MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Lukuhaasteita vuodelle 2015


Listaan tähän postaukseen tämän vuoden lukuhaasteita, joita aion suorittaa. Vaikka suorittaa on hieman tylsä sana, koska en aio suorittaa mitään lukemista, vaan lukea kirjoja lähinnä iloksi ja ajankuluksi. Lukuhaasteet ovat kuitenkin osoittautuneet menneinä vuosina hyviksi ja mukaviksi, koska kirjoja on maailma täynnä ja välillä on vaikea päättää, mitä lukisi seuraavaksi. Lukuhaasteet päättävät valmiiksi. Lisäksi lukuhaasteiden myötä olen huomannut löytäväni kirjoja, joita en muuten tulisi lukeneeksi. 

Siispä, ei tämäkään vuosi mene ilman lukuhaasteita. Tässä lukuhaasteita, joita olen poiminut lukuvuoteeni mukaani:
 
Ullan luetut kirjat tarjoaa talveen lukuhaasteen, jossa luetaan syksyyn, jouluun ja talveen kirjan nimensä perusteella liittyviä kirjoja: 

Kirja soveltuu mukaan, jos siinä on nimikkeessä tai sarjan nimessä (Esim Ilkka Auer Lumen ja jään maa) sanana jokin seuraavista: syys, joulu, talvi, lumi, jää tai joulun hahmo tai kannen kuvassa talvinen maisema, miljöö tai talvisiin harrastuksiin liittyvä kuva tai esine tms. Mukaan kelpaa 1.10 lähtien luetut tämän aiheen kirjat.



Tähän mennessä luetut teokset:

Johan Bargumin Syyspurjehdus (2012, Tammi)

Lukupinossa sellaisia kirjoja kuin: 

Joel Haahtela: Tähtikirkas, lumivalkea
Peter Hoeg: Lumen taju
Michael Cunningham: Lumikuningatar
Charles Dickens: Saiturin joulu
Pete Suhonen: Valkoinen joulu
David Baldacci: Jouluksi kotiin 

Lukuhaaste kestää siis helmikuun loppuun asti.

*******************

Tammi-helmikuun aikana olisi tarkoitus myös lukea dystopioita. Nämä kirjat löytyvät omasta kirjahyllystä (paitsi Helsingin alla on lainassa kirjastosta): 

Johanna Sinisalo: Kädettömät kuninkaat ja muita häiritseviä tarinoita
William Golding: Kärpästen herra
Annika Luther: Kirje maan ääriin
Dmitri Gluhovksi: Metro 2034
Margaret Atwood: Oryx ja Crake
Margaret Atwood: Herran tarhurit
Maria Turtschaninoff: Helsingin alla
Kazuo Ishiguro: Ole luonani aina 




*****************
Isoin haaste tänä vuonna on lukea kirjoja omasta kirjahyllystä. Kun en osaa päättää, mitä hyllyistäni lukisin, käytän I spy -lukuhaastetta apuna - valitsen aina kuukauden ajaksi yhden tai kahden haasteen sanoista ja luen kirjoja, jotka ovat odottamassa lukemistaan omassa kirjahyllysäni. Tammikuun haasteessa on "etunimi" teoksen nimessä. 

First Name - Jacqueline, Robert, Ajax

Roddy Doyle: Nimeni on Henry Smart
Roddy Doyle: Paddy Clarke hähähähhää
Jeffrey Archer: Kane ja Abel
Fagerholm, Monika: Lola ylösalaisin
Hirvisaari, Laila: Minä, Katariina
Jalonen, Riitta: Hyvää yötä Irma Noora
Margarat Atwood: Nimeltään Grace
Joel Dicker: Totuus Harry Quebertin tapauksesta
Jari Järvel: Romeo ja Julia 




*******************

Muita teemoja vuodelle 2015 on lukea espanjalaista kirjallisuutta samaan tapaan kuin luin viime vuonna italialaista kirjallisuutta. Aiemmin melkoisen tuntematon italialainen kirjallisuus alkoi tulla tutuksi, samaa odotan tänä vuonna espanjalaisesta kirjallisuudesta. Näistä puolet löytyy omasta kirjahyllystä, mutta olen antanut luvan käydä hakemassa kirjastosta myös lisää. 




Aion lukea eri aikakausien kirjallisuutta, kuitenkin viimeisiltä vuosikymmeniltä ja nyt alkuvuodesta tarkoitus on lukea 1990-luvun kirjallisuutta. Dystopia- ja nimihaasteessa tuleekin jo mm. Margaret Atwoodia ja Roddy Doylea, jotka olivat 90-luvulla supersuosikkejani. 


Osallistun myös kirjallisen retkeen Pohjoismaissa -lukuhaasteeseen, jossa tulossa lukuun sellaisia kirjailijoita kuin



Kerstin Ekman, 
Anne B. Radge 
Erlend Loe
Per Petterson
Peter Hoeg






Huh, aikamoisia haasteita ja kirjapinoja! En aio otsa rypyssä suorittaa näitä haasteita, mutta olen huomannut menneinä vuosina, että erilaiset lukuhaasteet auttavat löytämään kirjoja, joita en tavallisesti lukisi, ja tällä hetkellä haasteet avittavat minua valitsemaan kirjahyllystä jonkun tietyn pinon luettavaksi. 

No, katsotaan, miten minkäkin haasteen kanssa käy. Näistä osa siis koko vuoden haasteita, osa lyhyemmän ajan. 

Osan lukuhaasteista olen myös jo aloittanut, jossain vaiheessa ehdin kirjat kirjoittaa bloginkin puolella. 

3 kommenttia:

  1. Lukuhaasteet ovat kyllä inspiroivia.
    Minäkin olen jo ilmoittautunut vaikka mihin haasteisiin (mm. tuohon talvihaasteeseen ja maalaismaisemiin sekä elämäkertahaasteeseen) ja välillä meinaa ihan hirvittää. Turhan vakavasti en minäkään näitä haasteita ota, mutta niistä saa mukavasti uusia lukuideoita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienesti leikkimielisesti pakkomielteitä noiden haasteiden suorittaminen itselläni. En osaa antaa periksi =D

      No, mutta nyt on tullut jo luettua kaksi kirjaa, joita en ilman haasteita lukisi. Ja ovat olleet kiinnostavia kirjoja.

      Poista
  2. Ihania kirjoja sinulla listassa. Ja paljon minulle tärkeitä kirjoja ja sitten taas niitä, jotka vievät hermot. Fagerholm... mietin, miten saisin blogattua Hoegin Rajatapaukset ja Delillon Cosmopoliksen, ihan hieman vain kävivät voimille. Hyviä kirjoja. En minä sitä valita. En tiedä nujertuuko kirjat vai minä. Tuhrasin viikonlopun työprojektikirjan kanssa ja se imi mehut. Minulla on pinossa kaikki nuo Espanjan kirjat. Tänään löysin vielä Bernardo Atxagan. Kieltäydyn kirjoittamasta kirjan nimeä.

    VastaaPoista