MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 12. toukokuuta 2012

Saako sanoa, jos ei tykkää?

Olen miettinyt pariin otteeseen hiljaa mielessäni, että mitäköhän sitä tekisi niiden asioiden suhteen, joista ei ole samaa mieltä muiden kanssa, tai mitenköhän sitä suhtautuisi niihin kirjoihin, joista ei tykkää yhtään.

Jälkimmäiset olen jättänyt viime aikoina lukematta loppuun, bloggaamatta ja ihan vain hiljaiseksi ja kuoliaaksi kohdaltani vaiennut. Koska siten blogi pysyy vähän parempituulisena, mennään hienommalla fiiliksellä, ollaan kaikkien ystäviä ja aurinko paistaa. 

Olen myös yrittänyt pitää mölyt mahassa muiden asioiden suhteen, joista olen eri mieltä kuin mitä kuuluisi olla. Nettimaailma yksinkertaistaa sanotun, koventaa sanat ja tekee mielipiteestä yksiuloitteisemman. Jotenkin siinä käy äkkiä niin, että asiat ja mielipiteet eivät riitele, vaan ihmiset. 

Kun sanottavansa kirjoittaa, haluaa päästä vähimmällä mahdollisella määrällä merkkejä ja kirjaimia, ja samalla sanoo liian kovaa mielipiteen. Käy niin kuin suomen kieltä vasta oppineen aikuisen kanssa tai itäsuomalaisen, joka muuttaa länteen. Sitä helposti loukkaantuu, koska se toinen ei osaa käyttää sopivassa suhteessa liitepartikkeleja tai muita jonninjoutavia sanoja niiden kaikkien merkittävien sanojen välissä. Niitä sanoja, ja ässiä ja passia, jotka saisivat toisen ymmärtämään, että periaatteessa olen samaa mieltä kyllä sinun kanssa ja varsinkin pidän sinusta ihmisenä, mutta voisihan tästä asiasta ajatella silleen niinkun toiseltakin kannalta. Vai mitäpäs mieltä olet?

Koska FB:ssä on vain like-painike, niin onhan se selvää, että siellä jo ohjeistetaan olemaan samaa mieltä ja tykkäämään toisen ajatuksista. Positiivisen ajattelun esimerkiksi laitoin tähän blogiinkin tykkään-painikkeen, mutta kukaan ei ole vielä tykännyt mistään. Ajattelen, että se hiljaisuus on niinku myöntymisen merkki joka tapauksessa. Heh.

No mutta itse aiheeseen.
Joskus mulle jää tänne kotiin lojumaan kirjoja, joista en osaa päättää, että lukisinko vai enkö, ne loppuun.
Nyt mulla on ollut sellaisena kirjana pitkään Linda Olssonin Kaikki hyvä sinussa (2012, Gummerus). Päätin lopultakin, että en lue kirjaa loppuun, olen päässyt noin sivulle 36 asti ja löytänyt ainakin kolme syytä, miksi en tykkää kirjasta.

1.

Olin vaalinut tärkeitä muistojani ja huolehtinut tarkoin siitä, etten ollut kuluttanut niitä loppuun enkä muuttanut niitä millään tavoin. Olin yrittänyt pitää ne tallessa, mutta järjestyksessä ne eivät pysyneet. Tiesin tarkalleen, missä kukin niistä oli ja mitä piti sisällään, sillä jokainen oli eräänlaisessa tyhjiössä, muista erillään. - - Kuin olisin kanniskellut  niitä mukanani lajittelemattomana myttynä, jonka painon alituisesti tunsin.
Olin alkanut ajatella, että jos pystyisin ottamaan muistot yksitellen esiin ja asettamaan ne oikeaan järjestykseen, niin kenties niitä olisi helpompi kantaa.

Toisto toimii erittäin hyvin Kalevalassa, kun siitä ei muuten tahdo nykylukija ymmärtää oikein mitään, mutta tuon edellisen sitaatin tekstin, joka kestää yhden kokonaisen sivun (se jatkuu vielä), olisin osannut kiteyttää yhteen lauseeseen: Halusin järjestää muistoni, jotka olivat epäjärjestyksessä mielessäni, helpommin kannettavaksi. Edellinen esimerkki ei ollut kirjan ainoa samaa asiaa kolmeen-neljään kertaan esiintuova katkelma, vaan sama tyyli jatkui koko alun, ja tuntui jatkuvan loppuun asti. Joissain teksteissä ymmärrän toiston tyyli- tai tehokeinona, mutta tässä teoksessa se töksäytteli tarinaa niin, että se ei kerta kaikkiaan tuntunut etenevän mihinkään.

2.


