MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö

Aino Kiven Maailman kaunein tyttö (2016, Into) -teos jäi joulun jälkeen odottelemaan, josko lukisin kirjan - ja oli jo vaarassa päätyä takaisin kirjastoon, kunnes päätin teoksen kuitenkin ottaa lukuun. Ja onneksi otin, sillä pääsin heti mukaan sen tarinaan. 



Kirja alkaa Kurt Cobainin kuolemasta keväällä 1994. 

On tavallinen onnellinen perhe, joka lähtee kesänviettoon saareen. Perheessä on äiti, isä ja neljä tytärtä: kaksi teini-ikää kolkuttelevaa ja kaksi vähän nuorempaa. Aluksi tarinan kertoja on Ada, joka sekä ihailee että vihaa isosiskoaan Aliisaa. Aliisa on kaunein kaikista, ihana ja niin ärsyttävä, koska kaikki miehet ja pojat rakastuvat häneen. Ja miten siitä kaikesta kauneudesta joutuukaan Aliisa maksamaan! 

Toisen osan kertoja on Anni, toinen sisarusparven nuorimmaisista. On kulunut kymmenen vuotta kesästä saaressa, ja Anni on teini-iässä. Stereoista kuuluu Rasmus ja RHCP, koulussa Anni on yksinäinen. Kunnes koulun aloittaa Susanna, joka ei kunnioita eikä kumarra ketään. Äidin mielestä Susanna on selvästi huonoa seuraa, Annista Susanna avaa hänelle vihdoin ovet elämään. Tarinassa seurataan Annin elämää, kun hän miettii elämänsä suuntaa. 

Kolmas osa kirjassa on Alman, joka on aloittanut yliopisto-opinnot, mutta jotenkin eksyksissä. Mitä hänestä tulee isona, kun hän haluaisi vain olla kotona ja lukea kirjoja. Isosisko Ada, jolla on jo perhe, tulee Alman avuksi. Hän ottaa Alman kirjaimellisesti siipiensä suojiin, omaan kotiinsa asumaan. Alma pääsee kurkistamaan Aliisan päiväkirjaan, joka on siltä kesältä, kun jotain tapahtui saaressa. Kirjan tarina palaa alkuun, ja kysymykset saavat vastauksia. 

Teoksessa kuvataan nuorten tyttöjen elämää, kun suuret kysymykset alkavat vallata mieltä: mitä heistä tulee tulevaisuudessa. Miehet pyörivät elämässä, miten miesten kiinnostukseen tulisi vastata? Kirja vie lukijansa takaisin 90-luvun pyörteisiin, jolloin kaikilla tuntui olevan ystäväpiirissä oma kurt cobaininsa. En pysty aivan neutraalisti arvioimaan kirjaa, koska koin niin paljon nostalgisia asioita kirjaa lukiessani, mutta ilman 90-luvun tuntemuksiakin voisin sanoa, että kirja oli ihana, sellaisella kipeällä tavalla. Ihan parasta aloittaa vuosi tällaisella kirjalla! 

Muualla mm. Rakkaudesta kirjoihin -blogissa

Aino Kivi: Maailman kaunein tyttö
2016, Into
329 sivua

Kirjalla osallistun Helmet-haasteeseen, kirja menee kohtaan 6. Kirjassa on monta kertojaa

10 kommenttia:

  1. Napsautin itseni kirjaston varausjonon hännille. 90-luvun nostalgisointi kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika samalta vaikutti Helsinki-näkökulma kuin oma maalaiskaupunkilainen elämäni teininä - katolla kiipeiltiin sielläkin =)

      Poista
  2. Lukujonossa olisi tämäkin. Kovin on kerännyt kehuja, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi tarttua.
    Tiia

    VastaaPoista
  3. Odottelen tätä kirjastosta, mutta varausjono etenee t-o-d-e-l-l-a hitaasti ja olen jossain 200+ -sijalla. Hyvä nyt kuitenkin tietää, että kannattaa odottaa. Saattanenpa hyvinkin käyttää tämän tuohon samaiseen Helmet-haasteen kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, onpa todella jonoa! Kaikki 90-luvun Cobain-fanit tahtoo lukea =)

      Poista
  4. Tämä oli koskettava kirja sisaruudesta. Kirjaa lukiessa elin omaa nuoruutta ja olin kateellinen siskoista, joita minulla ei ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Kaikkea sisaruuksien välillä olikin - kateutta mutta myös lujaa yhteisyyttä.

      Poista
  5. Maailman kaunein tyttö oli ensimmäinen tämän vuoden kirjani ja viisi tähteä päädyin antamaan, lupaavasti alkanut vuosi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, tämä oli juuri kaikkien tähtien arvoinen.

      Poista