MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 16. huhtikuuta 2015

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä

Kamila Shamsie on ollut viime vuosina yksi suosikkikirjailijoistani hänen teostensa Poltetut varjot ja Kartanpiirtäjä ansiosta. Siksi olin innoissani ja odotukseni korkealla, kun sain tietää, että Shamsien uusin Jumala joka kivessä julkaistaan tänä keväänä suomeksi.



Shamsien aiemmat kirjat eivät ole päästäneet minua helpolla sisäänsä, olen joutunut aloittamaan kirjat uudelleen alusta. Jumala joka kivessä oli kuitenkin helppo alussa, se päästi sisään ja piti minut otteessaan - kunnes sitten tapahtui se sama, mikä aiempienkin kirjojen kohdalla: tarina sylkäisi minut ulos. 

Kirjan alku oli kiinnostava: nuori englantilainen arkeologi Vivian Spencer on kaivauksilla Turkissa ja tapaa miehen, Tahsin Beyn. Vivian miettii, ettei koskaan palaa Lontooseen - ja niin ajattelin lukijanakin: tämä kirja vie minut muinaiseen itään, eikä päästä pois. Mutta, syttyy ensimmäinen maailmansota ja Vivian palaa Lontooseen toimiakseen sairaalassa kunnon kansalaisen tavoin hoitajana haavoittuneille. 

Kirjassa kiinnostavasti alkanut juoni katkaistaan, eikä siihen enää palata. Tämä olikin asia, mikä alkoi harmittaa minua kirjaa lukiessani: aina kun tapahtumia, miljöötä, henkilöhahmoja oltiin kuvailtu ja lukija saatu muokkaamaan mielikuvia paikasta ja ajasta, vedettiin matto lukijan alta pois: tarinaan astui uusi paikka, uudet henkilöt tai uusi aika. Niin kuin esimerkiki Vivianin ja Qayyumin kohtaaminen junassa - jäin odottamaan, mitä kohtaamisesta syntyisi, ja jäinkin odottamaan sitä usean sadan sivun ajaksi. Kirjassa tapahtui aivan jotain muuta. 

Voi olla, että jos olisin päästänyt irti omista mielikuvistani ja odotuksista tarinan suhteen, olisin pitänyt kirjasta enemmän. Nyt jäin omien odotusteni vangiksi ja kiukustuin aina, kun jotain uutta ja liikaa tuli kirjaan. Tarinaan ujutettiin jopa aivan loppumetreillä aivan uusia henkilöhahmoja. Kirjaa lukiessa tuli sellainen olo, että henkilöhahmoja on ripoteltu tarinan mukaan, jotta saataisiin kerrottua historian tapahtumista. 

Hienoa kirjassa on naisten elämän kuvaus: naiset kirjassa ovat sellaisia henkilöitä, jotka puskevat läpi sukupuolirooliodotusten, esimerkiksi Vivian, joka lähtee matkalle Peshawariin, Pakistaniin (entiseen Intiaan). Monelle miehelle on vaikeaa kohdata englantilaisnainen, joka pukeutuu ja käyttäytyy niin kuin Briteissä on tapana. Ei ehkä ihme, että Shamsie on Baileys-kirjallisuuspalkinnon saajaehdokas (palkinto annetaan brittiläiselle naiskirjailijalle, ehdokkaista Ompun kirjoitus).

Shamsie tuo tapahtumiin historiaa, joka on jäänyt koulukirjoistani puuttumaan. Menneisyyteen taipuvana oli kiinnostava lukea tapahtumista, joista en ole koskaan kuullutkaan: intialaissotilaista, jotka sotivat Iso-Britannian lipun alla ja tarinankertojien kadusta, joka kohtasi mielenosoittajat 1930. 

Teoksessa on myös vanhoja tarinoita, runoutta ja mystiikkaa, joka osana ajaa henkilöhahmoja toimintaan: etsimään mystistä Skylaksin hautautunutta muinaismuistoa. Nyt täytyy sanoa, että en aivan jaksanut seurata vihjeitä tämän muistoesineen etsinnässä. 

Shamsien teoksessa oli niin uskomattoman paljon kaikkea, että en välillä jaksanut haukata sitä kaikkea, mitä kirjassa oli. Toisaalta ymmärrän myös Shamsien sirpaleisen tavan käsitellä aikaa ja paikkaa, toisaalta olisin halunnut lukea yhtenäisemmän kokonaisuuden mystisestä idästä, maailmansodan vaikutuksesta Euroopan ulkopuolella ja brittien oloista Intiassa ja siitä miten ihmiset joko näkevät ihmisen tai vain toisen edustaman kulttuurin kohdatessaan toisen. 

Loppuun ajatelma kirjasta: 

Täytyikö ihmisen oppia tappamaan toisia ihmisiä tavoilla, joita pataani ei saattanut edes kuvitella, voidakseen tehdä maastaan paikan jossa jokainen lapsi oli hyvin ravittu, jokainen koti varakas, kaikkialla hienoja kaupunkeja tai viljavia peltoja?

Teosta ovat lukeneet myös: Kirjanurkkaus,  joka kirjoittaa myös omista kokemuksistaan Peshawarissa, TuijaTa, joka avaa kirjan tapahtumia ja teemoja, Omppu, joka miettii historian ja kaunokirjallisuuden suhdetta ja tapansa mukaan sujuvasti kaikkea muutakin.

Kamila Shamsie: Jumala joka kivessä 
2015, Gummerus
A God in Every Stone 2015
suomentanut Raimo Salminen
383 sivua


11 kommenttia:

  1. Kiitos linkityksestä! Sujuvasti? *punastelee* Tuosta Baileys-palkinnosta sen verran, että se ei rajoitu brittikirjailijoihin.

