En ole aiemmin lukenut muita Katja Ketun teoksia kuin Hitsaajan. En oikeastaan edes tiedä, miksi Ketun teokset ovaat jääneet lukematta; nyt kuitenkin päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja saada luettua hänen uusimpansa Yöperhonen (2015, WSOY) -teoksen. Myönnän, että tätäkin teosta minun oli hieman vaikea saada luettua, sillä en aivan heti päässyt kirjan tapahtumiin ja henkilöihin sisään. Lopussa kuitenkin kiitos seisoi, kirja oli kiinnostava ja vei minut Marinmaalle, seutuun, josta olen saanut vain kuulla mainintoja kansatieteen luennoilla ja aikaan, josta en ole päässyt kovin usein edes lukemaan.
Irga hiihtää Petsamosta isäänsä pakoon kohti Neuvostoliittoa ja rakkautta vain joutuakseen kiinni ja vankileirille. Onneksi hän tapaa matkalla Elnan, josta tulee hänen ystävänsä ja siskonsa. Kurjuudet on mahdollista kestää yhdessä, vaikka rakkaudessa ja elämässä tuntuu olevan vain kurjuutta. On vuosi 1937.
Toinen aika, jonka lukija kohtaa kirjassa, on vuosi 2015. Verna on lähtenyt Suomesta Lavran kylään, jossa hänen isänsä on kuollut. Verna haluaa tietää, mitä tapahtui isälle, vihjeenä hän saa sain yöperhosen. Mikä merkitys perhosella oikein on ja mitä kaikkea isän tarinan taustalta löytyy?
Kirjassa on niin paljon asioita, että tuntuu, etten kunnioita kirjaa lyhyellä selostuksella juonestaa ja sen aiheiden pienellä maininnalla. Kuitenkin taas kirjassa on niin paljon kaikkea, minkä toivon lukijan itse löytävän, että en halua pilatakaan etukäteen kertomalla liikaa.
Venäjä on maa, jossa unohtaminen on kansanperinne ja salailu elämän suurin hyve.
Minua viehätti kirjassa erityisesti tsheremissien uskonnon liittäminen tarinaan. Uskonto ei jäänyt vain irralliseksi asiaksi, vaan henkien läsnäolon saattoi tuntea juonenkäänteissä. Kaukainen ja syrjäinen Marinmaa saa kirjassa elämän ja henkilöiden, jotka ovat ajautuneet eri syistä seudulle, myötä lukija kohtaa yllättäviä käänteitä juonessa. Henkilöiden elämässä vuorottelevat onni ja epäonni, ystävyys ja rakkaus sekä petokset ja hylkäämiset. Elämän raadollisuudessa ja ihmisten selviytymiskeinoissa oli sitä samaa kuin Sofi Oksasen teoksissa.
Ketun kieli on oma lukunsa: alussa minua jollain tavalla rasitti omaperäinen kielenkäyttö, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olin sulautunut kieleen.
Kirjassa oli myös niin kovin paljon tapahtumia, historiaa, tulevaisuutta, realismia, keksittyä, että en voi mitenkään tyhjentävästi kertoa kirjasta. Ehkä tyydyn vain toteamaan, että tämä oli hieno ja kiinnostava kirja ja Kettu on mahtava kirjailija, jonka teoksiin ehkä uskaltauduin hyppäämään mukaan lisääkin.
Muita kirjan lukeneita: Krista, Katja, Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus.
Katja Kettu: Yöperhonen
2015, WSOY
322 sivua
Katja Kettu Kirjamessuilla perjantaina 23.10. klo 11 KK, klo 18.00 AK,
lauantaina 24.10 klo 10.15 AI, klo 14 EL
ja sunnuntaina 25.10. 11.30 KV
Irga hiihtää Petsamosta isäänsä pakoon kohti Neuvostoliittoa ja rakkautta vain joutuakseen kiinni ja vankileirille. Onneksi hän tapaa matkalla Elnan, josta tulee hänen ystävänsä ja siskonsa. Kurjuudet on mahdollista kestää yhdessä, vaikka rakkaudessa ja elämässä tuntuu olevan vain kurjuutta. On vuosi 1937.
Toinen aika, jonka lukija kohtaa kirjassa, on vuosi 2015. Verna on lähtenyt Suomesta Lavran kylään, jossa hänen isänsä on kuollut. Verna haluaa tietää, mitä tapahtui isälle, vihjeenä hän saa sain yöperhosen. Mikä merkitys perhosella oikein on ja mitä kaikkea isän tarinan taustalta löytyy?
Kirjassa on niin paljon asioita, että tuntuu, etten kunnioita kirjaa lyhyellä selostuksella juonestaa ja sen aiheiden pienellä maininnalla. Kuitenkin taas kirjassa on niin paljon kaikkea, minkä toivon lukijan itse löytävän, että en halua pilatakaan etukäteen kertomalla liikaa.
Venäjä on maa, jossa unohtaminen on kansanperinne ja salailu elämän suurin hyve.
Minua viehätti kirjassa erityisesti tsheremissien uskonnon liittäminen tarinaan. Uskonto ei jäänyt vain irralliseksi asiaksi, vaan henkien läsnäolon saattoi tuntea juonenkäänteissä. Kaukainen ja syrjäinen Marinmaa saa kirjassa elämän ja henkilöiden, jotka ovat ajautuneet eri syistä seudulle, myötä lukija kohtaa yllättäviä käänteitä juonessa. Henkilöiden elämässä vuorottelevat onni ja epäonni, ystävyys ja rakkaus sekä petokset ja hylkäämiset. Elämän raadollisuudessa ja ihmisten selviytymiskeinoissa oli sitä samaa kuin Sofi Oksasen teoksissa.
Ketun kieli on oma lukunsa: alussa minua jollain tavalla rasitti omaperäinen kielenkäyttö, mutta jossain vaiheessa huomasin, että olin sulautunut kieleen.
Kirjassa oli myös niin kovin paljon tapahtumia, historiaa, tulevaisuutta, realismia, keksittyä, että en voi mitenkään tyhjentävästi kertoa kirjasta. Ehkä tyydyn vain toteamaan, että tämä oli hieno ja kiinnostava kirja ja Kettu on mahtava kirjailija, jonka teoksiin ehkä uskaltauduin hyppäämään mukaan lisääkin.
Muita kirjan lukeneita: Krista, Katja, Leena Lumi, Kirjakaapin kummitus.
Katja Kettu: Yöperhonen
2015, WSOY
322 sivua
Katja Kettu Kirjamessuilla perjantaina 23.10. klo 11 KK, klo 18.00 AK,
lauantaina 24.10 klo 10.15 AI, klo 14 EL
ja sunnuntaina 25.10. 11.30 KV
Hieno romaani! Minua Ketun kieli rasitti Kätilössä, mutta tässä ei ollenkaan. Samoin viehätyin kansanperinneainesten luontevasta sulautumisesta osaksi romaania. Toki tarina ja tunnelmakin ovat tässä kohdallaan.
VastaaPoistaOih, uskallankohan edes aloittaa Kätilöä.... Mutta nyt kun kuulin Ketun puhuvan kirjastaan, sain vähän varmuutta siihen, ettei kaikki mennytkään ihan ohi kirjassa.
PoistaOlen noviisi, luin ensimmäisen Ketun. Ihastuin kieleen sekä vahvaan ja intensiiviseen tarinaan. Koin marilaisuuden kaikkineen hyvin kiinnostavaksi.
VastaaPoista