Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit

Kirjoitin melkein päivälleen kaksi vuotta sitten Pasi Pekkolan esikoisteoksesta Unelmansieppaaja (2013, Otava), joka oli mielestäni erittäin lupaavaa esikoiseksi ja virkistävän erilainen verrattuna muihin kotimaisiin teoksiin. Kirjoitin tekstissäni, että tarinaa voisi vielä syventää - ja mitä tekee Pekkola? Julkaisee kahden vuoden päästä kirjan, jossa on syvyyttä ja monitulkintaisuutta ja -kerroksellisuutta vaikka useampaankin kirjaan. Mikä ilo onkaan nähdä kasvu esikoiskirjailijasta erinomaiseksi kirjoittajaksi ja tarinakertojaksi.

Lohikäärmeen värit (2015, Otava) on tähän asti lukemistani kirjoista tämän vuoden ehdottomasti paras teos. En osannut odottaa, että kirja vie niin monipuoliselle ja mutkikkaalle matkalle, että lukemaani on täytynyt sulatella parisen päivää. 

Kirjan tarina kertoo kiinalaisesta naisesta, Xiaolongista, joka lähtee Kiinasta 1980-luvun alussa. Teos on vahvasti naisten tarina. Xiaolongin ohella kirjassa pääsevät ääneen myös nykyajan naiset, jotka ovat Xiaolongin tavoin köyhän maaseudun tyttäriä. Naiseksi kasvettuaan heillä ei ole paljon vaihtoehtoja, vaan ne rajautuvat avioliittoon maaseudun köyhän pienviljelijäperheen pojan kanssa tai tulevaisuuteen Shanghaissa. Tulevaisuuteen, jonka todellisuus on hämärää, sillä kaupunkiin lähteneistä tytöistä ei kotona puhuta, vaikkakin otetaan vastaan kaikki, mitä kotiin saadaan. 

****

Hän katsoi tätä kaikkea, näitä kaikkia ihmisiä, ja ajatteli, ettei hän välttämättä ollutkaan niin outo. Ja kuitenkin hänessä oli jotain lähtemättömästi erilaista. Juuri erilaisuutta hänet oli opetettu varomaan. Kotimaassa kaikkien piti näyttää samalta, käyttää samanalaisia vaatteita, samoja värejä... - - Poikkeukset kitkettiin tuimin katsein ja arvostelevin sanoin. 

Kirja on tarina hylätyksi tulemisesta ja hyväksytyksi tulemisesta. Xiaolongin ja naisten lisäksi tarinaa kerrotaan Xiaolongin pojan, Kimin näkökulmasta. Kimi haluaa edes kerran löytää äitinsä ja kysyä häneltä, miksi. Niin Kimi kuin Xiaolong haluavat tuntea itsensä hyväksytyiksi sellaisina kuin ovat. 

***

Raha on ainoa mikä tekee hänet näkyväksi. - - Jos hänellä ei olisi varaa laittaa rahaa säästöön unelmia varten, jotka eivät koskaan toteudu, jos hänellä ei olisi varaa ostaa silloin tällöin vaatteita, pistää roponsa johonkin kauniiseen esineeseen, niin mitä hänestä jäisi tähän maailmaan? - - Vain ostamalla hän voi todistaa kuuluvansa tähän maailmaan. Kassalta lunastettu kuitti ei ole vain todiste ostoksesta, se on todiste siitä, että hän on elossa. 

Kirja on myös tarina rakkaudesta ja rahasta ja valinnasta näiden kesken - myös rahan ja rakkauden kietoutumisesta toisiinsa. Sekä Xiaolong että Kimi joutuvat elämässään kysymään, kumpi on tärkeämpää: raha vai rakkaus. 

Kirjan henkilöistä kaikki etsivät jotain, jonka uskovat olevan olemassa, mutta lukijalle tulee pakahduttava tunne siitä, miten henkilöt etsivät ja pettyvät. Jollain tavalla kirjasta huokuu samanalainen olo kuin Lost in Translation -elokuvasta: henkilöt leijuvat irrallaan maailmassa, kohtaavat toisensa ja etsivät merkitystä, jota eivät löydä. 

Vaikka Pekkola kiinnittää tarinansa Kiinaan, on tarina yleismaailmallinen. Ihmisten hyvät ja huonot teot, jopa petokset vyöryvät kirjassa ja tekevät kirjasta monipuolisen, syvällisen ja kätkevät sisäänsä niin paljon, että yritän kirjoittaa kirjoittamatta kirjan tapahtumista paljoakaan. Minulle oli ilo lukea kirjaa vähäisin tiedoin, mitä se pitää sisällään ja toivon, että toisetkin lukijat saavat kirjan käsiinsä ja pääsevät tutustumaan siihen niin: voin vannoa, että kirja pitää sisällään paljon: rakkautta, rahaa, petoksia, ihmiskohtaloita, suurta inhimillisyyttä, Kiinaa, vanhoja uskomuksia, modernia maailmaa, kaikkea, mitä hyvään - loistavaan - kirjaan voi sisältyä. Tämä teos palautti uskoni kotimaiseen kirjallisuuteen.

"... en kuulu tänne, mutta en ole koskaan kuulunut kokonaan Suomeenkaan. Olen ikuisesti ulkopuolinen, aina aavistuksen muukalainen. - - Näen sen ihmisten kasvoilta, heidän katseistaan, kuulen sen heidän yllättyneistä äänistään, kun paljastuu että puhun heidän kieltään. Sillä heidän kielensä se on, ei minun. Minulla ei ole omaa kieltä eikä kotia."

Kirjasta lisää Krista ja Kirjakaapin kummitus, jolta linkkejä myös muihin teoksen lukeneisiin. 

Tästä Otavan sivuille, jossa myös video, jossa Pasi Pekkola kertoo kirjastaan.

Pasi Pekkola: Lohikäärmeen värit 

2015, Otava

456 sivua