On ilo saada aloittaa kirjavuosi 2015 näin hyvän kirjan parissa. Löysin Elena Ferranten nimen jostain englanninkielisestä kirjablogista, jossa kirjailijan kirjaa kehuttiin ja olin iloinen, että kirjastosta löytyi Hylkäämisen päivät (2004, Avain) suomeksi.
Hylkäämisen päivät -teos ei takakantensa perusteella ole kovinkaan iloinen kirja, sillä kirjassa nelikymppinen, kahden lapsen isä, Mario, jättää vaimonsa ja alkaa seurustella parikymppisen naisen kanssa. Kun mies kertoo vaimolle lähtevänsä ja jättävänsä perheen, alkaa nainen raivota. Kirjassa seurataan naisen, Olgan, ajatuksia ja tunteita ja voisi sanoa, että tässä kirjassa on monenlaisia tunteita - Olga käy läpi lähes kaikki inhimilliset tunteet, jotka vaan kuvitella saattaa.
Reagoin voimattomuuteeni kireällä ja uupuneella itsekurilla. Päässäni pyörivät vain kuvitelmat Mariosta uuden naisensa kanssa. Kävin läpi menneisyyttämme, yritin kuumeisesti ymmärtää, missä suhteessa olin ollut riittämätön.
Viha, katkeruus, pettymys, epäusko ja raivo saavat naisen niin täydellisesti valtaansa, että jopa todellisuus alkaa hämärtyä, kun nainen on kahden lapsensa kanssa kesäisen kuumassa kerrostaloasunnossaan.
Peilikaapin liikkuvista sivuovista näin molemmilla puolillani erikseen kasvojeni kaksi puoliskoa. Tarkastelin ensin oikeaa, sitten vasenta sivukuvaani. Molemmat puolet olivat vieraan näköisiä. Yleensä en käyttänyt lainkaan sivupeilejä, tunnistin itseni vain keskiosan heijastamasta etukuvasta. - - Katso minua, kuiskasin peilille. Peili tarkasteli tilannettani. Etukuva rauhoitti minua kertomalla, että olin Olga ja että selviäisin tästä päivästä, mutta kaksi sivukuvaani varoittivat minua, ettei asia ollut niin.
En paljasta tässä, miten Olgan lopulta käy, mutta voin sanoa, että kirja on huikea lukuelämys. Välillä, kun Olga ajautuu ajatuksiinsa ja mielensä myllerryksiin, tekee mieli nousta ja nykäistä naista liikkeelle, ettei katastrofi pääse valloilleen. Sen verran vauhkoksi Olga tosiaankin pääsee kirjassa, että lukijana tuskin pysyin nahoissani. Suosittelen kirjaa ja jos aihe ei tunnu omakohtaiselta tai se tuntuu luotaantyöntävältä, niin kannattaa päästä asian yli ja tarttua kirjaan.
Muita tekstejä kirjasta: Kiiltomato ja myös MarikaOksa, joka oli lukenut kirjan myös!
Kirjailija Elena Ferrante muuten välttelee julkisuutta parhaansa mukaan, täältä löytyy New Yorkerin juttu kirjailijasta.
Elena Ferrante: Hylkäämisen päivät
2006, Avain
I giorni dell'abbandono, 2002
suomentanut Taru Nyström Abeille
193 sivua
Mukavaa, että pidit. Tämä oli minulle(kin) todellinen löytö. :)
VastaaPoistaTodellakin hieno löytö! Jännää, että luettiin tämä sama kirja menneiltä vuosilta. Voi olla, että törmäsin kirjaan myös suomalaisessa blogissa tuon Italia-haasteen myötä. Jostain syystä sen kuitenkin varasin kirjastosta =D
PoistaEksyin taas sivullesi. Kirjan kannessa oli tuttua ja niin minä löysin sen kirjaston kasasta. Olen siis aikeissa lukea tuon.
VastaaPoistaVau, aika hienoa! Minkäs sille voi, että on niin hyvä kirjamaku! ;)
PoistaJäänpä odottelemaan, miten sinä luit kirjan ja mitä fiiliksiä se herätti!
Oli mennyt tämä postauksesi ihan ohi. Luettuani nyt Amalian rakkauden ja kuvauksesi Hylkäämisen päivistä, niin vain vahvistuu tunne, että kenties Ferrantesta tulee uusi lempikirjailijani. Tehokkaan tyrmäävältä vaikuttaa tämäkin teos.
VastaaPoistaNiin minä sain kirjan luettua ja kirjoitettua tekstinkin. Sinulla on hyvä maku ja minä löydän hyvää luettavaa sinun sivuilta.
VastaaPoistaTuo Ompun mainitsema Amalian rakkaus pitäisi lukea. Omppu toteaa tuossa ylhäällä, että Ferrantesta voi tulla uusi lempikirjailija. Jäin miettimään, että emme liioin tiedä hänestä mitään, mutta kirjoittaa hän osaa.