Talvisaikaan keitin joskus hernesoppaa. (toistoa, miten siitä ei tullut samanlaista kuin ukilla) Jos kaadoin ne (herneet) kylmään veteen kiehumaan possunlihan kanssa, keitosta tuli pehmeää ja puuromaista; jos lisäsin ne myöhemmin kiehuvaan veteen, herneistä tuli kiinteämpiä ja niiden kuorista läpikuultavia. - - Käytin aina ainokaista suurta kattilaani, ja ruuantähteet riittivät minulle moneksi päiväksi. - - keitto oli joka kerta erilaista eikä herenopasta koskaan tullut samanlaista kuin isoisän tekemästä (vielä kerran, ymmärsittehän?) Mutta sinä talvisena torstaina keitin kreikkalaista kalakeittoa.

En varmaankaan vain kestä lukea reseptejä. En kesken tarinan, jonka toivoisin nyt jo vähitellen lähtevän käyntiin. Toki on kivaa tietää, miten hernesoppaa tehdään, varsinkin kun tänään tehdään kuitenkin jotain muuta. Edelleenkin mietin, että onko tämä kirja kirjoitettu dementikoille? Kohdassa toistettiin kolme kertaa, että soppa (jota siis ei tehty) oli ukin mukaan tehty (silloin kun sitä tehtiin).

3.

Mutta epätodennäköisiäkin asioita tapahtuu. Itse asiassa monen ihmisen elämä on täysin epätodennäköistä. Luulen, että omituiset mahdollisuudet ympäröivät meitä herkeämättä. Olimmepa niistä tietoisia tai emme, valitsimmepa niitä tai emme, ne ovat yhtä kaikki olemassa. Se matkan varrella vastaan tuleva, mitä ei valitse, putoaa tiensivuun, ja elämämme tie on täynnä hylättyjä, omaan arvoonsa jätettyjä ja huomaamatta jääneitä mahdollisuuksia, niin hyviä kuin huonoja.

(ja tämäkin ajatus toistetaan pariin kertaan)

Näennäiset elämänviisaudet, joita jaetaan kirjassa coelhomaiseen tyyliin. Tämä kaikki on niin totta, tietysti. Mutta en ymmärrä kirjaa, jossa se pitää erikseen sanoa (vieläpä toistamalla pariin kertaan) niin, että siihen saadaan sanoja yhden sivun verran.

Maailma on täynnä sanoja, miksi niistä pitää käyttää samaa kaikissa lauseissa? Esimerkiksi epäodennäköistä: Metro-lehden jokaisesta pikku-uutisestakin löytyy enemmän synonyymeja kuin tästä kirjasta. Ja sitten vielä kertaalleen se toisto. ARGH!

***

Eikä siinä mitään, uskon että Linda Olssonin tyyliselle kirjalle on paljon lukijoita maailmassa. Tätä munkin kappaletta jonotetaan kirjastossa niin paljon, että palautan sen tänään uudelle lukijalle, joka arvostaa Olssonin tyyliä paljon minua enemmän.

Olen iloinen, jos ja kun joku löytää tästä teoksesta elämäänsä uusia asioita, viihtyvyyttä tai ihan mitä tahansa. Onneksi meitä ihmisiä on muutama muukin maailmassa ja mielipiteitä on yhtä monta kuin ihmistä.

Pakko kuitenkin sanoa, että ihan en tajua Olssonin mainetta ja menestystä kirjailijana. En myöskään ihan tajua edellisessä tekstissäni mainitun kirjailijan menestystä. Mutta maailmassa on monta asiaa, joita en ymmärrä.

Aina toki voi opetella ymmärtämään uusia asioita, joskus taas se ymmärrys ei riitä millään, vaikka kuinka yrittäisi venyttää ajatuksiaan.

Onneksi kuitenkin ymmärsin ihan heti tällaisen yhden uuden asian, jääkiekon syvimmän olemuksen ja filosofian. Se menee (mun mielestä) jotenkin näin:  





Kuvateksti 1.
Nyt kun me ollaan tässä edessä, niin te siniset ette pääse niinku tästä eteenpäin.

Kuvateksti 2.
Oui. Merde. Nyt ne KAIKKI meni siitä kuitenkin.

Kuvateksti 3.
No niin, nyt sitten te valkoiset ette mee tästä, kun me kökitään edessä.

Kuvateksti 4.
Ei kun siis me kaikki ollaan ystävii.
We are the (ice hockey) world, lallallaa...
Ps. Sori kun tönäsin sut siinä keskikentällä, laidassa ja parissa muussakin paikassa kumoon. No hard feelings? Onneks ei sattunut, vaikka taju meni,
mut öh, se on niinku pelinhenki... eihän tosta äijämuurista muuten läpi pääsiskään. 

40 kommenttia:

  1. Mun mielestäni saa ja pitääkin kirjoittaa omaan blogiinsa juuri sillä tyylillä ja tavalla kuin hyvältä tuntuu. Jos haluaa vaan tykätä kaikesta, niin mikäs siinä. Ja jos taas haluaa tuoda esille kaikki ne paskimmatkin kirjat, niin mikäs siinäkään. Moni varmaan myös löytää samasta kirjasta sekä hyvää että huonoa, omalla kohdallani niin taitaa olla melkein kaikkien kirjojen kanssa: olen nähnyt hyvää kahden tähdenkin kirjoissa (miljöö voi vaikka olla "kiva") tai huonoa viiden tähden kirjoissa (minulle maailman ihanin kirja, mutta ymmärrän että jahkailu voi hermostuttaa).

