MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 19. toukokuuta 2012

Läski ja juoppo - the Bollywood Real Story

Sattuipa silmiini, kun Suomen lehdistö julkaisi Bollywood-uutisen: Ilta-Sanomien uutiskynnys ylittyi sellaisesta tärkeästä tiedosta, että lapsen saanut näyttelijätär/kaunotar Aishwarya Rai on lihonut ja miten tähdettären fanit kokevat itsensä petetyiksi. Daily Mailin otsikossa nähdään lantiolle kertyneessä läskissä maanpetturuuden ainekset. Bollywoodin juorusivustolla Rain kiloja kommentoidaan mm. näin kauniisti:

5 months after,Ash looks terrible, especially when she has all the money to spend on hiring a personal trainer.

Oh God what has she done to herself??? There’s NO excuse to be that fat when you’re filthy rich and can have personal trainers, chefs and what not on a whim.




Rehellisyyden nimissä, onhan noita kiloja Raille kertynyt. Ainakin jos vertaa tähän vuoden 1994 Miss World kuvaan. Kenellepä ei tulisi paha ja nostalginen olo, kun katsoo omia kuviaan vuodelta -94? Tietysti olettaen, että on syntynyt pikkuisen aiemmin kuin vuonna 1990.

Aishwarya Rai has been hailed as one of the most beautiful women of all time. She won the title of Miss World in 1994. Photo courtesy of Reuters.

Mutta kiloista huolimatta, minusta naisen tekee kauniiksi positiivinen asenne, mikä näkyy kauniissa hymyssä.

Jos kauneus on synonyymi nuoruudelle, mennään pahasti vikaan, sillä kukaan ei pysy ikuisesti nuorena. Kauneusleikkaukset, dieetit, voivat pitää angeline joliet ja beyoncet, puhumattakaan victoria beckhameista, keinotekoisesti rasvattomana ja rypyttömänä, mutta kukaan ei voi mitään sille tosiasialle, että maan vetovoima viettelee jokaisen lopultakin.

Luulen, että tässä(kin) tapauksessa vain se tosiasia, että elokuvamaailman ihmiset ovat oikeita ihmisiä, eivätkä lapsuudenleikkien barbie-nukkeja, on iskenyt päin ihmisten kasvoja. Todellisina ihmisinä näyttelijätkin vanhenevat, lihovat ja joutuvat laihuutensa eteen tekemään töitä. Elokuvameikit peittävät virheet, kuvankäsittely vie jokaisen lähemmäksi kauneusihannetta (mikä se kulloinkin on), eikä rähjäisenä lehtien sivuillakaan esiinnytä.

Aishwarya Rai on minusta kaunis, oli kiloja enemmän tai vähemmän. Olen aina ajatellut myös, että Rai on paitsi kaunis myös fiksu, sillä hän on käyttänyt misseytensä edukseen. Hän on luonut mahtavan Bollywood-uran esimerkiksi upeana tanssijana, esimerkiksi Devdas-leffassa on upea tanssikohtaus. Jotta prinsessa-satu olisi täydellinen, Rai meni naimisiin Abhishek Bachchanin kanssa, joka on Bollywood-tähti toisessa sukupolvessa. (Abhishekin isä Amitabh näyttäytyi muuten myös Slummien miljonäärissä.)



Guardian -lehti kertoo samaa tarinaa ja lehdessä kirjailija Kishwar Desai (Pimeyden lapset) kommentoi Rain lihomista näin:


The timing is right for us to start learning to accept women with a few more curves and appreciate that gorgeous women do age," said Desai. "But the question is would Aishwarya want to age gracefully in front of us and will we let her?

Rai ei ole ainoa julkisuuden nainen maailmassa, jonka raskauskiloja on seurattu mediassa. Viimeisimpänä olemme päässeet ihailemaan ja hurraamaan naapurimaamme prinsessan raskauskilojen katoamista.

Joululahjavinkkien perässä toinen varma ja ikuisesti pysyväinen asia maailmassa (no, lehdissä) on jokakeväinen tsekkaus, kuka on laihtunut eniten ja kuka on parhaimmassa bikinikunnossa.

