Bodausta ja korsetteja

Luin yhtä aikaa kaksi Helsinki-kirjat -kustantamon julkaisemaa kirjaa, jotka ovat vähintäänkin omaperäisiä kirjoja.

Katja Oskamp: Hellersdorfin helmi saa tähtiä +

2011, Helsinki-kirjat,

suomentanut Riitta Virkkunen

alkuperäinen teos: Hellerdorfers Perle (2010)

Oskampin teos on kertomus perheenäidistä, jolla on mukava mies, teatterikriitikko Micha ja tytär Paula. Katinka, päähenkilö ostaa itselleen tiukan korsetin, joka päällä lähtee huonoon kaupunginosaan kapakkaan iskemään Miehen. Miehen kanssa hän viettää omituisia sidontaleikkejä, joista piristyneenä jaksaa elää tyttärensä kanssa ja olla parempi äiti kuin tylsän keskiluokkaisen elämän rasittamana.

En voi sanoa, että olisin hirveän pajon innostunut tästä kirjasta. Luin loppuun vain, koska siinä oli sivuja vain 191. Kirjasta voi saada enemmänkin irti, sen voi lukea feministisenä kannanottona äitihuorakompositiota kohtaan ja naisen kriisinä (esim. täällä). Hih, mä olen hieman irtaantunut akateemisesta maailmasta ja musta kirjassa pyrittiin shokeraamaan: toisen miehen luona ei voi harrastaa normaalia seksiä, vaan nainen sidotaan patteriin kiinni ja jätetään siihen roikkumaan.

Katie Arnoldi: Kehonpalvoja saa tähtiä + + (ja puoli)

2011, Helsinki-kirjat
suomentanut Hilla Hautajoki
alkuperäinen teos: Chemical Pink

Aurora on yksinhuoltajaäiti, joka harrastaa kuntosalia. Hänet bongaa salilta treenari Charles, joka haluaa tehdä Aurorasta tähden.

Charles tekee Auroralle treeni- ja ruokaohjelman, mutta pitää tätä myös seksipartnerinaan.

Auroralla on tytär, Amy, jolle hän ajattelee tekevänsä iloisen palveluksen, koska sopimukseen Charlesin kanssa kuuluu myös mm. Porsche, asunto ja paljon rahaa.

Kirjan kirjoittaja Arnoldi on myös itse kehonrakentaja, mutta hän ei ole itse ollut sellaisella kilpatasolla kuin teoksen päähenkilöt. 

Auroralle alkaa vähitellen selvitä, kuinka paljon kisakuntoon ja voittajaksi selviäminen vaatii työtä ja uhrauksia. Ja miten paljon oma vartalo voikaan muuttua ravinnon (kananmunia ja lihaa), treenin (useita tunteja päivässä) ja lääkkeiden (useita pistoksia päivässä) avulla. 

Kehonpalvoja-teos kiinnosti, koska olen elänyt asiaa harrastavan lähellä. En ihan samanlaista kisailua harrastavan, mutta sanotaanko, että kananmunia olen keitellyt enemmän kuin moni muu. Mitäs kirjasta voisi sanoa? Se ei oikeastaan pääse shokeeraamaan, koska tiedän, että kehonrakennus vaatii työtä ja aikaa. Selvää on, että aikaa ei jää muulle, varsinkaan jos haluaa huipulle. 

Mutta onko kyse aina narsismista, jos haluaa päästä huipulle? Jälkisanoissa kirjailija luonnehtii kirjaa näin: "Kehonpalvoja on tarina pakkomielteestä pienessä alakulttuurissa, mutta laajemmassa mielessä se kertoo nykypäivän narsismista." Luin kirjaa varmaan hieman väärin, koska minusta oli kiinnostavaa se, miten paljon treenarit tiesivätkään ihmiskehosta. Taisin jäädä jotenkin kiinni kirjan kuvailuun lihasten kasvusta.

Lukukokemuksena tämä oli nopealukuinen ja sujuvaa tekstiä. Mutta jos kehonrakennus ei kiinnosta yhtään, niin sanoisin, että tuskinpa tämä kirjakaan.

Edellisen kirjan tavoin tässäkin oli minun mukavuusalueelleni liiaksi omituisia seksikohtauksia, joiden outous ja yököttävyys oli minusta aivan turha tehokeino, eikä lisännyt kiinnostavuutta tällaisen kiltihkön nörtin mielessä.

Kehonpalvojan oli ehtinyt lukea myös anni.M.

******

Nyt tulikin sellainen annos outouksia yhteen soittoon, että aion lukea jotain enemmän perinteistä ja kilttiä.