Kun luin Iida Rauman esikoiseteoksen Katoamisten kirja, olin ihastuksissani ja siksi tänä syksynä innoissani siitä, että Raumalta tuli uusi teos Seksistä ja matematiikasta (2015, Gummerus). Sain kirjan ja aloin lukea sitä heti. Tarina piti minua otteissaan ja lähes 500-sivuinen teos tuli luettua vauhdikkaasti loppuun saakka.
Kirjassa on sen nimensä mukaisesti matematiikkaa: kirjan päähenkilö Erika on lapsesta saakka ollut erityislahjakkuus matikassa: hän osasi laskea päässä jo lapsena, jolloin näki numerot väreinä, eikä edes ymmärtänyt laskevansa. Kirjassa on myös seksiä, vaikka Erikalla meneekin melkoisen kauan, ennen kuin hän löytää asian. Opiskeluaikanaan hän alkaa olla muiden ihmisten kanssa, ja löytää myös ensimmäisen poikaystävänsä. Alkaa tutustuminen omaan ruumiseen.
Erika luo uraa maailmalla: hän asuu ja työskentelee matematiikan parissa, kun hänen ruumiinsa rajoja rikotaan. Olkapää sijoiltaan Erika tulee takaisin Suomeen ja alkaa etsiä minäänsä ja elämää.
- - hän oli ohut, jotenkin vailla sielua, häntä piti koossa lähinnä pakkasilmasta hilseilevä iho ja tottumus. Jos hän lakkaisi hetkeksikään keskittymästä, vapina hänen sisällään kasvaisi ja hän romahtaisi maahan väriseväksi kasaksi epämääräistä hyytelömäistä ainetta, kudosnestettä, metaania, limaa.
Tarinaan astuu mukaan myös kirjastonhoitaja Tuovi, joka on sekoitus seksuaalisesti vaikeasti määriteltävää, luonnosuojelua ja nuoruuden varmuutta. Minulla kesti lukiessani jonkun aikaa, että tajusin, miksi Tuovi tuli mukaan - ja sittenkin kun ymmärsin henkilöhahmon tarkoituksen, minulla meni vielä jonkun aikaa, että hyväksyin tämän henkilön mukaan tarinaan. Olisin tykännyt Erikasta ja halunnut kulkea hänen mukanaan.
Kirjassa on paljon kaikenlaista, melkein läkähtymiseen saakka. Minulle tuli lukiessa ristiriitaisia ajatuksia: toisaalta tarina eteni niin vauhdikkaasti, etten malttanut laskea kirjaa käsistäni. Dialogit ja tapahtumat oli rakenneltu niin, että henkilöihin pääsi sisälle. Toisaalta taas en saanut kirjasta paljon irti, koska tarinassa kohkattiin asiasta toiseen niin, etten osaa arvioida, mitä kirja halusi oikeastaan sanoa. Jotenkin kirja tuntui maaniselta tarinalta, jossa ei ehditty pysähtyä oikeastaan mihinkään.
Rauman esikoisteos vaikutti kypsältä tarinalta nuorelta kirjailijalta. Tämä teos taas tuntui palaavan nuorten aikuisten maailmaan: vaikka Erika olikin jo aikuinen, tarinassa seurattiin hänen nuoruus- ja opiskeluvuosiaan, samoin Tuovin tuleminen tarinaan mukaan vei lukijan nuoren aikuisen maailmaan. Nämä maailmat tuntuivat sellaisilta ihan kiinnostavilta, mutta en juurikaan uppoutunut niihin.
Kaiken kaikkiaan kirja oli nopelukuinen ja siinä oli kiinnostavia asioita. Suosittelen tätä syksyn kotimaisista uutuuksista!
Rauman esikoisteos vaikutti kypsältä tarinalta nuorelta kirjailijalta. Tämä teos taas tuntui palaavan nuorten aikuisten maailmaan: vaikka Erika olikin jo aikuinen, tarinassa seurattiin hänen nuoruus- ja opiskeluvuosiaan, samoin Tuovin tuleminen tarinaan mukaan vei lukijan nuoren aikuisen maailmaan. Nämä maailmat tuntuivat sellaisilta ihan kiinnostavilta, mutta en juurikaan uppoutunut niihin.
Kaiken kaikkiaan kirja oli nopelukuinen ja siinä oli kiinnostavia asioita. Suosittelen tätä syksyn kotimaisista uutuuksista!
Iida Rauma: Seksistä ja matematiikasta
2015, Gummerus
474 sivua
Mulla odottaa tämä myös hyllyssä. Samoin kun sinä, ihastuin hirvittävästi Katoamisten kirjaan. Olen lukenut sen useamman kerran, ja olin niin innoissani kun huomasin katalogissa tämän. <3 Toivottavasti minäkin pidän!
VastaaPoistaKyllä nyt olisi oikeastaan kiinnostavaa lukea Katoamisten kirja. Muistan ihastuneeni kirjaan niin paljon, mutta olisi kiinnostavaa lukea se nyt vuosien jälkeen ja testata, tuntuuko kirja yhtä hienolta. Jään odottamaan sinun kommentteja kirjasta!
PoistaKuulostaa mielenkiintoiselta kurjalta! Paljon hyvää ja erikoista kerrontaa, johon voisi upota! En ollut aiemmin kirjailijasta kuullutkaan.
VastaaPoistaKiva, että kiinnostuit kirjasta. Kirjailija on ehdottomasti kiinnostava.