Tältä keväältä minun mieliini on jäänyt erityisesti Raakel Lignellin laihduttaminen, josta uutisoi MeNaiset. 50 kiloa laihtunut Lignell lehden mukaan:

ahmii päivästä toiseen body attackia, pilatesta, body pumpia.
Tunnin treeni on hänelle vasta alkupala. Kylläiseksi hän tulee kahdesta, joskus vasta viidestäkin perättäisestä ryhmäliikuntatunnista. Mausteeksi hän tarvitsee vielä ripauksen kuntosaliharjoittelua, uintia ja kävelylenkkejä.

Artikkelikuva

Ensinnäkin: olen aina ihaillut Raakel Lignelliä, koska hän on mielestäni näyttänyt, miten pyöreämpikin nainen voi olla iloinen ja aina positiivisen oloinen. Olen pitänyt häntä aina todella kauniina. Näin siis lehtien sivuilta seurattuna. Toiseksi: laihduttamisessa ei ole mitään vikaa, jos sellaiseen löytyy tarvetta ja halua. Kolmanneksi: liiallinen ylipaino on toki terveydellekin ajan myötä vaarallista ja riskialtista, ja henkisesti sekä fyysisesti rasittavaa. Ja ihan viimeiseksi: minusta on hienoa, että naistenlehtikin on rehellinen: laihduttaminen on kovaa työtä, se ei onnistu, jos siihen ei ole sitoutunut ja jos ei muuta ruokavaliotaan.

Kritiikin sanana kuitenkin se, että nämä jokakeväiset laihdutustarinat joskus korpeavat. Aivan kuin nainen olisi kokonainen ja ehjä vasta sitten, kun hän on laihtunut ne 50 tai 5 kiloaan täydelliseen kroppaansa. Aivan kuin vasta sitten voisi elää ja olla onnellinen.

En usko, että olen ainoa, jonka painoa on vahdittu kouluterveydenhoidossa, kavereiden keskuudessa, miesten silmissä, vaa'an numeroissa ja kaiken tämän vaikutuksena omassa mielessä. En tiedä, olenko ainoa, joka on ajatellut, että elämä alkaa, on parempaa ja ongelmat ratkeavat, kun vaaka näyttää 7,5 -17,5 kiloa vähemmän kuin kulloisellakin hetkellä.

Vasta vanhemmiten olen alkanut ymmärtää, että elämä alkaa, on parempaa, ja ongelmat ratkeavat, kun löydän iloni ja hymyni. Elämässä täytyy olla sen verran itsekäs, että pystyy tekemään sellaisia valintoja, jotka tekevät onnelliseksi. Jollekin se voi olla laihduttaminen, toiselle auringossa istuminen, kolmannelle puutarhanhoito. Onnellisuuteen ei johda se, että laihtuu ihannepainon ylittävät 2,5 kiloa, vaan se, että oppii tuntemaan itsensä.

En tiedä, kuka meitä vaatii tai vahtii ajattelemaan, että laihuus on tie onneen, kauneuteen ja rikkauteen. Kuka on keksinyt, että keski-ikäisyyttä lähestyvän 38-vuotiaan näyttelijän pitäisi näyttää samalta kuin lähes 20 vuotta aikaisemmin. Miksi lehdissä, mainoksissa ja mediassa saa pitää katsoa päivästä toiseen laihempaakin laihempaa naista? Miksi ei välillä sellaista, johon voisi samaistua? Kun paheksumme lähes yksimielisesti Kiinan ja Pohjois-Korean tyylisten maiden propagandaa, joka toistamalla samaa sanomaa saa ihmiset uskomaan, että johtaja on jumala, niin miksi emme avaisi silmiämme lähempänä huomaamaan, että meillä länsimaissa toistuu  ihan sama propaganda: laihuus on kauneutta, laihuus on onnellisuutta, laihuus on (naisten) jumala.

Joskus on vaikea ymmärtää, mistä edes johtuu laihuuden ihannointi kauneutena. Ehkä olenkin jotenkin sokea, mutta on esimerkiksi vaikea nähdä tässä kuvassa enemmän kauneutta kuin tässä.

Ettei menisi aivan naisasiaksi, niin mitäs sitten kuulukaan Bollywoodin rakastavaisten pariskunnan toiselle osapuolelle? 