    Itse olen sellainen lukija, että pääasiassa luen loppuun vain ne kirjat, jotka syystä tai toisesta pitävät otteessaan. En bloggaa kesken jääneistä kirjoista, joista suurin osa on minulle huonoja. Olen miettinyt, että teen kirjoista joskus koosteen, koska esimerkiksi jokaviikkoinen bloggaus keskenjääneestä / huonosta kirjasta ei enää jaksaisi kiinnostaa lukijoita viidennen kerran jälkeen. Olen siis tosi hyvä jättämään kirjoja kesken.

    Sitä muuten olen kanssasi eri mieltä, että edes Facebookissa pitäisi tykätä kaikesta. Enkä siksi kirjamaailmassaan usko, että on olemassa kirjoja joista kaikki olisivat samaa mieltä. Onneksi en ainakaan itse keksi sellaisia.

    Joo, ja jääkiekosta sen verran, etten ole koskaan katsonut yhtä kokonaista peliä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on totta, että useimmista kirjoista löytää sekä huonoa että hyvää. Oikeastaan vain silloin, kun en löydä sitä hyvää kirjan ensimmäiseltä kolmannekselta, lopetan kirjan lukemisen. On tässä useampikin tullut vastaan, ajattelin vähän eritellä sitä, mikä se huono on, joka ei saa jatkamaan.

      Moniäänisyys onkin kirjablogeissa ihan parasta, toivon että se ei hautaudu mihinkään, niin kuin ns. virallinen ääni, joka on sellaista akateemisen maun mukaista hyväksyntää, ja toisaalta hyljintää. Esim. vaateblogeissa näkyy se tavallisen ihmisen ääni siinä, että HenkkaMaukka on aika peruskauraa kaikissa "tyyliblogeissa". Niistä on lupa tykätä, eikä ole ns. oikeaa makua.

      FB:ssä ei tarvitse tykätä kaikesta, mutta toinen vaihtoehto on olla hiljaa. Ei ole dislike-painiketta. Jos toisen mielipiteeseen sanoo, että on toista mieltä, niin siitähän saa pian rähäkän aikaiseksi. Joko tappelee kaksinottelua, tai sitten kerätään joukkueet, joiden kanssa ollaan eri mieltä. Eihän se suinkaan ole ainoa paikka, jossa henkilöt alkavat tapella, ja ne asiat jäävät keskustelematta. Ehkä tämä havaintoni johtuukin siitä, että olen aina ollut vähän kärkäs (pyytämättäkin) ilmaisemaan mielipiteeni ja dissaamaan sitä, että pitää olla samaa mieltä kuin luokan suosituin tyttö. Ehkä se FB ei olekaan kovin erilainen verrattuna oikeaan elämään. Voiko oikean ja ihkaoman mielipiteen sanoa vain anonyyminä?

      Hee, jääkiekosta olen aina pitänyt, joskus enemmän joskus vähemmän. Mutta hallissa olin ihan ekaa kertaa katsomassa lätkää =) Tolta se vähän yhdestä ja samasta paikasta katsoen näytti.

      Poista
  2. Kiintoisa aihe. Itse olen kertonut varsin suoraan mielipiteeni kirjoista, jotka minusta ovat olleet ilkeitä.
    Pari kirjaa olen jättänyt bloggaamatta muutaman kohdan vuoksi, mutta "kirjat" eivät ole olleet ilkeitä, joten olen ollut vaan bloggaamatta.
    Netissä helposti eriävön mielipiteen esittäjän muita vaikuttimia aletaan kyseenalaistaa, eli ei enää ole puhe mielipiteestä, vaan henkilöstä.

    Minusta kaikki kirjabloggarit ovat fiksua väkeä, tai ne joiden blogeja luen :) varmaan muutkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjabloggarit varmasti ovat ihan fiksuimmaista päästä bloggaajia. Vähän mä olen laajemmin ajatellut, että kirjallinen elämä on kuitenkin aika samantyylistä porukkaa: kirjailijalla ja lukijalla, sekä esim. arvostelijalla ja bloggaajalla on samanlainen ajatusmaailma koulutuksineen ja ammatteineen takanaan.

      Tämä ajatus tuli vaivaamaan mua, kun luin Adichien Afrikka-kirjoja tai Lahirin ja muiden Intia-kirjoja. Haluaisin, että joku kirjailija tulisikin ihan puun takaa haastamaan ajatuksineen.

      Olisi kiinnostavaa, mitkä kohdat saavat jättämään kirjan kirjoituksen ulkopuolelle?

