Elina Loisan Rajantakaiset (2016, Tammi) oli kirja, jonka lukemista mietin kerran jos toisenkin. Lopulta uskaltauduin aloittamaan kirjan, ja se imaisikin minut mukanaan. Mukavan ja reippaan erilainen kotimainen kirja, ajattelin pitkään lukiessani.
Kirja kertoo Salomesta, jonka mummi Hilda on juuri kuollut. Salome alkaa tarkastella omaa äitisuhdettaan ja myös parisuhdettaan. Lukijalle avautuu maailma, jossa kolme (!) sukupolvea naisia on jäänyt osattomaksi äidistään. Salome ei juuri äitiään nähnyt, koska tämä teki koko ajan töitä, haaveenaan edetä urallaan. Mummi oli äiti Salomelle, mutta ei taas pystynyt olemaan äiti omalle lapselleen, Salomen äidille.
Salomen mies ja lasten isä, Leo, elää perheen talon kellarissa ja pelaa peliä, jossa haaveilee tapaavansa edesmenneen aiemman tyttöystävänsä. Hetken ajan Salome kohtaa Leon, sillä he molemmat odottavat viestiä rajan takaa, kuolleilta omaisiltaan.
Jos mä nyt sanon suoraan, niin te ootte kyllä aika omituinen pariskunta. Te kommunikoitte sujuvasti kuolleiden kanssa, mutta ette saa sanottua mitään talon eri kerrosten välillä.
Kukaan kirjan tarinassa ei elä normien mukaista elämää ja se on kirjan viehätys. Pitkälle. Aina sivulle 200 asti. Sitten kirja alkaa jollain tapaa jauhaa samaa ideaa, asioita selitetään liiaksi ja kaikki se, mitä kirja oli tähän asti, sen erikoinen tarina, lässähtää.
Folkloristiikkaa opiskellut Elina Loisa on saanut kirjaan mahtumaan kansanuskomuksia, jotka kietoutuvat pelimaailmaan. Ehkä uskomuksia olisi voinut pyöritellä rohkeamminkin tarinassa. Eriskummalliset tapahtumat ja henkilöt tulevat kirjan lopussa hieman liian tavallisiksi (ehkä juuri liiallisen selittelyn takia).
Mutta, kaikesta huolimatta, ihan kiinnostava kirja! Myös Kirjakaapin kummitus on lukenut kirjan.
Elina Loisa: Rajantakaiset
2016, Tammi
283 sivua
Tässä oli minusta paljon hyviä aineksia mutta aivan täysin en vakuuttunut. Loisa kirjoittaa kyllä sujuvasti, hänen tekstiään on mukava lukea.
VastaaPoista