Shah Rukh Khan, rakkauselokuvien kuningas ja miljardi(e)n fanin ihannoima näyttelijä on äskettäin aiheuttanut paheksuntaa muhinoimalla (juorujen mukaan) nuoren näyttelijättären kanssa, tupakoimalla kriketti-katsomossa ja ihan viimeisimmäksi rähinöimällä (oletettavasti) kännissä omistamansa krikettijoukkueen katsomossa, mistä sai porttikiellon koko stadioniolle. Asiaa uutisoineen The Times of Indian kommenteissa puolustellaan tähteä, mutta paheksutaan kännäämistä (SRK on muslimi), valehtelua "en ollu yhtään kännissä" ja muuten vain ökkyröintiä esim. poliiseja vastaan.

Näyttelijätkin ovat siis ihmisiä, lihovat, ryyppäävät, sekoilevat. On varmaan aika todeta, että elokuva on elokuvaa ja todellisuus jotain muuta. Ihan vain sattumoisin (eh) yllä oleva kuva on elokuvasta Devdas, jossa SRK näyttelee alkoholisoituvaa perijäpoikaa.

Keski-ikäisyyteen näemmä kuuluu myös sellainen "ilo", että joutuu näkemään idoleidensa vanhentuvan, sairastuvan, lihovan, roikkuvan nuoruuden rippeissä, laihduttavan, alkoholisoituvan, jopa kuolevan. Tähän(kään) keski-iän kammotukseen en ollut osannut varautua... Onneksi on vielä Amitabh Bachchan, joka on tähti vielä 70-vuotiaana. Ja jos palataan "meille": Johnny Depp, joka on kohta kolmannessa sukupolvessa teinien päiväunien kohde. Jotkut tähdet eivät ihan "luonnostaan" vanhene koskaan. Tai paranevat vanhetessaan.

Joo, kyllä mä näköjään haluan uskoa tähän nuoruuden satuun edelleen.  




Pahoittelen otsikon sanavalintoja. Siinä voisi olla vaikkapa raskauden ilo ja tähteyden onni. Voi vaihtaa, jos kokee mun valintani loukkaaviksi.

11 kommenttia:

  1. Kirjoitit paljon asiaa. On todella vääristynyttä, että mediassa on kutakuinkin ikuisuus puhuttu siitä, että esim. Muotimaailmassa ihannoidaan sairaalloista laihuutta ja että luonnollista kauneutta ja muotoja pitäisi arvostaa enemmän. Kuitenkin ne samat mediat hehkuttavat Catherinen (mikä sen Williamin vaimon nykyinen titteli on? Minä en muista) upeaa, hoikkaa olemusta, kun selvästi näkee, että tyttö on alipainoinen.

    Ja mikä siinä on, ettei raskaus saisi näkyä tippaakaan siinä vaiheessa, kun lapsi on saatu kohdusta ulos?! Jos lisäkiloja on tullut 9kk ajan, niin eihän ne nyt tunnissa katoa - edes rikkailta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan on ihan suoranaista vääryyttä, että pitäisi katsella vaatteita vaikka nyt HenkkaMaukan kuvastosta, jossa on väärät vartalot ja sitten menet kauppaan ihan turhaan, kun vaatteet näyttää ihan erilaiselta itsensä päällä. Miksei suoraan kuvata vaatteita normaalivartaloisen päällä? Ja sitten mallit - kun kukaan ei ole niissä mitoissa, niin en ymmärrä mikä idea on nähdä vaatteet ihan väärännäköisenä?

      Ja en tajua tuota raskauden jälkeen entisiin mittoihin synnärillä - juttuja. Joillakin se käy niin helposti, toisilla taas ei.

      Poista
  2. Oi, mahtava postaus, Mari, kertakaikkiaan loistava! Ihan samoja ajatuksia on omassa mielessäni käynyt moneen kertaan. Italiassa ollaan ihan äärimmäisen ulkonäkökeskeisiä, mikä taas harvoin tule suomalaiselta naiselta luonnostaan. Italiattaret ovat myös Euroopan laihimpia heti ranskattarien jälkeen, joten paineet voisivat tuossakin mielessä olla kovat. Minä "kärsin" nuoruudessa aina pikemminkin alipainosta, joten totta puhuen otti hiukan koville huomata 30 rajapyykin lähestyessä, että jaa, en mä voikaan syödä ihan mitä tahansa lihomatta. Mulle oli parikymppsienä ihan normaalia syödä puoli kiloa suklaata viikossa, ja silti käytin kokoa 34/36. Olikin ihana kuulla miespuoliselta italialaiselta fyisoterapeutilta, jolle valitin uusia kiloja, että "eihän aikusien naisen pidäkään näyttää teiniltä".