      Itse mietin, että voisin ehkä jatkossa jättää sellaiset kirjat, jotka eivät puhuttele millään tavalla, ihan vaan lukemisen varaan. Tämä Olssonin teoshan puhutteli mua =)

      Poista
  3. On ihan totta, että nettimaailmassa on vaikeaa olla korrektisti erimieltä kuin muut. Juuri tuo mainitsemasi yksiuloitteisuus tekee hommasta vähän liian vaikean... Monesti törmääkin siihen, että jos esim. jossain blogissa joku on esittänyt yleisestä linjauksesta eriävän mielipiteen, niin viimeistään siellä kommenteissa alkuperäinen kirjoittelija joutuu selventämään kantaansa. Välillä tuntuu, että siinä selventäessä koko mielipidekin loiventuu ja onkin oikeastaan melkein sama kuin kaikilla muilla.

    Minusta oli mukava kuulla, miksi et lue Olssonia loppuun! Jotain aion joskus Olssonilta lukea, mutta ehkä en aloita ainakaan tästä kirjasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tai sitten jos kirjoittaja ei vedä mielipidettään nurkan taakse, niin eipä kirjoittajasta enää tykätä =) Suhtaudun kyllä itse välillä myöskin palavalla intohimolla sellaiseen asiaan, josta olen toista mieltä. Toisaalta välillä keikautan itseni toisiin ajatuksiinkin, kun olen vänkyttänyt tarpeeksi kauan samasta asiasta, että on kai siinä hyötynsäkin.

      Olssonin ensimmäisestä ollaan muistaakseni tykätty muiden blogeissa, joten ehkä kannattaa aloittaa siitä.

      Tästä tuli vähän sellainen väsyneen oloinen aloitus. Kaikkein eniten sen takia, että nuo asiat kerrottiin niin moneen kertaan. En vain ymmärrä.

      Poista
  4. Kunpa jaksaisi itsekin joskus noin perusteellisesti miettiä, miksi ei jostain kirjasta tykkää.

    Ja minähän olen sitä mieltä, että saa sanoa, jos ei tykkää. Toiset voivat sanoa, jos tykkäävät. Ja kolmannet, jos ei vain kiinnosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sananvapauteen vedoten =)

      Tosin vapaudessa on vastuunsa.

      Uskon kuitenkin Olssonin saavan lukijansa, vaikka vähän ihmettelenkin menestystä.

      Poista
  5. Minusta kaiken saa sanoa, senkin ettei pidä. Aina se ei ole kirjankaan vika, joku kirja ja lukija eivät vain kohtaa. Joskus vimmatusti haluaisi pitää jostain kirjasta, mutta ei vaan voi.

    Saa kommentoidakin päinvastaisessa hengessä kun kirjasta on blogattu. Olisi ihan piristävää saada joskus jostain pitämästäni kirjasta päin vastaisia näkemyksiä. Pidän siitä, että kommenttiboksiin syntyy keskustelua. Ei kaikesta tarvitse olla samaa mieltä, aina ei tarvitse vain hymistellä.

    On niitä kirjoja, jotka periaatteessa eivät ole bloggaamisen arvoisia. Itse luin juuri Lehtolaisen Oikeuden Jalopeuran. Sellaista ihan ok -sarjaa, mutta ei ehkä bloggaamisen väärti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että mahtavinta on kirjoista syntyvä keskustelu. Onhan se varmaa, etteivät kaikki voi pitää samasta. Ja vain keskustelun kautta voi oppia ymmärtämään toista näkökulmaa. Joskus (usein?) blogeissakin vaan näkee sellaista hymistelyä, että ihku myös mun mielestäni. Ei siis kirjablogeissa ole tämä piirre, vaan monessa muussa. Jos joku uskaltaa esittää eriävän mielipiteen esim. vaatteiden jatkuvasta ostelusta, tullaan joukkovoimalla litistämään kommentoija tyyliin "jos et viihdy täällä, mee pois!" Ehkä tämä nettimaailma vaan on vähän sellainen, että parempi olla samaa mieltä.

      Joo, meinasin, että ehkä jatkossa postaan vähän eri tavalla kuin että kirjoittaisin joka kirjasta samat jutut. Saas nähdä, jaksanko.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  6. Mun mielestäni olisi tosi tärkeää, että ihmiset kirjoittaisivat suoraan ja rehellisesti sen, mitä mieltä kirjasta (tai mistä tahansa muusta asiasta) ovat. Ja jättäisivät sitten vaikka omaan arvoonsa ihmiset, jotka ottavat eriävät mielipiteet henkilökohtaisina (tässä kohti voi esimerkiksi karsia törkeyksiin meneviä kommentteja jne).

    Kulunut klisee, mutta asiat riitelevät, eivät ihmiset. Tietenkin jotain tilannetajua on hyvä olla, että milloin mitäkin kannattaa sanoa, mutta mielestäni arvioille perustuva blogi ei ole paikka arkailla mielipiteissään. Törkeä tai ylikärkevä ei tietenkään tarvi olla, eriävän näkemyksensä saa esille monella muullakin, asiallisemmalla, tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, on vähän hassua, jos mä en tykkää jostain kirjasta, niin sitten se, joka tykkää samasta, ottaa sen henkilökohtaisena loukkauksena.

