Annamari Marttinen: Vapaa

Olen aiemmin lukenut Annamari Marttiselta teokset: Ero, Mitä ilman ei voi olla (2013, Tammi), Mistä kevät alkaa (2005, Tammi) ja Kuu huoneessa (2009, Tammi) ja olin kiinnostunut myös Marttisen uusimmasta Vapaa (2015 Tammi) -teoksesta. Nyt täytyy sitten heti sanoa, että aiemmilla teoksilla ei ole mitään tekemistä Vapaan kanssa, kirja on aivan erilainen kuin Marttisen aiemmat teokset. Kun muut kirjat ovat pyörineet parisuhteiden ympärillä, liikkuu Vapaa vakavamman aiheen ympärillä. Tai ehkä kirjassa on myös kyse ihmissuhteista, mutta laajemmalla käsitteellä kuin aiemmissa teoksissa. 

Vapaan päähenkilö on Mahdi, Irakista Suomeen saapunut turvapaikanhakijamies. Tästä ei kannata vielä säikähtää, sillä toisin kuin monet muut teokset, jotka kertovat maahanmuuttajista, tämä kirja ei käsittele vaikeaa ja karua pakomatkaa, ihmisten hyväksikäyttöä tai 16-vuotiasta tyttöä, joka joutuu omien sukulaistensa pettämäksi. Mahdin tarina alkaa siitä, kun hän saapuu joutsenolaiseen vastaanottokeskukseen. Kirjassa ei seurata niinkään niitä kamaluuksia, joita Mahdin elämään on kuulunut, vaan sitä elämää, joka alkaa Joutsenossa. 

Olin. Olen. Olinolen. Olin. En ole enää. En ole enää mitään. Minun on aloitettava nollasta. Nollan alapuolelta. Jäätymispisteestä. Jos sen jälkeen on enää elämää. Jos mikään enää herää eloon. Minussa. 

Mahdin elämä on hiljaisessa itäsuomalaisessa pikkukapungissa kovin rauhallista. Sitä värittää ainoastaan suomen kielen kurssi ja pari kertaa viikossa tehtävät matkat Lappeenrantaan sekä poliisikuulustelut, joita turvapaikanhakija kohtaa saapuessaan uuteen maahan. Pääosin Mahdi siis odottaa. Syö ja odottaa. Opiskelee suomea ja odottaa. 

Marttinen on kirjoittanut melkoisen neutraalisti siitä, minkälaista elämää vastaanottokeskukseen säilötyt ihmiset elävät. Väriä tarinaan tuovat vastaanottokeskuksessa aiemmin eläneet henkilöt, enkä nyt oikeastaan halua paljastaa, että millä tavalla. Itse pidin kirjan realismin ylittävistä kohdista. 

Kirja kertoo siitä, miten ihminen voi aloittaa uudessa ympäristössä ja maailmassa ja sitä, että onko aloittaminen oikeastaan mahdollista? Kirja kertoo myös ihmisten kohtaamisista maailmassa. Miten satunnaista on se, kuka tulee vastaan. 

Mahdin lisäksi kirjan tärkeänä henkilönä on Katariina, suomen kielen opettaja. Oli helppo samastua opettajaan ja kaikkiin niihin tunteisiin, joita ihmisten kohtaaminen tuo elämään. Miten ihmiset tulevat ja toiset lähtevät, ja miten toisiin jää side ja miten joidenkin menettäminen tuo kyyneleet silmiin. 

Neutraalilla tyylillä Marttinen kirjoittaa elämän henkilöille, joita lukija kirjassa kohtaa. Vaikka tyyli on neutraali, elämänvaiheet eivät. 

Katariina kysyy, tahdommeko värittää kuvan. Kukaan meistä ei ole värittänyt kuvia lapsuutemme jälkeen. 

Haluamme värittää. Katariina antaa meille värikynät. 

Vaivun värittämisen turvaan ja lohtuun. Rintani aukeaa. Katariina laittaa musiikin soimaan. 

Tahdon jäädä. 

- - 

Kinastelemme niistä väreistä joita on vähän. Vaaleanpunaisesta, oranssista. 

Väritän tarkasti. 

Hetken aikaa unelmoin. 

Pidin kirjasta aivan valtavasti ja luin sen vuorokaudessa läpi. Osaksi sen takia, että tunsin maailman omakseni ja oli hienoa saada sanalliseksi monta asiaa omassa elämässäni. Osaksi siksi, että Marttisen tyyli oli upea: miten niin pienillä vedoilla voikaan vedellä niin isoja tarinoita. Toivottavasti tämä kirja tarttuu monen muunkin lukijan käsiin ja luettavaksi!

 Annamari Marttinen: Vapaa

2015, Tammi

314 sivua