    Jokaisella on oma kokonsa, tärkeintä olisi olla terve ja sujut itsensä ja elämänsä kanssa niin, ettei onnellisuutta määrittele kilot tai kuppikoko vaan oma asenne, oma, seesteinen minäkuva.

    Minä muuten lihoin raskausaikana 24 kiloa, ja sain kuulla siitä jatkuvasti lääkäriltä. Lopulta vaihdoin gyneä! On eri asia, jos on terveysongelmia jne. mutta kun mun lähtöpaino oli niin alhainen ja verenpaine matala, niin pidän kilojen kertymistä täysin henkilökohtaisena juttuna. Eikä mitään ongelmia ollutkaan. Ja raskauden jälkeen lähti 17 kiloa 3 kuussa, kun en tehnyt muuta kuin imetin ja kuljetin lastan kantoliinassa, että olisin saanut edes jotenkin nukkumaan :) Olin tosi poikki jatkuvasti heräilevän lapsen kanssa, olin vielä 20 päivää ja yötä kuussa yksin, kun mies reissutyössä, joten en kertakaikkiaan ehtinyt tai jaksanut edes laittaa ruokaa. ONNEKSI olin lihonut raskauaikana, mitä jos paino olisi noussut vains en "sallitun" 9-10 kiloa? Olisin ollut ihan luuranko 17 kilon laihtumisen jälkeen. Jos joskus vielä olen raskaana, niin sanon heti suoraan gynelle, että mulle ei sitten kiloista huomautella tai... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. =)

      Ah, miten vapauttavaa, kun joku sanoo tuon, että ei tarvitsekaan olla teinin mitoissa aikuisena! Nyt kun katselen teinejä, niin lähinnähän monesta paistaa läpi epävarmuus (vaikka onkin fyysisesti kunnossa) tai epävarmuuden liioiteltu peittäminen. Vanhemmiten on ihanaa just se, että ei tarvitse olla koko ajan epävarma itsestään.

      Ulkomailla on tosiaan vielä vähän erilaista. Muistan, kun Aasiassa en saanut edes rannerengasta mahtumaan käteeni! Ja vaatteet sitten, koko XL mahtui päälle. Kyllähän se itsetuntoa hivelee, kun menee kauppaan ja pyytää kaupan isoimmat vaatteet :(

      Itselläni kanssa on vain huono mieli neuvolan painokontrolleista. En muista, että siellä juuri muuta kyseltiinkään kuin painon perään.

      Mulla kyllä on raskaukilot pysyneet tiiviisti. Siis, olen ihan rehellisesti rupsahtanut, kun ei ole enää ollut halua 5 krt / viikossa treenaamiseen. Ja vissiin mulla on ollut aikaa syömiseenkin ;D

      Poista
  3. Sama uutinen herätti minunkin huomioni. Olen ihan samaa mieltä kanssasi, nyky-yhteiskunta luo sellaisia paineita, ettei ihminen saisi lihoa tai vanhentua lainkaan. Onneksi meidän tavisten keskuudessa tilanne ei kuitenkaan ole vielä ihan tällainen. Vaikka ovathan kauneusleikkaukset yleistyneet ns. tavallisillakin ihmisillä.

    VUOSI toisen lapsen syntymän jälkeen voin todeta, että vaikka raskauskilot ovat numeroina lähteneet, jotain peruuttamatonta on tapahtunut. Jos haluaisin näyttää naiselta, joka ei ole kahta lasta kantanut, synnyttänyt ja imettänyt, pitäisi aloittaa tuntuva laihdutus- ja kuntoilukuuri (vaikka sekään ei välttämättä auttaisi). Kerään moiseen rypistykseen vielä motivaatiota ja kenties turhaan, mutta voinen lohduttautua sillä, että rapistuminen alkaisi jossakin vaiheessa joka tapauksessa.