      Tätähän ei tietysti usein (ollenkaan?) tapahdu, mutta noin niinku yleensä.

      Sen takia kai useat kirjoittavat, että haluavat sanoa jotain. Oman mielipiteensä. Kertoa itsetään jne. Ja sehän on vain rentouttavaa kertoa itsestään, niin kuin jossain lehdessä kirjoitettiin äskettäin.

      Poista
  7. Mulla oli tässä ihan hiljattain pari kirjaa, joihin en oikein päässyt kiinni. Monessa blogissa tykättyjäkin ja varmaan ihan hyviä, mutta kun ei jaksa, niin ei jaksa. Oli ehkä väärä aika lukea, siksi jätin kesken ja bloggaamatta. Elän toivossa että jonain päivänä ehkä tulee se oikea hetki ja luen nuo. Elämä on vaan ihan liian lyhyt väkisin lukemiselle...

    En muuten ole minäkään katsonut koskaan kokonaista lätkämatsia, mutta kummasti sitä kuulee ne tulokset kuitenkin. Ekassa asunnossani yläkerran naapuri oli intohimoinen lätkäfani ja matsin kulun tiesi tasan tarkkaan siitä kuinka monta kirosanaa tai jee-huutoa kämpästä kuului...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah, mä asuin joskus paperista rakennetussa opiskelija-asunnossa ja siellähän noi lätkätulokset kuuli ihan suoraan, kun yläkerta iloitsi/ kirosi. Kyllä se lätkä varmaan tavalla tai toisella kuuluu jokaisen suomalaisen elämään ;D

      Usein kirja iskee jonain toisena hetkenä, Olssonin kohdalla luulen, että se hetki on kaukana, koska nuo 3 piirrettä on niitä, joista ihan oikeasti en opi koskaan pitämään kirjassa.

      Poista
  8. Kyllä mä ainakin pyrin sanomaan mielipiteeni, vaikka se yleisestä mielipiteestä eriäisikin. Kukaan ei ainakaan vielä ole teilannut sen takia.. Mutta on tosiaan totta, ettei sanottavaansa välttämättä saa ihan siihen muotoon, että kaikki ymmärtäisivät sen samoin kuin kirjoittaja. Sehän niitä konflikteja sitten aiheuttaa.

    Mä yleensä jätän ne ihan paskimmat kirjat kokonaan lukematta, eikä niitä siksi blogissa näy. En vaan viitsi käyttää vähäistä aikaani huonoihin kirjoihin. Toki usein tulee luettua sellaista ei-niin-loistavaa kirjallisuutta, josta oon ainakin pyrkinyt kertomaan rehellisen mielipiteeni. Toisinaan taas hyvässäkin kirjassa on huonoja puolia, jotka ehkä nostan esiin, ellei kirja sitten kokonaisuutena ole ollut kuitenkin tosi hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, että välillä tulee heitettyä mielipiteensä esiin vähäisellä harkinnalla ja vasemmalla kädellä kirjoittaen, niin sitten saa vain syyttää itseään, kun eivät muut tajua. Tai pistää esikuvien mukaan kaiken vitsiksi ja syyttää toisia huonosta huumorintajusta ;D

      Mä olen kanssa oppinut jättämään huonot kirjat kesken. Ihan tosi paljon niitä on jäänyt kesken tänä vuonna. Liikaa kirjoja, liian vähän aikaa.

      Poista
  9. Minusta on hyvä, että blogeissa on niitä negatiivisia ja ei niin innostuneita juttujakin. Kirjablogit kuitenkin ovat minulle aika suureksi osaksi kokemusten jakamista, ja jos itse esimerkiksi en olekaan innostunut jostakin "kaikkien" kehumasta kirjasta, on helpottavaa tietää ettei ole ainoa.

    Minä en kauhean usein jätä kirjoja kesken. Huono kirjakin voi kuitenkin olla viihdyttävä, joko niin että se on raivostuttava tai sitten huvittava. Ainoastaan tylsät kirjat jäävät yleensä kesken tai sitten niistä ei saa mitään irti, ja niistä on ikävintä kirjoittaakin.

    Tavallaan netissä on kyllä välillä helpompaa olla eri mieltä asioista, ainakin pelkkien nettituttujen kesken. Oikeassa elämässä ainakin itse helpommin myötäilen tai olen hiljaa, jos olen eri mieltä, tai sitten kiivastun niin ettei keskustelusta tule mitään. Netissä on helpompaa säilyttää tietty etäisyys asioihin. Näin siis minulla - ehkä muilla ihan toisin päin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä totta, että riippuu vähän ihmistyypistäkin, että missä on helppoa kertoa mielipiteensä. Itse taidan olla irl ja netissä aika samanlainen. Tai siis toistelen samoja asioita molemmissa paikoissa.

      Tuo kirjan tylsyys kai se on suurin kirjan huonouden syy. Siis se, ettei kirjasta tule yhtään mitään ajatusta.

