Mike Pohjola: 1827

Turku on tyytymättömyyden ja kateuden tyyssija, pahanhajuinen koirankolo, jossa on kurjat katukiveykset ja maailman huonoin kansalaishenki. Turkulaiset ovat inhottavaa roskaväkeä, ja koko kaupunki pitäisi polttaa poroksi. 

Kenraalikuvernööri Kustaa Mauri Armfelt Turussa noin vuonna 1810

Mike Pohjolan teos 1827 (2016, Gummerus) kiehtoi minua heti, kun sain tietää, että kirja kertoo Turun palosta. En muista lukeneeni yhtään kirjaa Turun palosta, mikä on hieman outoa, koska palo oli kuitenkin Suomen ja myös Pohjoismaiden suurin kaupunkipalo. Pohjolan kirjan takakannessa lukeekin, että 1827 on ensimmäinen Turun palosta kirjoitettu romaani. 

Kukaan ei tiedä, miksi Turku paloi. Paitsi minä. 

Näin lupaa Mike Pohjola kirjansa takakannessa. Ja löytyyhän syyllinen paloon kirjan sisältäkin. Oikeastaan mahdollisia syyllisiä, joilla on motiivi kaupungin sytyttämiseen, on kirjassa hieman liikaakin. 

Pohjolan tarinassa on paljon oikeita henkilöitä kulttuurisesta, uskonnollisesta ja poliittisesta maailmasta. Kuitenkin kirjan päähenkilö on Elias Hellman, joka palaa Turkuun juuri parahiksi runonkeruumatkaltaan. Lääkärinäkin toimivat Elias on kuin kaimansa Lönnrot, joka myöskin teoksessa mainitaan. Elias on palannut Turkuun piikarakkaansa, Marian, luokse. Maria Vass tunnetaan paremmin Turun mahdollisena polttajana, ja kyllä hänen kädessään tässäkin kirjassa on palava päre. 

Turun palon iltana Eliaksen äiti järjestää Brinkkalan talossa naamiaiset, joihin kerääntyy kaikki kaupungin tärkeät henkilöt venäläisupseereista tärkeisiin kauppiaisiin. Tosin osa väestä on Tampereella, samoin akatemian opiskelijat ovat vielä kesää viettämässä. Näin kertoo myös wikipedia, jossa Turun palon leviämisen syyksi löytyy se, ettei kaupungissa ollut ketään sitä sammuttamassa.

Kaupungissa on paljon ihmisiä, jotka pohtivat Suomen, Ruotsin ja Venäjän tulevaisuutta - Turun polttaminen tuntuu monesta hyvältä idealta, sillä Venäjää vastaan uhkaavan mahdollisen kapinan palo sammuttaisi. Turun lisäksi kirjassa roihuaa myös rakkaus. Elias on runoja keräävä nörtti, joka haaveilee naivansa piika-Marian. Mies kuitenkin jahkailee sanojaan ja tekojaan, ja vaikka Maria melkein hoitaa hommat itse, jää rakkaus puolitiehen - niin kuin moni romanssi kaupungissa. 

Huh, kirjassa on niin paljon menoa, että on melkein mahdotonta kirjoittaa tapahtumia tähän tekstiin. Reilun vuorokauden aikana Turussa tapahtuu paljon - oli upeaa lukea tarinaa, vaikka paikoin vauhtia oli aivan liiaksi. Parasta kirjassa oli historiallisen tarinan tapa tuoda Turku vuonna 1827 eläväksi eteeni. Kun Turussa kävelee, on melkein mahdotonta kuvitella tiheään asuttu kaupunki Aurajoen ja tuomiokirkon väliin, nykyäänhän siinä on vain aukio ja autio tie. Kirjan luettuani Turku näyttäytyy aivan erilaisena edessäni. 

Turussa on palosta huolimatta historiaa jäljellä, ja välillä tuntuu erityisen surulliselta, että historia on mennyt niin, että Helsingistä tuli pääkaupunki. Tämä oli ihana kirja, samoin kuin Turku on ihana - omalla tavallaan.

Jokirantaan oli äskettäin istutettu puita. Rannassa olevat tehtaat löyhkäsivät vielä pahemmin kuin aamulla. Joessa oli nyt iltapäivällä lauttureiden, soutuveneiden, kalastuspaattien ja rahtareiden täysi sekamelska, ja joka puolella huudettiin, naurettiin, kiroiltiin ja tehtiin kauppaa. Joen toisella puolella näkyi keskusta Suurtoreineen ja Tuomiokirkkoineen. 

Mike Pohjola: 1827
2016, Gummerus
510 sivua