MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

perjantai 11. toukokuuta 2012

Turkka Hautala: Kansalliskirja


Tuukka Hautala on jäänyt minulle toistaiseksi (täysin syyttä!) tuntemattomaksi kotimaiseksi kirjailijaksi. Vaan ei jää enää.
Monen muunkin blogissa luettu ja kehuttu

Kansalliskirja

(Gummerus 2012)
nimittäin oli sen verran mahtava lukukokemus, että täytyy nyt kaivaa se Salokin esiin kirjahyllystä ja lukaista. 

Kuten totesin, aika moni on blogeissakin jo kirjoittanut Kansalliskirjasta, 
joten tällä kertaa taas hieman otan otteita muiden blogeista. 

***

Tessa kirjoitti vastikään, että kirja jää hänelle hieman vieraaksi, koska se niin selvästi liittyy länteen. 
Koska itse olen vahvasti (mukamas) idästä, voisin olla Tessan kanssa samaa mieltä, mutta sitten taas, seitsemän vuotta Turussa tekivät jotain minulle: 
aloin ymmärtää länsisuomalaista katsantoa. 
Hautalan kirjaa lukiessani huomasin itse asiassa vasta joidenkin novellien murteesta, että hei, tässähän ollaan Turun kupeessa.
Ja se murre saa minut vähän nostalgiseksi, koska niistä Turun vuosistani alkaa olla jo jokunen vuosi aikaa.
Täytyy sanoa, että Loppuun asti minä -novellin forssalaisuutta voi ehkä ymmärtää vain, jos on kuullut tarpeeksi monen forssalaisen syyttävän taustaansa elämänsä jokaisesta asiasta. 
Se tosin tapahtuu useimmiten vähän itseironisella ja kotiseuturakkautta uhkuvalla äänellä. 

Mutta Tessan kanssa olen samaa mieltä myös toisesta asiasta: 
en tajunnut ihan kaikkieni novellien jujua. 
***

Uskaltaisin jopa sanoa, että novellit olivat kovin eritasoisia. 
Teos alkaa vahvasti novellilla Mäkipaikkakunnilla
ainakin itse muistan lapsuudestani, että joka kerta kesäisin kun ajoimme Lahden ohi, piti hyppyrimäet bongata auton ikkunasta. 
Syystä, jota en ole myöhemminkään ihan tajunnut. 
Se kun vain kuuluu tehdä niin.
Ja teen omien lastenkin kohdalla niin,
syystä jota en tajua.
Seuraavakin novelli, Kiinalainen naapuri
on hauska. 
Näissä on samaistumispintaa: kukapa ei olisi tuntenut iloa siitä, että saa täysin vieraan vietellyksi suomalaisiin rappiollisiin tapoihin?! Mutta ruotsalaiseen jo suhtautuu aina vähän eri tavalla: sitä haluaisi inhota, mutta kun ne ovat niin kivoja.
Hautalan teoksessa alkua seuraa joukko hieman oudompia novelleita, 
mutta kun novellit ovat niin lyhyitä, 
ymmärrän, että joukkoon mahtuu myös sellaisia, jotka eivät ole niin must just mulle.
Annetaan suurella sydämellä ja isolla kädellä 
anteeksi, 
koska suurin osa novelleista on hienoja lyhyydestään huolimatta 
(tai ehkä juuri siksi). 

***

Joana nosti blogissaan Kansalliskirjasta esiin aivan mahtavia lainauksia. Varsinkin mopopoikien syljeneritys ja miehiset ohjeet jälkipolville ovat niin, 
niin mitähän ne olisivat?
Suomalaisia ja siksi niin rakkaita. 
Itseironisella tavalla hauskoja. 
Sillä sitähän Hautalan teos on myös. 
Hauska. 
Hauska, mutta tavalla, jossa ei naureta ihmisille, 
vaan tutkaillaan meille rakkaita asioita. 
Ja ovathan ne meille rakkaat asiat vähän koomisiakin.

***

Tuulia kirjoitti, että Hautala avaa suomalaisuutta ehkä hieman liiankin negatiivisessa valossa.
Mutta hei, eikös se kuulu itse suomalaisuuteen? Voiko suomalaisuudesta puhua millään muulla tavalla kuin vähän vähätellen, ironisesti ja sitten kuitenkin sillä tavalla, että siitä tavasta ymmärtää, että se kotiseutu ja -maa on itse kullekin niin kovin rakas.

