Francois Lelordin Matka onneen (2005, WSOY) tuli vastaan, kun aloin selailla lukudiplomeita, Vantaan lukudiplomi toisen asteen opiskelijoille vaikutti kiinnostavalta, koska olen lukenut suurimman osan lukudiplomin kirjoista (ja pitänyt niistä). Matka onneen löytyy "Matkalla tässä ja nyt" -osiosta, joka pitää sisällään muitakin mielenkiintoisia teoksia. Samaisen lukudiplomin kirjatarjottimilta löytyvät myös aiemmin marraskuun puolella lukemani Roca Pacon Ryppyjä (sarjakuvateos) "Elämänkaari"-osiosta, Kati Närhen Saniaslehdon salaisuudet "Yhteinen matkamme" -osiosta ja Manu Larcenetin Maallemuuttajat "Luontoretki"-osiosta. Huikeita kirjoja muutenkin tarjolla tässä lukudiplomissa, melkeinpä tekisi mieli lukea listojen kaikki loput kirjat, ja toki olen bongannutkin listalta kirjoja luettavaksi.
Lelordin Matka onneen on pieni kirja, joka vie lukijansa nimensä mukaisesti matkalle, jonka määränpäänä on toivottavasti onni. Kirja ei ole Coelhoa, vaikka tietynlaisia perinteisiä totuuksia kirjassa jaellaankin: Opetus nro 1: Vertaileminen on hyvä keino pilata oma onnensa. Toisaalta, vaikka kirjassa päädytäänkin onnen löytymisessä perinteisenlaatuisiin totuuksiin, pidin kirjasta, koska se oli leppoisa kirja.
Kirjan takakannessa tarina nimetään aikuisten saduksi ja kirja alkaakin taikasanoilla "olipa kerran". Kirja kertoo psykiatrista nimeltä Hector. Hector tekee työtään hyvin, mutta alkaa ihmetellä, että miksi ihmiset ovat onnettomia juuri niissä maissa, joissa luulisi kaiken olevan hyvin: ihmisillä on hyvä toimeentulo, ruokaa ja turvallinen elämä. Hector lähtee matkalle tutustuakseen muihin maihin ja siihen, ovatko ihmiset onnellisempia muualla.
Hän suuntaa Kiinaan, jossa tapaa kauniita naisia ja erään erityisen. Kiinassa hän kävelee vuorille tapaamaan munkkia, ja ymmärtää, että "Onnea on kävellä vuoristossa". Se, joka on kävellyt vuorilla, voi myöntää, että yksi onnen tuoja vuoristossa käveleminen todellakin on, mutta Hectorin matka todistaa tämän myös. Marraskuisena synkkänä iltana myönnän myös, että "Aurinko ja meri ovat kaikkien onnea" on tavallaan oikea: varsinkin, kun itsensä voi tunta onnettoman väsyneeksi, kun nuo kaksi asiaa puuttuvat elämästä.
Kirjan takakannessa tarina nimetään aikuisten saduksi ja kirja alkaakin taikasanoilla "olipa kerran". Kirja kertoo psykiatrista nimeltä Hector. Hector tekee työtään hyvin, mutta alkaa ihmetellä, että miksi ihmiset ovat onnettomia juuri niissä maissa, joissa luulisi kaiken olevan hyvin: ihmisillä on hyvä toimeentulo, ruokaa ja turvallinen elämä. Hector lähtee matkalle tutustuakseen muihin maihin ja siihen, ovatko ihmiset onnellisempia muualla.
Hän suuntaa Kiinaan, jossa tapaa kauniita naisia ja erään erityisen. Kiinassa hän kävelee vuorille tapaamaan munkkia, ja ymmärtää, että "Onnea on kävellä vuoristossa". Se, joka on kävellyt vuorilla, voi myöntää, että yksi onnen tuoja vuoristossa käveleminen todellakin on, mutta Hectorin matka todistaa tämän myös. Marraskuisena synkkänä iltana myönnän myös, että "Aurinko ja meri ovat kaikkien onnea" on tavallaan oikea: varsinkin, kun itsensä voi tunta onnettoman väsyneeksi, kun nuo kaksi asiaa puuttuvat elämästä.
Hector matkustaa muuallakin maailmassa, ja matkalla oli kiva olla mukana. Maailmantila todetaan kirjassa sellaiseksi kuin mikä se on esimerkiksi maassa, jossa Hector huomaa mustien ja valkoisten olevan kovin eriarvoisessa asemassa. En kuitenkaan selosta Hectorin matkantekoa tässä sen enempää, sillä matkaan on kiinnostava tutustua itse kirjaa lukien. Jäin miettimään Hectorin oppeja ja ajatuksia, esimerkiksi sitä, miten kaukana nykyinen olotila on siitä, minkä ihminen ajattelee tuovan onnea ja toisaalta siitä, milloin koki olevansa onnellinen.
Francois Lelord: Matka onneen
2005, WSOY
Le Voyage d´Hector 2002
suomentanut Varpu Laakso
197 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti