Verkottunut yhteiskunta eli maailmanhistoria lyhyesti

J.R. McNeillin ja William McNeillin Verkottunut yhteiskunta - yleiskatsaus maailmanhistoriaan (2006, Vastapaino - alkuperäinen teos The Human Web. A bird's-Eye View of World History 2003, suom, Natasha Viilokkinen) ei ole mitään sen vähempää kuin koko maailmanhistoria yksissä kansissa ja 480 sivussa.

Teos alkaa noin 12 000 vuoden takaa ja alkaa tuoda esiin niitä verkkoja ja verkostoja, joita ihmiset ja ihmiskunta ovat luoneet  esihistorian ja historian ajan. Esihistoriasta selvitään teoksessa parissa-kolmessa ensimmäisessä luvussa, joiden mukana siirrytään keräilijä-metsästäjästä maanviljelijäksi.

Seuraavissa kappaleissa kerrotaan ihmiskunnan ensimmäisistä sivilisaatioista: Mesopotamiasta, Niilin Egyptistä, Induksesta ja Kiinasta. Sivilisaatiot syntyivät, kun ihmiset pystyivät maanviljelyksen myötä jäämään paikoilleen. Kun ihmisillä alkoi olla aikaa ajatella muutakin kuin jokapäiväistä ruuansaantiaan, alkoi heillä olla tarve uskoa elämän jatkumiseen jossain muodossa fyysisen kuolemansa jälkeen. Syntyivät uskonnot, jotka myöskin saivat ihmiset tyytymään eriarvoiseen asemaan elämässään. Tämä sopi aikakauteen, sillä samaan aikaan kaupunkien ja sivilisaatioiden synnyn myötä ihmiset alkoivat olla eriarvoisia: toisille kerääntyi rahaa ja rikkautta, toiset tekivät työn. Kun maanviljelijät kärsivät ryöstelyistä, tarvittiin sotilaita suojelemaan heitä; rannikkoa pitkin siirryttiin toisiin sivilisaatioihin etsimään uusia tavaroita ja myös jokivarsia pitkin kuljettiin omilla seuduilla: syntyi kauppiaiden ryhmä, jotka toivat tavaroita muualta lähemmäksi.

Ihmiset tekivät erilaisia töitä; kauppiaiden oli helppo rikastua, uskonnon päälliköitä arvostettiin ja heistä tuli kuninkaita. Maanviljelijät tekivät ruumiillisesti haastavimman työn ja he kärsivät kovista veroista. Esimerkiksi Intiaan (Indus-kulttuurin tuohouduttua ja uuden synnyttyä) kasti-järjestelmä asetti ihmiset eriarvoiseen asemaan (tai valloittaja-arjalaiset toivat kastit). Järjestelmä säilyi ja ihmiset tyytyivät siihen, koska esim. avioliittoja ei saanut solmia yli kastirajojen; rajojen ylittämisiä vartioitiin tarkoin.

**
Teosta lukiessa tulee kieltämättä uusi näkökulma uskontoihin. Tai vähintäänkin kuva uskontojen synnystä vahvistuu: uskonnot ovat syntyneet siinä ajassa ja paikassa, joka niitä on ympäröinyt. Uskonnon moraalisäännöt on laitettu palvelemaan yhteiskunnan päämiehiä ja turvaamaan heidän asemansa. Tätä taustaa vasten tuntuu pöljältä, että uskonnot eivät muutu, vaan pitäytyvät vanhoillisisssa (ja epätasa-arvoisissa) kansantokannoissaan. Toisaalta myös aiemmin uskonnot ovat joutuneet muuttumaan ja joustamaan: ne uskonnot, jotka ovat soveltuneet muuttuneen yhteiskunnan vaatimuksiin, ovat selvinneet ja ne, jotka eivät ole soveltuneet, ovat kuolleet. Jos maailma olisi mennyt jossain vaiheessa toiseen suuntaan, suurimmat uskonnot olisivat tänään jotkut muut.

**

Teoksen myöhemmissä vaihessa kerrotaan, miten verkostuneisuus levisi sivilisaatioiden ja muilla seuduilla asuneiden ihmisten välillä. Ihmisten historia vaikuttaa väkivaltaiselta ja merkittävää onkin ollut erilaisten ryhmien suojautuminen toisilta ihmisiltä. Kehitys tuntuu aina tapahtuneen kahden asian aikaansaamana: sodan ja kaupan tarpeiden. Molemmat ovat saaneet aikaan teknologian kehittymistä ja myös verkostojen kehittymisen. Kauppa on luonut suhteita, joissa vaihdetaan tavaroita toisten omistamiin tavaroihin tai ruokaan, myöhemmin rahaan. Sota on yhdistänyt ihmisiä väkivallan keinoin: ne, jotka on valloitettu, ovat jääneet tahtomattaankin toisten verkostoihin. Sekä sota että kauppa ovat levittäneet paitsi uusia ajatuksia, kuten uskontoja, ja innovaatioita myös tauteja.

Kirjassa tulee esiin paimentolaisten merkitys. Kun ratsauilla kulkevat miehet oppivat käyttämään jousta, olivat he Lounais-Aasian seuduilla voittamattomia. Arovalloittajat olivatkin kauhuna ajalla 612 eaa.-1644. Ryöstelevät joukot alkoivat kerätä veroja ja heistä tuli lopulta myös monesti alueen hallitsijoita.

Se, kenellä maailmassa on valta, on riippunut uusimmista keksinnöistä: villikasvien ja -eläinten kesyttäminen, kastelujärjestelmät, kamelin kesyttäminen, ratsuväki, jousipyssyt, laivojen kehittyminen, härkävankkurit, arabialaiset numerot (nolla), sotureiden varustelu (ritarit), navigointi jne. jne. ovat vaikuttaneet valtasuhteisiin. Myöskin hyvällä tuurilla on ollut merkitystä: suotuisa ilmasto on auttanut hyviin satoihin, joet ovat helpottaneet tavaroiden kuljetusta. Lounais-Aasiassa sekä ilmasto että maantiede haittasivat kehitystä. Kuivuus (ilmastonmuutoksen myötä), maantiede (jokien puute esti halvat ja helpot laivakuljetukset; kamelit eivät jaksaneet kantaa yhtä paljon) ja ryöstelevät paimentolaiset haittasivat kehitystä, eivätkä islaminuskoiset alueet siten kaupallistuneet niin kuin Eurooppa. Hallitsijat ovat voineet vaikuttaa historian suuntaan: kun kiinalaiset hallitsijat kielsivät laivaliikenteen, he antoivat eurooppalaisille edun valloittaa Afrikan ja Amerikan. Kun italialaiset ja portugalilaiset kieltäytyivät auttamasta Kolumbusta, rahoittivat espanjalaiset Kolumbuksen Amerikan valloittajaksi.

Kiinnostavaa oli lukea kansoista, joista en ole kuullutkaan (tai ehkä lahjakkaaasti unohtanut historian tunnteilta?), kuten partalaiset ja sassanidit, jotka taistelivat kansansa nykyisen Iranin seutujen valtiaiksi ajanlaskumme alun molemmin puolin. Kiinalaisten dynastiat taas olivat vähän liikaa.

Kaiken kaikkiaan tässä kirjassa oli hienoa se, että toisin kuin ainakin oman aikani historianopetus historia jakaantui teoksessa tasapuolisesti kaikilla mantereilla tapahtuvaksi kehitykseksi. Muistan omilta oppivuosiltani vain sen, että historia alkoi Kreikasta ja Roomasta, ja sitten muuallakin niin kuin Mesopotamiassa oli jotain. Historiankirjojen loppuosa, jossa käsiteltiin Aasiaa laajemmin, jäikin sitten kevätauringon ja luokkaretkien takia käsittelemättä jokainen vuosi. Voisin väittää, että juuri siksi Kiinan, Intian ja muiden Aasian osien historia oli minulle tämänkin kirjan epäselvin osio.

****

Teos oli paikoin sirpaleinen johtuen sen esitystavasta: siinä on valittu aina tietty aika, jossa tarkastellaan ihmisyhteisöjä eri puolilla maailmaa: 3500 eaa. - 200 jaa.; 200 - 1000 jaa.; 1000 - 1500; 1450 - 1800 jne. Lukujen aluissa tarkastellaan niitä alueita, jotka olivat merkittävimpiä kulloisellakin aikakaudella, ja luvun lopussa mainitaan kunkin alueen kehittymisaste. Seuraavassa luvussa kerrataan eri alueiden kehittymistä tähän asti, ja kyllähän se kertaus on paikallaan, mutta kuitenkin lukijana epäilen, että oliko tämä taas uutta asiaa.

Historiassa vihaan juuri tätä, etten saa kokonaiskuvaa tapahtumista. Sama asia vaivasi minua koulun historiantunneilla. Tai kirjallisuudenhistoriassa. Muistan ahaa-elämykseni, kun jossain lukion kirjassa oli vihdoin yhdistetty Suomen ja maailmankirjallisuus tyyliin "kun Shakespeare kirjoitti Romeon ja Julian, Suomessa Agricola kirjoitti ABC-kirjaa (samalla vuosisadalla ainakin). Periaatteessahan tässä kirjassa on juuri tehty noin, mutta en tiedä, miksi se on silti niin kovin vaikea asia hahmottaa. Olenko sitten tottunut lukemaan historiaa (kirjallisuutta) aina yksi maanosa kerrallaan? Joka tapauksessa, mun oli pakko kirjan lukemisen jälkeen tarkistaa wikipediasta kunkin maanosan kohdalta kehityksen kulku. Tai sitten historiaa on vain vähän vaikea sulattaa yhden 500-sivuisen lukemisen perusteella? 

Ehkä siksi että kirja on lyhyt, siitä puuttuu melkein kaikki havaintomateriaali. Ja ehkä juuri sillä tavalla maanosat ja eri sivilisaatiot olisikin saanut kuvioin ja kartoin selvemmiksi.

Pääosin kirjaa oli kuitenkin kivaa ja kiinnostavaa lukea. Vaikka itse tosiaan pidän hieman enemmän kulttuurihistorian tavasta tuoda historia yksittäisten ihmisten kautta eläväksi eteeni, eikä niinkään sotien tai vuosilukujen, tai hallitsijoiden nimien kautta.

Kirjaa lukiessa tuli sellaisia asioita mieleen, että maailma on jo niin kauan valjastettu kaupan ja sodan aisoihin, että ei taideta päästä enää irti niistä kahleista. Toisaalta voihan olla, että kirjoittajien näkökulma oli taloudesta ja politiikasta kumpuava ja siksi nämä asiat painoittuivat erityisen paljon teoksessa.

En kyllä pysty keksimään, mikä olisi se paras tapa kirjoittaa ja kertoa historiaa, tai mikä kaikkia miellyttäisi. Itse olen nauttinut kaikkein eniten historiallisten elokuvien katsomisesta. Kirjojakin olen lukenut, mutta niistä tulee monesti sellainen kuva, että kirjailija on turhankin varovainen kuvauksissaan. Täytyy olla hurjaa uskallusta kuvata eri aikaa: miltä silloin näyttää, tuoksuu ja mitä ääniä kuuluu? Monesti kuvaus jää hieman vajaaksi; todenperäisyyttähän tällaisen tavislukijan on vaikea päätellä.

Eräs alkavan kesän teema lukemisessa voisi ollakin eri historiallisiin ajankohtiin sijoittuvien kirjojen lukeminen.