    Kuvaat arviossasi monia omiakin tunnelmiani. Juurikin tuo, että kun vähän pääsee sisään tarinaan, niin sitten siirrytäänkin muualle. Jäin kaipaamaan yhdistäviä lankoja. Sinänsähän tätä lukee sujuvasti ja ihan mielellään, mutta hetken päästä itse ainakin huomasin, että olin pudonnut tapahtumien kelkasta. Kuten kirjoiti, niin tavaraa tässä teoksessa kyllä riittää ja vähän suurempi fokusointi olisi kyllä minusta ollut tarpeen.

    Hyllyssäni on tuo Kartanpiirtäjä, mutta nyt kyllä annan sen pölyttyä rauhassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos korjauksesta, korjaan tekstiinikin =)

      Mulla jäi ehkä pieni osa kirjan keskeltä jotenkin sisäistämättä, mutta sitten taas lopussa pääsin mukaan. Saattoi vaikuttaa myös lukukokemukseeni. Mutta en tajunnut, miksi henkilöt tulivat mukaan, kun niitä ei oikein kunnolla saatu kuitenkaan tarinaan mukaan.

      Kartanpiirtäjästä pidin huomattavasti enemmän.

      Poista
  2. Mari, otin tämän muiden yllyttämänä ja en ole vilä ehtinyt lukea. Lukaisin vain alun tekstistäsi etten saa liikaa vaikutteita, mutta huomasin, että tässä on just se juttu, joka on Shamsien helmasynti: Hän tekee loistavaa tekstiä, hienot henkilöhahmot, mutta sitten se matto vetäistään alta ja lujaa. Minulle just nimenomaan Poltetut varjot olisi ollut ilmesymisvuotensa paras kirja ja kirja, jossa on kirjallisuuden kaikkien aikojen upein aloitus, mutta sitten sitä sekasotkua siellä Afganistanissa...Japani ja Intia alussa ok ja kaikki muu, mutta se sotaperiodi oli kuin jostain toisesta kirjasta. Karatanpiirtäjä oli minulle helppo, mutta nyt alkoi pelottaa että joko taas...Yritän nyt kuitenkin ottaa teoksen avoimin mielin ja antaa Shamsielle mahdollisuuden. Palaan lukemaan tekstisi, kun olen kirjan lukenut ja oman tekstini kirjoittanut.

    <3

    (Kauhea lukujumi menossa...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Mikä yläbanneri! Mun suosikkikirjat siinä kauniissa rivissä...

      Poista
    2. Kirjat on valittu värien mukaan, nähtäväksi jää, tuleeko niistä munkin suosikkeja.

      Mulle Shamsien aiemmat kirjat ovat uponneet paremmin (siis alkujen jälkeen). Ehkä tosiaan se Kartanpiirtäjä oli helpompi, mutta ihastuin myös Poltettuihin.

      Kannattaa Shamsielle antaa kuitenkin mahdollisuus, hän taitaa olla niitä ainoita, jotka vyöryttävät itää meille länsimaisille: historiaa, mystiikkaa, henkilöitä. Siinä on toisaalta jo ansiota aika paljon. Odottelemaan jään, mitä saat kirjasta irti!

      Poista
  3. Kartanpiirtäjä on minun lempparikirjojani. Pieni häiritsevä ajatus napsutteli korvaani koko kirjan ajan, jota luin hirmuisella kiireellä, sillä en halunnut lopettaa lukemista millään. Ei tämä yltänyt samalle tasolle kuin Kartanpiirtäjä, mutta onhan tässä huikea loppukohtaus, jossa avataan tapahtumat minuutti minuutilta, huikean hienoa kerrontaa, siis loppu.
    Kirjassa on kyllä tapahtumia todella paljon, historiaa, sotimista, arkeologiaa, naisasiaa ym. ja hiukan sitä rakkautta, jota jäin enemmänkin kaipaamaan, mutta se on sitä Kamilla Shamsien tyyliä, että ei makiaa mahan täydeltä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, loppu ja alku olivat tässä kirjassa helppoja. Siinä välissä sitten odottelin, että miten henkilöhahmoille tapahtuisi jotain, mitä odottelin. Siis tapahtuihan niille, mutta ei ehkä sitä, mitä odoti. Henkilöt vietiin pois tai aivan väärään suuntaan. Ehkä se elämää suurempi tunne puuttui =D

      Poista
  4. Luin tuota jonkin matkaa ja siirsin syksyyn. Nyt on vain niin paljon parempia kirjoja tarjolla. Ja monta huippua vasta ilmestymässä. Kyllästyin alkuunsa tarinaan. Kuitenkin arkeologiassa on niin paljon yhtymää omiin juttuihini, mutta ei vain jaksanut kantaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla kävi noin kahden aiemman Shamsien kanssa, jäin alkuun, mutta aloitin uudelleen. Tämän kirjan kanssa jäin keskivaiheelle... Mutta sitten taas loppuun. Jännä kirjailija tämä Shamsie.

      Poista
  5. Oma tunteeni siitä, ettei tämä kirja ole minua varten, vahvistui taas. Asetelma vaikuttaa kyllä kiinnostavalta, mutta tarinoiden jättäminen "roikkumaan" ja henkilöiden runsaus plus yleinen sekavuus ei oikein innosta. Sellainen kuva minulle on tästä kirjasta syntynyt, joten taidan suosiolla jättää sen mappi Ö:hön.

    Onneksi kaikkea ei ole pakko lukea. Sinun mietteesi luki kyllä ilokseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, vähän sellainenhan tämä on, tarvii olla arkeologi, että jaksaa kaivaa kaiken sälän läpi ja päästä kirjan ytimeen =D

      Poista