***

Susa kirjoitti blogissaan aika tyhjentävästi, mitä kaikkea kirja pitää sisällään.
Se pitää oikeastaan niin paljon, että ei yhdessä postauksessa voi kirjoittaa sitä kaikkea ihastusta, mikä kirjaa lukiessa oli vastaanottamassa lukijaa.

 ***

Sama tunne tuli, kun luin Miika Nousiaisen Metsäjättiä, ja huokailin, että sellaista mun elämä tosiaan on ollut
suomalaisena suomalaisten keskuudessa.
Hautala liikkuu novelleissaan Nousiaista laajemmassa ajassa ja henkilöhahmotkin ovat välillä vanhoja, välillä nuoria.
Toisaalta samanlaisia tilanteita havaita eri-ikäisten toimia
varmasti on monella juuri minunikäisellä ollut Suomen kyliä ja kaupunkeja tarpoessa.

Miks sä just mult kysyt -novellissa keskustelevat nykyajan teinit. Kaikki on nii siistii ja asioita tehdään iha sikana.
Novellin lopussa selviää, että kyse onkin uussuomalaisista.

Huomaan, että Hautalakin on oman sukupolveni kirjailija.
Vaikka yritämme olla niin avaria katseiltamme ja ajatuksiltamme,  kuitenkin huomioimme sellaisenkin asian, että toisennäköiset teinit puhuvat ihan samalla tavalla kuin ehtasuomalaisennäköiset teinit.


Juuri kun olen nostamassa Hautalan Kansalliskirjan
oman sukupolveni Kalevalaksi, 
Hautala tekeekin sen itse. 
Valppaat sääriparit -novellissa mennään suomalaisen (maalaisen) syvimpään olemukseen eli 
pesäpallokentälle. 
Tarvitseeko tässä nyt erikseen mainita, että itse olen kentällä juossut kymmenen (ja vähän yli) vuotta. 
Vaikka Hautalan kentällä ovatkin lapualaiset, niin kyllä tämä upposi minuun. 
Hautala ujuttaa väliin vielä kalevalaista runomittaa,
joka saa kansallispelimme sen ansaitsemaansa arvoon (no ihan oikeasti, se on peleistä jaloin!). 

PESÄÄN EHTI PELINAINEN 
ETENIJÄNÄ ETEVÄ

Vähänhän tässä pitää miettiä, että mennäänkö tässä kohtaa jo vähän yli kaiken kansallisuuden, mutta päätän nyt, että ei mennä. 

Hautalan kirja on juuri niin kansalliskirja kuin se on. 
Se on myös oman sukupolveni näkemys suomalaisuudesta, maalaisuudesta ja maalta kaupunkiin muutoista, muutoksista, ja niin, vähän se on kallellaan länteen päin. 

Samalla kun nostan Hautalan teoksen oikeastaan edellä mainitun huippuun, niin mietin jo vähän, että eihän näitä enää tulisi montaa. 
Voiko elämästä 80-luvulta eteenpäin olla vielä paljon sanottavaa monella eri mieskirjailijalla? 
Löytyykö vielä jotain samaistumispintaa, kun oikeastaan kaikki äänikaseteista tv-sarjoista internetin tulosta on jo käsitelty? 


Arvioni + + + + +, 
koska ei tähän nyt ollut yhtään mitään lisättävää. 

PS. Ne, joiden blogia en lainannut, eivät hypänneet googlettamalla silmille.   





11 kommenttia:

  1. Kiva, että pidit tästä. Minun mielestäni Kansalliskirja kuuluisi suorastaan jokaisen kodin kirjahyllyyn.

    Minulle kirja on aika länsisuomalainen, kuten Tessallekin, mutta se on samaan aikaan eksoottista (tällaiselle savolaiselle) ja tuttua (on onni "omistaa" satakuntalainen anoppi). Mielestäni Hautalan luomiin tunnelmiin pääsee aika hyvin sisälle.

    Olen samaa mieltä, että pieni negatiivisuus tai ironisuus kuuluu kiinteästi suomalaisuuteen, ainakin mielikuvissa. Ja niillä mielikuvilla Hautala osaa tosiaankin peilailla.