    Näiden kuvien perusteella Rai näyttää upealta naiselta. Itse asiassa paremmalta nyt kuin tuossa sieluttomassa missilookissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä valitsin vähän epäreilusti nuo kuvat. Musta aika moni missi on parantunut vanhetessaan. Parikymppisenä sitä nainen, eikä kyllä mieskään, ole parhaimmillaan. Näin keski-ikäistyvän näkökulmasta ;D

      Onneksi äitinä ei tarvitsekaan olla niin huippuiskussa enää. Vaikka kyllä toisaalta treenaaminen saa hyvälle mielelle, sitä en kiellä. Mutta jos ainoa motivaatio liikkumiseen on saada kiloja pois, niin menee sekin ilo...

      Kaiken kaikkiaan olisi ihanaa, jos olisi enemmän erilaisia naisia kuvissa, mediassa. Ja jos tuossa vähän aikaa sitten kirjoitin, että voiko tai saako kirjailija olla kaunis, niin toki saa. Mutta saa olla kaikenlainen.

      Poista
  4. Ihana, tuore ja persoonallinen postaus!

    Miulle pyöreys on vierasta. Painoindeksini on 19, alimmillaan se on ollut 16. En silti ole aina pitänyt kropastani, ja kun painoin 18-vuotiaana 46 kiloa en todellakaan ollut onnellinen. Tyytyväisyys omaan kroppaan on löytynyt enemmänkin itsevarmuuden kautta - teininä halusin näyttää joltakulta toiselta, nyt haluan korostaa parhaita puoliani. Sen sijaan, että murehtisin onko perseeni liian iso, iloitsen siitä että miulla on perse.

    Kauneusihanteet eivät pelkästään tänäpäivänä ole epäterveitä, tuntuu, että ne ovat aina olleet. Joskus kauniina on pidetty erittäin lihavaa naista, Danten aikoihin kehittymätöntä tyttöä ja keisarinna Sisi oli puolestaan kuuluisa minimaalisesta vyötäröstään ja paastoistaan.

    Mielestäni nykyään ulkonäkö vain painaa enemmän, kuin aikaisemmin. On tehty tutkimuksia, joissa on selvinnyt, että testattavat uskoivat että kauniit ihmiset elävät helpomman elämän. Plastiikkakirurgia myy itseään sillä, että "ulkoisen tulee näyttää yhtä täydellisestä ja nuorelta kuin sisäisenkin puolen". Tuntuu siis todellakin, että ihmisessä on jotain vikaa jos hän ei näytä täydelliseltä. Vaikka eihän meidän kuulukaan näyttää täydellisiltä! Juuri se tekee ihmisistä kauniita - erilaisuus.

    Laihuus ei enää ole se absoluuttinen normi. Otetaan vaikka Kim Kardashian, joka ei ole kokoa nolla, mutta ei varmasti muovisuudessaan yhtään sen terveempi esikuva...

    Nykyään ei tarvitse enää olla vain laiha. Pitää olla jo täydellinen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on täysin totta, että aina on ollut joku kauneusihanne ja mieluusti sellainen, ettei kukaan oikeastaan yllä siihen, koska kaikki ovat luonnostaan erilaisia.

      Istuin tuossa yksi päivä aurinkoisessa puistossa, ja samaan puistoon tuli intialaisen värinen nainen. Mä istuin sitkeästi auringossa, että rusketun, ja tuo toinen varjossa, että ei ainakaan rusketu yhtään enempää. On se niin hassua, että aina se toinen on parempi vaihtoehto.

      Nykyisinhän se ihanne on vain sitä varten, että saadaan myytyä kaikkea, mikä toisi (muka) sen ihanteen lähemmäksi ja elämän paremmaksi. Kantsii hankkii joku kaunotar ystäväksi, että huomaa, että elämä ei ole sen parempaa, vaikka olisikin kauniimpi, laihempi ja rikkaampi.

      Mulle tulee aina vaan kuva Hesarin kuukausiliitteestä, jossa eteläkorealaiset leikkauttaa mm. luomiaan, että olisivat enemmän länsimaisen näköisiä. Ajattelen aina omia lapsiani, jotka näyttävät vähän aasialaisilta ja ovat niin ihanan täydellisiä just tuollaisina.

      Poista
  5. Minäkin huomasin tämän - käsittämätöntä. Ja samaa toivon kuin muutkin: erilaisia ja -näköisiä ihmisiä mediaan ja Photoshop pannaan!

    Muistin sinua muuten haasteella blogissani.

    VastaaPoista