Kotimaisia

Hanna Weseliuksen teos Alma! (2016, WSOY) kiinnosti minua, koska näin sitä kehuttavan facebook-seinällä. Aloitin kirjan, ja pidin lukemastani, sillä kirjassa oli reipas meno: 1900-luvun alussa elänyt säveltäjä-Mahlerin vaimo Alma Mahler (1879 - 1964), siepatut nigerialaiset koulutytöt, Helsingin kaduilla haahuileva kahden tyttären yksinhuoltajakuvataiteiliajäiti ja lakimies, joka "pelastaa" yksinhuoltajaäitejä määräämällä elatusmaksuja ja vielä somalipoika Abdi loivat teoksen alussa monia mahdollisuuksia suuntaan jos toiseenkin. Odotin näiden henkilöiden kohtaavan jollain järisyttävällä tavalla ja juonenkäänteiden saavan jonkunlaisen kliimaksin jossain vaiheessa, mutta kun suurin osa kirjasta oli luettu, tajusin, että henkilöiden elämät kiertävät toisiaan kuin Senaatintoria kiertävät pulut, joiden lentelyn kuvaaminen jäi mieleeni vahvemmin kuin varsinaiset henkilöt kirjasta. 

Haistoin kirjasta feminististä sanomaa, jossa harmiteltiin Alman jäämistä miehensä Gustavin taakse ja taustalle ja jossa nykyajan naiset (siinä missä Almakin) löysivät itsenäisyyttä pyörimällä rakastajiensa kanssa, tai luomalla itsenäisesti omaa uraansa (Aino) miehistä piittaamatta. Aino potee maailmantuskaa ympärillään tapahtuvien naiskohtaloiden (nigerialaistytöt) tullessa medioista iholle, mutta keskittyy kuitenkin omaan arkiseen puuhailuunsa, jota kuvataan tarkasti ja yksityiskohtaisesti. 

Sinällään teosta oli kiinnostavaa lukea, mutta henkilöiden jatkuva vaihtuminen kävi melkoisen raskaaksi. En tiedä, mitä tästä nyt jäi käteen, ehkä ne pulut. Esikoisteokseksi tämä oli ihan menevä, mutta minulle hieman liiankin hengästyttävä - tuli olo, että kirjaan oli kirjoitettu kaikki, mitä maailmasta haluaa sanoa - olen itse sellainen lukija, joka tykkää keskittyä yhteen asiaan hieman enemmän. Muualla kirjasta ovat tykänneet: Tuijata ja Omppu.

***********

Helmi Kekkosen Vieraat (2016, Siltala) on kolmas teos, jonka luen Kekkoselta blogini aikana. Aiemmin olen lukenut teokset Valinta ja Suojaton. Vieraat jatkaa Kekkosen tyyliä 200-sivuisen, suhteellisen lyhyen, romaanin kirjoittajana. Vieraat pitää sisällään kuitenkin suuren määrän henkilöhahmoja, joita kaikkia yhdistää juhlat, jotka Senja järjestää. Kirja alkaa, kun vieraat saapuvat Senjan kotiin. Senja on hermostunut ja lukijana tietenkin ihmettelen tätä. Jotta saisin vastauksen ihmettelyyni, kirjassa aletaan kertoa tarinaa jokaisen vieraan julkisivun takaa - ja vähitellen piirtyy kuva siitä, mikä Senjan mieltä painaa. 

Kirjan teemana kulkevat vieraiden lapsuusmuistot, elämä perheessä ja myös perheen rikkoutuminen. Teoksessa seurataan henkilöhahmojen toiveita, joita he ovat kasanneet aikuisuuteen: Toteutuivatko toiveet vai eivät? Vieraat oli ihan kiinnostava teos lukea, mutta ei aivan noussut huippukokemukseksi. 

Helmet-lukuhaasteeseen kohtaan 17: Kirjassa juhlitaan (ainakin juhlien alkua)

Helmi Kekkonen: Vieraat

2016, Siltala

196 sivua

Hanna Weselius: Alma! 

2016, WSOY

210 sivua 

Riitta Jalosen Kirkkaus (2016, Tammi) -teos kiinnosti minua myös sen takia, että olen lukenut häneltä aiemmin ainakin nämä teokset: 

Riitta Jalonen: Yö on oranssi häkki  (2000, Tammi)

Riitta Jalonen: Hula-hula (2002, Tammi)

Riitta Jalonen: Kuvittele itsellesi mies (2005, Tammi)

Kirkkaus oli kuitenkin kovin erilainen teos verrattuna näihin aiemmin lukemiini, ensinnäkin tämä teos on pidempi ja toiseksi sen lähtökohtana on uusiseelantilainen kirjailijatar Janet Frame (1924 - 2004), jonka elämäkerta kirja on. Tosin elämäkertana teos on kovin fiktiivinen, niin kuin Jalonen kertoo loppusanoissaan teoksen muokkautumisesta: kirjassa on sekä Janet Framen että kirjailijan itsensä elämää. Kertoessaan edesmenneen kirjailijan elämästä hän tulee automaattisesti kirjoittaneensa jotain itsestään ja omasta luomisestaan. 

Janet Framen elämää värittävät hänen sisarestensa kuolemat ja suru, joka ei ota lähteäkseen. Elämässä vuorottelevat kirjoittamis- ja mielisairaalajaksot, välillä elämässä on lehdessä julkaistuja kiittäviä arvosteluja, välillä epätoivoa siitä, ettei mitään synny paperille. 

Tarina on jaettu ajanjaksoihin, joita Janet Frame vietti eri maissa. Tapahtumat ja henkilöt ovat kuin pyörre tekstissä: ne tulevat ja menevät ja palaavat, kronologiaa kirjassa ei ole, vaan siinä palataan aina takaisin menneisyyden tapahtumiin, erityisesti sisarten poismenoon ja mielisairaalassa oloon. Kirja loppuu Janet Framen palaamiseen kotimaahansa, kun kotimaa on jo kovasti muuttunut ja hänet vanhempansa kuolleet. Matkalla kirjailijatar on löytänyt itsensä ja päässyt tasapainoon luomisen ja hulluuden suhteen. 

Kahdellasadallaseitsemällätoista sähkösokilla minut yritettiin suitsia, mutta niiden jälkeenkin lävitseni virtasi sanoja ja ajatuksia Niille kukaan ei voinut mitään ja niitä ei saatu ajettua pois. 

Kirja oli kiinnostava, varsinkin siksi, että Janet Frame olisi muuten jäänyt täysin tuntemattomaksi minulle. Aikakauden kritiikeissä häntä verrattiin mm. Virginia Woolfiin, joten olisi kiinnostavaa lukea hänen teoksiaan. 

Riikka Jalonen: Kirkkaus

2016, Tammi

352 sivua