      Aika usein "kaikkien pitämä" kirja osoittautuu ihan hölmöksi, mutta sitten taas joskus käykin päinvastoin, esim. Haahtelan ♥ kanssa.

      Poista
  10. Mun mielestä se on jotekin turhaa blogata kirjoista, joita ei edes lukenut loppuun, kun sittenhän ei tiedä, että muuttuiko se kirja paremmaksi tai huonommaksi loppua kohden (tämä siis yleisellä tasolla, ei kritiikkinä sinulle).

    Välillä tuntuu, että kaikki arvioi blogeissaan vaan hyviä kirjoja. Vaihtelun vuoksi haluaisin lukea useammin myös huonoista kirjoista, varsinkin jos perustellaan että miksi ei siitä pitänyt. Välillä taas ei ota selvää joistain arvioista, että oliko bloggaaja siitä nyt yhtään mitään mieltä. Joka tapauksessa arviointi on välillä hankalaa: välillä en saa hyvistä kirjoista mitään sanottavaa, kun taas joskus huonoista löytyy paljonkin (ja sama toisin päin välillä).

    Mä en muuten vieläkään osaa kunnolla jättää kirjoja kesken, vaikka olen yrittänyt opetella siihen, että kaikkea ei ole pakko lukea loppuun asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ettei alusta pitänyt ja sitten kirja voisi muuttua hyväksi huonon alun jälkeen on joidenkin kirjojen kohdalla ihan totta. Joskus kestää, että pääsee kirjaan sisälle.

      Mutta kun on aika monta kertaa ollut jättämättä kirjaa kesken ja odottanut sitä jotain tapahtuvaksi (että alkaisi pitää, kirja muuttuisi paremmaksi) turhaan, osaa jossain vaiheessa jättää kirjoja kesken.

      Mun piti tehdä sellainen kokooma kirjoista, jotka jäävät kesken ja syistä, mutta kun niitä kirjoja on niin paljon, niin otin tämän yhden uhriksi ja kärsijäksi. Sori Olsson.

      Samaa mieltä siinä, että hyvästä kirjasta en keksi oikein mitään sanottavaa. Jään usein sanattomaksi (minulle) täydellisen kirjan ääressä. Ehkä meidät koulussakin opetetaan näkemään ne kritiikin paikat...

      Poista
  11. Olsson ei ole minuakaan sytyttänyt. Luin häneltä Sonaattia Miriamille noin 20 sivua kunnes oli pakko jättää kesken - ei vaan mennyt alas.

    Olet oikeassa kyllä siitä, miten herkästi täällä nettimaailmassa ymmärtää toisia väärin. Itsehän pyrin kirjoittamaan mahdollisimman suorasti ja rehellisesti jokaisesta lukemastani kirjasta ja pariin otteeseen saanutkin vähän kommenttia, joista on voinut lukea sen ajatuksen, että multa on jäänyt kirjasta jotain pahasti ymmärtämättä kun en tykännyt tai että oon muuten vaan kakkatyyppi haha :D Mutta toisaalta olen myös usein kirjoittanut, että "en tainnut nyt ihan ymmärtää tätä kirjaa..." tms, että enpä kiellä tätäkään tosiseikkaa.

    Mielestäni ei pitäisi ikinä unohtaa, että kaikki ei tykkää kaikesta. Näin säästyy harmilta, kun joku teilaa täysin kirjan (tai minkä tahansa) josta itse pitää. Eihän sillä ole merkitystä pitääkö muut, jos itse pitää? Eikä se ole keneltäkään pois.

    Itse esimerkiksi olen joskus ihastunut ihan täysin joihinkin kirjoihin, mutten ole osannut suositella niitä muille, koska tiedän niiden olevan sitä tyyppiä, jolle harvat syttyy :D Mutta sellaista tämä elämä on. En minä omaa poikaystäväänikään muille suosittelisi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukijat ovat aina erilaisia jokaisen kirjan kohdalla. Sellainen kirja, joka mulle oli merkittävä 10 vuotta sitten ja hehkutin sitä, ei puhuttele mua nyt ja myös toisinpäin. Joskus oli kivaa, kun Poutasen kirjan postauksessani joku kirjan lukenut teini kertoi, että oli ihan mahtava kirja.

      Sitten taas jos on rakkaudessa ryppyjä, niin ei tosiaankaan pääse sisään kirjaan, jossa hehkutetaan rakastumisen ihanuutta ja toisinpäin.

      Olssonin teoksessa oli tyyli se, joka ei vetänyt. Sonaatteja Miriamille vielä luin loppuun, odotin että kirja muuttuu lopussa. Ehkä sekin pettymys sai mut jättämään tämän kirjan kesken ja ihan alussa.

      Poista
  12. Mari, minusta tuo perustelusi oli pätevä, hyvä että kirjoitit siitä. Näin uutena bloggaaja olen joskus miettinyt sitä, että jos en itse pidä jostakin kirjasta ja sen kerron blogissani, niin riistänkö joltakin kenties hänelle sopivan lukukokemuksen? Vai kuvittelenko vain vaikutusvaltani?