    Minäkin toki kirjoitin Kansalliskirjasta blogiini (varmaan muuten ensimmäisenä bloggaajana, vaikken tiedä onko asian esille tuominen oikein korrektia :)).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä meinasin kirjoittaa tuon saman, että tämä kirja pitäisi olla Kalevalan ja Tuntematon sotilas -teoksen välissä kirjahyllyssä.

      Mä olen vasta nyt täällä idän ja lännen risteyskohdissa huomannut, että olen jotenkin kadottanut itäsuomalaisuuteni ja alan käydä välillä kärsimättömäksi itäisten jahkaajien kanssa ;D

      Sä kirjoitit varmaan niin aikaisin tuosta, että google ei enää löytänyt (menin kolme sivullista ja olin vähän laiska). Pitäisi varmaan aina laittaa tuohon loppuun, että ilmianna itsesi, jos olet kirjoittanut kirjasta, niin saa lisättyä linkiksi =)

      Poista
  2. Mielenkiintoinen arvio, hauskaa lukea välillä tälläisiä "koosteita". Olet kyllä ihan oikeassa, suomalaisuuteen kuuluu kyllä vahvasti itsensä vähättely. Jotenkin kuitenkin näkökulma tuntui silti mielestäni hiukan yksipuoliselta, ainakin lukiessa, ei ehkä niinkään enää näin jälkeenpäin. Siihen kyllä yhdyn minäkin, ja kirjoitinkin blogiarviossa, että kaikkien tarinoiden jujua oli vaikea ymmärtää. Tuli itselle hieman tyhmä olo, että enkö minä nyt vaan tajua, mutta ilmeisesti kaikkia muutkaan eivät ole tajunneet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kaikkea ei tajunnut. Mutta sitten toisaalta, kyllähän niistäkin pääsi tunnelmaan mukaan, joita ei ihan tajunnut.

      Oliskin kiinnostavaa, jos joku kirjoittaisi seuraavaksi suomalaisuudesta rinta rottingilla -asenteella. Mitenhän siihen suhtautuisi?

      Poista
  3. Oih. Ihana arvio :)

    Nyttemmin näyttää yleistyneen vähän kriittiset arviot tästä kirjasta. Minä kestän senkin, että Hautala vähän naureskelee novellien henkilöhahmoille, sillä mielestäni se naureskelu on kuitenkin valtavan hyväntahtoista ja lempeää. Kuten vaikkapa suhtautuminen marketien Harriin.

    Kirjan hienous on siinäkin, että Hautala antaa lukijalle aineksia tarkkailla ympäristöään hieman moniuloittesemmin, ymmärtäväisemmin ja toisenlaisten lasien läpi. Sillä ei niitä marketien Harrejakaan aina havaitse, vaikka ne aina siellä marketissa pyörivätkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihanaa, että muistetaan ne harrit. Mutta aika monesti kai ne laitapuolen kulkijat ovat kotimaisessa kirjallisuudessa aiheina muutenkin? Ehkä kotimainen kirjallisuus ei kovin usein kerro menestyjistä (paitsi jos se menestys katoaa) tai edes keskiluokasta niin paljon.

      On tärkeää havainnoida ympäristöä kyllä!

      Poista
  4. Olen samaa mieltä, että kyllähän näissä novelleissa oli sitä eroavaisuutta sen tason suhteen. Mutta minäkin kyllä ihastuin Kansalliskirjaan eikä varmasti jää viimeiseksi Hautalaksi minullakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, jos ei olisi huonoja niin sitten ei kai olisi hyviäkään =) Tulee mieleen SAmu & SAlla -kirjan vastaus kysymykseen, miksi joka päivä ei voi olla syntymäpäivä =)

      Hyvä tämä oli kokonaisuudessaan. Ja Salo odottaa.

      Poista
  5. Hih, tämä arvio oli loistava, seurasit hienosti Hautalan teemaa, eli nostit esiin kirjablogien erilaisia käsityksiä kuten hän itse kirjassaan suomalaisuuden eri piirteitä. Hienosti jepattu :D

    Ja Kansalliskirja tietenkin <3 <3 <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, niinhän tuo taisi mennä ;D

      Aina ei ole kovin erilaista sanottavaa muihin verrattuna.

      tää on kyllä ihan ♥ kirja.

      Poista
  6. Olipas hauskasti rakennettu arvio! Itse odotan tämän lukemista kovasti :)

    VastaaPoista