MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta oli tajunnan räjäyttävä kirja reilut neljä vuotta sitten, mistä lähtien olen odottanut Hirvosen uutta teosta. Kun aika loppuu (2015, WSOY) -teos oli siis yksi eniten odottamistani tämän kevään uutuuskirjoista. 




Kun aika loppuu olikin saanut hehkutusta sekä Facebookin että kirjablogien puolella, ja ehdin nostaa odotukseni todella korkeiksi kirjan suhteen. Ja tottahan toiset selvästi kertoivat: Hirvosen uutuus on hieno kirja. 

Hieno kirja, koska siinä on paljon asiaa ja yhteiskunnallista sanomaa pienessä paketissa. Hirvonen on luonut henkilöhahmot yhden perheen ympärille ja henkilöhahmojen kautta koko maailma näyttäytyy: on hyviä ihmisiä, jotka haluavat pelastaa maailman ja on niitä, jotaka haluavat vaikuttaa toisin keinoin. Keskiöön henkilöistä nousee äiti, joka on yliopiston töissä ja uhrannut elämänsä ilmastonmuutoksen tutkimiseen, ei niinkään lastensa kasvatukseen. Lauran lapset ovat kirjan muut henkilöhahmot: Aava-tytär hoitaa lääkärinä ihmisiä Mogadishussa, oman henkensä uhalla ja Aslak-poika ei taas löydä omaa tietään, ennen kuin tapaa netissä muita samanlaisia. Aslakin ja Aavan äiti taastuntee huonoa omaatuntoa kaikesta tekemästään ja tekemättä jättämisestään. Miten kahdesta lapsesta on voinut tulla kaksi niin erilaista? 

Teoksessa on Suomi parinkymmenen vuoden päässä. Aikana, jolloin ilmastonmuutos on mennyt eteenpäin, ja aikana, jolloin voidaan katsoa tähän päivään ihmisten tekemiä virheitä. Kirjassa kritisoidaan, miten ilmastonmuutos ei menneisyydessä (eli meidän aikanamme) hetkauta enää ketään - tai hetkauttaa, mutta kukaan ei ole valmis tekemään uhrauksia ei omassa elämässään ilmaston säilymisen hyväksi, tästä kertoivat myös uutiset pari päivää sitten. Ilmaston lisäksi ihmiset ovat jakaantuneet Hirvosen teoksessa yhä jyrkemmin hyvinvoiviin ja niihin toisiin, jotka mieluiten pidettäisiin omassa kurjuudessaan jossain Afrikassa. Hyvinvointivaltiossamme joukkoammuskelut ovat yleistyneet. Hirvosen maailma on lohduton, näkemys nykypäiväämme tarkka.

"Joskus ihmiset ottivat kuvia välittääkseen muille jotain maailmasta, jonkin rajatun havainnon tai hetken. Meidän vanhempiemme sukupolvi käänsi kameran itseensä, ja nyt valokuva tarkoittaa kuvaa minusta tekemässä jotain."
"Väkivaltaisten iskujen kohdalla on nykyään sama juttu. Sen sijaan, että se olisi keino saavuttaa jokin päämäärä, on vain minä minä minä tekemässä väkivaltaa."

Hirvosen teoksen vahvuus oli mielestäni tulevaisuuden näkökulma ja näkemys omaan nykypäiväämme. Äiti-poika-suhteen mietinnöistä en niinkään innostunut, enkä myöskään siitä, miten lukijaa johdateltiin näkemään Aslakin teon takana olevia asioita. Minusta on väsyttävää nähdä jokaisen joukkoammuskelun takana koulukiusaaminen ja nettikaverit. 

