukaan muukaan hänen lähipiiristään halua hyväksyä Elsan lähenevää poismenoa. Koska Elsa halusi luoda uraa, Ahlqvistien perheeseen palkattiin lastenhoitaja, maalainen Eeva. Eeva oli Ahlqvistien kotona aina silloin, kun Elsa oli työmatkoilla ja Eevan ja Elsan taiteilijamiehen, Martin välille syttyi suhde.

Eevaa tarkkaillaan Elsan tyttärentyttären, Annan näkökulmasta. Anna suuntaa katseensa menneisyyteen, 60-luvulle ja siihen, millainen Eeva oli ja millainen oli Eevan suhde hänen isoisäänsä. Annalla on ollut tapana tarinoida ihmisten elämiä ratikkamatkoillaan, niinpä Eevan ympärillekin rakentuu tarina, jossa 60-luvun kuohuva Eurooppa liittyvät. Samoin Annan oma elämä tuntuu kietoutuvan Eevan maailmaan. Se, mitä tapahtuu Annalle, tapahtuu myös Eevalle. Ainakin osittain. 

Kirjassa pyöritellään suhteita ja niiden vaikutuksia ihmiselämään. Elsan poissaollessa tytär, Ella, luo suhdetta Eevaan - ja Eeva tutuukin todemmalta perheen elämässä kuin äiti-Elsa. Myös sitä, miten totta Eevan ja Martin suhde, pyöritellään teoksessa: Eevalle suhde on totta eri hetkestä kuin Elsalle. Mutta molempien on pakko myöntää suhde - ja rakkaus todeksi. Rakkaus tuntuu olevan teoksessa totta, tapahtumat taas ovat jokaiselle hieman eri tavalla totta. 

Joitakin teemoja teos raottaa niin vähän, että en ehtinyt niihin tarttua kunnolla. Pitäisi palata etsimään vastaukset kysymyksiin, jotka jäivät mieleeni kellumaan. Mutta teos ei ollut niin loistava kieleltään tai muilta osiltaan, että siihen tekisi mieli enää palata. Olisin halunnut, että niitä teemoja olisi kirjassa käsitelty enemmän. Myös ihan jotkut tapahtumat jäivät sellaisiksi vihjauksiksi, että en ole varma, ymmärsinkökään kaiken oikein. Lisäksi olen lukenut Hesarista Riikka Pulkkisen sanomana, että kirjaan jäi pari lausetta, jotka ohjaavat lukijan tulkintaa liiaksi. Tämä häiritsee minua siksi, että mietin koko ajan, mitkä ne lauseet tai kohdat olivat ja myös siksi, että minusta kirjailija, joka teoksen julkaisemisen jälkeen ryhtyy vatvomaan tällaista, vaikuttaa jo liiankin täydellisyyteen pyrkivältä. Lapsinäkökulmasta minua ärsytti ratkaisu, jossa kuvailtiin oppikirjamaisesti kiukkukohtauksen saaneen Ellan turvautumista Eevaan ja Eevan vieläkin oppikirjamaisempaa kiukkukohtauksen kuuntelemista.

Kirja taitaisi helposti muuttua elokuvaksi ja jotenkin alun totta-lauseista tuli mieleen Laura Närhen biisi. Pääsisiköhän se elokuvan tunnariksi?

Summa summarum: minua hieman häiritsi se, että teos ei ollut enää niin iloinen ja estoton ja ennakkoluuloton kuin Raja. Pidin kuitenkin Pulkkisen kielestä, joka päästää lukijan helposti tunnelmiin ja paikkoihin. Nautin oikein siitä. Tarina ei päästänyt minua lähelleen. Tuntuu kuitenkin, että kirjaa on niin paljon hehkutettu kaikissa paikoissa, että tämä olisi pitänyt olla suurempi lukukokemus.