    Syy miksi päätin aktivoitua kirjablogimaailmassa, on juuri niiden jonkinlainen kannustava ilmapiiri ja sanoisinko peräti sivistys. Yleisiä netin keskustelupalstoja en jaksa ollenkaan sellaisen riekkumisen ja hanakan provosoimisen vuoksi. Ja kirjabloggarit myös yleensä ottaen myös itse kirjoittavat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, mä jotenkin uskon, että kaikki näkyvyys on hyvää näkyvyyttä. Tästä ajatuksesta ehkä huomaa, että en ole liiketaloutta opiskellut koskaan. Mutta joo, mulla on eräs kirja mielessä, josta olen lukenut 2 lyttäävää kommenttia ja olen varma, että juuri sen takia aion lukea kirjan.

      Akateemisen kirjallisuuskaanonin nielleenä musta olisi tärkeintä, ettei mitään kirjallisuutta lytättäisi sillä perusteella, että se ei ole tarpeeksi ylevää. Mulle lukeminen on aina ollut henkilökohtainen juttu. Jos löydän chick litistä sen, mitä toinen löytää jostain de Beauvoirista, on vain siltä toiselta pois (jos se toinen lyttää viihdekirjallisuuden). Mä voin ihan hyvin hehkuttaa molempaa.

      Poista
    2. Hauskaa! Etkö paljastaisi mikä kirja se on, minkä aiot lukea lyttäysten jälkeen...? Sivistyneisyydellä tarkoitin lähinnä hyviä käytöstapoja. Juu, itse opin viihdekirjallisuuteen kun tarvitsin vähän tasapainoa elämään. Se ei ole helppo laji, kuten monessa paikassa on todettu. On myös monia hyvin arvostettuja kirjailijoita, noita yleviä, joita en ole ymmärtänyt (esim. Woolf). Niitä lukiessa tuntee olonsa jotensakin tyhmäksi, kun ei tajua miksi jotakin kirjaa hehkutetaan, mutta en enää niin välitä "kesyttää" näitä teoksia vaan mieluummin vaihdan kirjaa.

      Poista
    3. En muista sen kirjan nimeä nyt äkkiseltään, mutta oli eräs kotimainen esikoinen ja historiallinen teos. Pitää etsiä se käsiin, kun nuo pinot lyhenevät kotoa.

      Nyt mulla on kesken muutamia keskinkertaisia teoksia, mutta odottelen taas sellaista kirjaa, jota voi oikeasti hehkuttaa. Koska ilman huonompaa ja keskinkertaista ei voi löytää myöskään niitä parhaita helmiä.

      Poista
  13. Huippua!!!!!!

    Sinäpä sen sanoit, sekä Olssonista että kiekosta. Mutta oletko siis ollut paikan päällä seuraamassa kisoja?!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen käynyt aina seuraamassa kaikki merkittävät kisat, jotka tuodaan stadiin. Olin katsomassa myös MM-yleisurheilua vuonna 2005 =) Vaikka en ihan maratonista perustakaan. Tunnelma ennen kaikkea ;D

      Sitä paitsi Kazakstanilla on maailman upein lippu liehutela =O

      Poista
  14. Hyvä aihe, aina vain! Minusta on tärkeää, että mukaan mahtuu laidasta laitaan. Samanmieliseen hymistelyyn kyllästyn itse aika nopeasti ja keskinäiset tykkäyskerhot jätän yleensä väliin. Mielipiteiden vaihto ja jopa se, että asioista ajatellaan eri tavalla, on mielestäni vain virkistävää ja kiinostavaa. Aito keskustelu ei oikeastaan mene eteen päin, jos kaikki vain nyökkäilevät.

    On myös kiinnostavaa kuulla, miksi joku on pitänyt jostakin kirjasta tai miksi kirja ei ole avautunut. Eniten kaipaan tätä. Kirjaa voi esitellä laajasti, vaikkei sitä kokisi omakseen.

    Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja oli minulle heti ilmestyttyään tärkeä lohtukirja. Monelle kirjalle on aikansa ja paikkansa. Olen ajatellut itse, että on aika tärkeää, etten ala arvottaa ihmisiä sen perustella, mitä he lukevat ja sitten lukemastaan ajattelevat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri kuuntelin tänään työmatkalla piiloaggresiosta, siis esim. että miten naiset heti päiväkodista alkaen oppivat käyttämään erilaisia ei-oteta-tuota-leikkiin-mukaan -menetelmiä ja nämä keinot hyväksytään, koska niitä ei huomata.

      Mitä keskustelua siinä sitten voi harjoittaa, jos voi olla vain samaa mieltä?

      No joo, onneksi voi olla eri mieltä ja silti kaveri. Kai?

      Olsson on varmaan joissain tilanteissa ihan paikallaan, ja ehkä olisin löytänyt tästäkin kirjasta sanomaa, sen lopusta. Heh.

      Poista
    2. Hyvä pointti, Mari! En myöskään koe, että kirjblogit ovat täysin vapaita tästä hiekkalaatikkoilmiöstä...ikävä kyllä.