Teoksen loppua kohden odotin, että Kauimpana kuolemasta -teoksen tyylisesti tähänkin kirjaan tulisi joku koukku tai jippo loppuun, mutta tarina päästi minut lukijana jotenkin liian yksinkertaisesti. Vierastin kirjan aikana minulle tarjottua roolia äidin kuuntelijana ja ymmärtäjänä, en myöskään onnistunut tuntemaan sympatiaa Aslakia kohtaan. Ehkä kirja oli testi siihen, mitä voi antaa anteeksi, ja siinä tapauksessa minä epäonnistuin. Olen elämässäni läpikäynyt prosessin, jossa olen etsinyt syytä siihen, miksi joku tekee saman kuin Aslak, enkä ole onnistunut löytämään syytä. Se, ettei ole nappulana maalintekijä fudiksessa, ei aloita tietä joukkosurmaajaksi. Ja vaikka olisi koulukiusattu, yksinäinen, äitinsä hylkäämä ja väärässä seurassa liikkuva ei riitä syyksi. Kun tiesin Hirvosen kirjan aiheen, ajattelin jo etukäteen, että en välttämättä ole kirjan kohderyhmää, tai että voi olla, että näiltä osin kirja ei uppoa minuun. Mielestäni kulutus- ja minäminäminänykykulttuurimme olisi voinut olla läsnä voimakkaammin, vaikka ne tietyllä tavalla olivatkin. 

Ja lopuksi vielä, älkää ymmärtäkö kirjoitustani väärin; tiedän, miksi tätä kirjaa on hehkutettu. Hirvosen kieli on kirjassa aivan ihastuttavaa ja kirjan alkua lukiessani ajattelin, että ei voi hienompaa olla. Minussa itsessäni on vain sellainen juttu, että tätä yhtä asiaa en voi koskaan ymmärtää. 

Muita tekstejä: Maria, Sara, Katja, Krista, Susa

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu
2015, WSOY
249 sivua

Kirjassa liikutaan Helsingissä, joten tämä on ensimmäinen kirja kotimaista kirjallisuutta futiskaupungeista -lukuhaasteeseen. 

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen arvio! Jonotettuani kirjaa tovin kirjastossa sain sen vihdoin viime viikolla. En ole osannut aloittaa, kun odotukset ovat kaiken hehkutuksen jälkeen niin kovat. Ehkä täytyy antaa pölyn laskeutua ja lukea vasta joskus myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirvosen kieli ja teksti ovat kerrassaan hienoja ja moni asia kirjassa oli aivan loistava. Mulle kirjan painotus, äidin pohdinnat ja syiden miettimine pojan tekoihin eivät vaan olleet ne vetävimmät asiat. Luulen, että pitäisit kirjasta kuitenkin!

      Poista
  2. Vaikuttaa kyllä todella mielenkiintoiselta kirjalta! Kiinnostaa kyllä kovasti myös tuo Hirvosen aiempi kirja eli Kauimpana kuolemasta. Molemmat saavat nyt mennä metsästyslistalle.

    Minä en muuten sinun tavoin oikein pidä sellaisista "olin koulukiusattu ja nyt tapan kaikki" -selityksistä. Liian helppoa tosiaan, jopa halpamaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauimpana kuolemasta oli minusta monipuolisempi ja vaikeampi kirja. Ainakin niin muistan sen, pitäisi joskus lukea uudelleen ehkä.

      Tässä kirjassa oli teemoja, jotka olisivat voineet nousta tuollaisen kiusattu-tappaja-selityksen ohi, mutta niin ei nyt käynyt. Hirvosen kieli on kuitenkin hienoa ja ansiokasta.

      Poista
  3. Sinulla ja minulla oli näemmä hyvin samanlainen lähtötilanne tämän kirjan suhteen. Minäkään en täysin ihastunut, tosin omalla kohdallani se ei johtunut siitä, että Hirvonen ei tarjonnut selityksiä. Minusta tuo koulukiusaaminen liittyy olennaisesti siihen lauma-aspektiin, josta omassa jutussani kirjoitin. Jos ihminen ei kuulu mihinkään, jos tuntuu, että kaikki on vastaan ja kukaan ei ymärrä, voivat netin uhopuheet osua hyvin hedelmälliseen maaperään. Tuo mitä sanoit nykyajan merkityksestä joukkosurmien taustatekijänä on tietysti totta. Vaatii paljon olla itsensä.

    VastaaPoista
  4. Onnistuin saamaan vasta nyt tämän kirjan. Luin tämän hyvään saumaan eli Atwoodin jälkeen. Erityisen hienoa minusta oli Kaupunki osio, kuinka se nivoi yhteen palasia.

    VastaaPoista