      Poista
    3. aina välillä sitäkin on vähän ilmassa...

      Poista
  15. Hyvää pohdintaa siitä miten monimutkaista ja väärinymmärryksille altista kommunikaatiota kirjoittaminen on, koska kaikki muu viestin sisältöä tukeva kommunikaatio jää pois. Tämä ei koske pelkästään nettimaailmaa vaan aikaisemmin esimerkiksi aika ajoin vain kirjeenvaihdon varassa toimineet ihmissuhteet saattoivat kärsiä varomattomasti kirjoitetuista sanoista. Yleensä kirjeenvaihtotoverit kuitenkin tunsivat toisensa edes joten kuten, mutta nettimaailmassa me usein kommunikoimme täysin tuntemattomien ja useiden erilaisten tyyppien kanssa. Vajavaista kommunikaatiota kai yritetään sitten paikata hymiöillä. Itse olen ollut vähän hymiöitä vastaan, mutta käytän niitä kuitenkin, sillä niillä saa viestiin jonkin verran erilaisia sävyjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, hymiöihin on helppo turvautua ;D

      Sen tosin huomaa, että nuoremmat käyttävät hymiöitä myös ainekirjoituksessa =O

      Poista
  16. Mari, erittäin hyvä aihe - edelleen. Tulin taas Nooralta;-)

    Tiedätkö, minusta on tulossa vaikenija! Kun koko blogistania hehkuttaa samoja nenäpäivä, mielensäpahoittajia yms. minä olen mennyt ihan lukkoon. En sano sitä, enkä tätä. Kommentoin enimmäkseen kirjoja, joista osaan sanoa jotain, tiedän, edes kirjailijasta jotain. Jos on hirveän tuttu bloggaaja ja hän tekee muuta kuin valintaa, nenäpäivää, mielensäpahoittajaa, yritän sanoa edes jotain. Yhä useammin olen vain hiljaa. Väistämättä mietin, milloin vaikenen kokonaan...

    Mitä tulee Olssonin kirjoihin, niin tätä uutta en enää ottanut lukuun. Laulaisin sinulle lempeitä lauluja, oli minusta aivan käsittämätön lohtukirja. Sitten eräs ystäväni masentui rankassa avioerokriisissä ja annoin kirjan hänelle lainaksi. Hän väittää kirjan pelastaneen hänet! Sitten tuli se Sonaatti Miriamille tms. Se oli hyvä niin kauan kuin pysyttiin Krakovassa, sen jälkeen en olisi halunnut lukea yhtään. Taso ei kantanut, on kuin koko kirjailija olisi vaihtunut. Kun tein blogini alussa Annamari Marttisen Kuu huoneessa, joka ei ollut ihan minun ominta kirjallisuuttani, mutta hyvä välipala, huoamasin yllättäen, miten paljon sellaiset kokemukset kuin kirjan päähenkilöllä oli, kiinnostivat lukijoita. Siinä heräsi vähän liukumaan oman mukavuusalueensa ulkopuolelle, mutta liikaa en sitä tee. Jos en nykyään pidä kirjasta, jätän sen hyvin helposti lukematta ellei kirjailija ole joku minulle tärkeä, jolloin haluan näyttää, että 'tällaista se Ian McEwankin kirjoittelee välityönään.'

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olssonin ensimmäistä muistan kehutun monessakin paikassa. Itse luin sen sonaatti-kirjan, eikä ollut kovin hyvä. Luin kuitenkin loppuun asti, kun kirjailijaa oli kovasti kehuttu. No joo, kannattaa ehkä lukea vain sitä, mistä oikeasti pitää.

      Aika usein jätän nykyisin kirjoja kesken ihan hiljaisuudessa. Ehkä jossain vaiheessa listaan niitä. Tai sitten en. Mitäs näistä, joskus kirja miellyttää ja joskus se osuu omaan elämään. Joskus se ravistuttaa, vaikka ei sinällään liity omaan elämään ollenkaan. Jälkimmäiset kirjat ovat niitä parhaita!

      Poista
  17. Tottakai saa sanoa jossei tykkää! Hyvä vaan jos tulee hajontaa ja keskustelua. Toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä joten makuasioista ei voi (kuin) kiistellä ;)

    Itseäni häiritsivät Olssonin kirjassa samat asiat, vaikka kokonaisuudessaan lukuelämys päätyi plussan puolelle. En vain osannut pukea noita häiriötekijöitä sanoiksi niin osuvasti kuin sinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua alkoi ärsyttää ja inhottaa jo heti kirjan alussa. Ja tällä kertaa ajattelin kirjata ihan tarkasti sen, mikä kirjassa (ehkä muissakin?) ärsyttää.

      Poista
  18. Saa sanoa! Mutta oi niitä hetkiä, kun tykkää kirjasta, jota muut ovat vihanneet! Sitä vain tapahtuu harmittavan harvoin :) Puolustaminenkin on hauskaa.

    VastaaPoista