PoistaHei! Mä ehdin jo lukea kirjan, mutta en mä kyllä kokenut sitä mitenkään nuorten maailmasta kertovaksi. Erikahan on yli kolmekymppinen suurimman osan kirjaa ja ammatillisessa kriisissä ja muutenkin Seksistä ja matematiikasta oli musta paljon kypsempi ja paremmin ajateltu kirja kuin Katoamisten kirja. Mutta ehkä siinä oli sillä lailla monimutkaisempaa ajattelua, että vaati vähän miettimistä… Musta kaikki kirjassa liittyi järkeen ja länsimaiseen luontosuhteeseen ja teema nivoi koko jutun tosi hyvin yhteen. Nuorena Erika kuvittelee, että se voi elää niin että se on pelkkää mieltä ja järkeä, ja kaikki ruumiillinen on sille kaameaa… Tuovi taas oli mun mielestä transsukupuolinen hahmo, transmies. Kivaa, kun sukupuolivähemmistöjä ei romaaneissa kauheasti näe! Mä tykkäsin tästä paljon enemmän kuin Katoamisten kirjasta, suosittelen!
VastaaPoistat. Sari Lähteenmäki
En minäkään kokenut kirjan kertovan nuorten maailmasta, vaan nuorten aikuisten - sellaisesta iästä, jossa opiskellaan (takaumat Erikan elämässä) ja podetaan maailmantuskaa ja pohditaan omaa olemista, identiteettiä (Tuovi). Pidän kirjoista, jotka haastavat ajattelemaan, tässä kirjassa aika moni ajatus annettiin valmiina, joten ei jäänyt paljon mietittävää lukijalle. Jollain tavalla tuntui lukiessa, että opiskeltu(ja) teori(oit)a on haluttu tuoda kirjaan ja kerrontaan mukaan, eikä siinä mitään, tällaisiakin kirjoja tarvitaan. Miellän tällaisen tavan kerrontaan kuitenkin sellaiseen 20-30-vuotiaan maailmaan, jossa ollaan hirveän innoissaan kaikesta opitusta. En näe, että se olisi paha asia, kivahan asioista on innostua.
PoistaOngelmaksi ehkä koin sen, että tykästyin paljon kirjan alkuosaan ja Erikan elämään, mutta kun Tuovi tuli mukaan tarinaan, en aivan asiaa hyväksynyt koko kirjan aikana ja sitten tarinaankin tuli niin paljon toimintaa, että meni läkähtymisen puolelle.
Kiinnostava kirja tämä oli, suosittelen edelleen.
Mä en kyllä kokenut, että Tuovi pohtii identieteettiään. Käsitin että hän kuuluu sukupuolivähemmistöön (transmies), mutta sitähän ei problematisoitu kirjassa mitenkään vaan mun mielestä Tuovi oli varsin sinut asian kanssa. Enemmän hahmossa oli sellaista nuoren ihmisen maailmantuskaa niistä ympäristöasioista, tyyliin: maailmaparannusidealismi alkaa kohdata realiteetit, eikä tunnu hyvältä... Mutta joo, ymmärrän kyllä Tuovin hahmon suhteen pointtisi! Mulle itselleni tuntui virkistävältä, että kerrankin on romaanissa jotain älyllistä ja haastavaa. Tykkäsin just siitä, kun siellä oli esseekerrontaa välissä. Mulla on usein sellainen olo, että Suomessa kirjoitetaan vähän yksioikoista juoniproosaa, mutta se on tietty makuasia.
Poistat. Sari
Totta, juoniproosaa tämä nimenomaan ei ollut, joten jos kaipaa vaihtelua niin siinä mielessä. Itse huomasin taas arvostani juoniproosaa hivenen enemmän tämän kirjan jälkeen. ;)
PoistaMinusta kirja vaikutti ihan mielenkiintoiselta ja alkuasetelma oli jännä, mutta jotenkin kohkaaminen asiasta toiseen ja pitkät ihmeelliset monologit mitä omituisimmista aiheista välillä hahmojen suulla välillä heidän ajatuksissaan tuntuivat todella irrallisilta. Dialogi oli mielestäni epäuskottavaa ja henkilöihin ei missään vaiheessa oikeen samaistunut. Kirja rönsyili ja toisaalta sisälsi mielestäni häiritsevän paljon tautologiaa (esim. päähenkilön jatkuva pissahätä). En saanut kiinni mitä tässä oikeen haluttiin sanoa eikä kyllä vakuuttanut.
VastaaPoistaMinullekin tässä kirjassa antoisinta oli ensimmäiset osat, joissa keskityttiin Erikan elämän käännekohtaan ja nuoruuteen. En ikinä kyllästy lukemaan kasvutarinoita! Luin tarina ahmimalla, se tempaisi mukaansa vauhdilla. Ja aivan kuin sinäkin, minun oli vaikea hyväksyä Tuovi tarinaan. Jossain blogissa valitettiin, että nuorten aikuisten kasvukivut väsyttävät ja tässä kirjassa minulle tuli tuo väsymyspiste vasta Tuovin ja Janetten (?) suhdesekoilussa. En edelleenkään ymmärrä, miksi sille piti uhrata kirjasta niin monta sivua. Tuovin maailmantuskakin tuntui jotenkin niin... överiltä, ärsyttävältä. Jostain syystä myös Erika alkoi tympiä kirjan loppuosassa.
VastaaPoistaAlkuosa oli kirkas, hallittu ja selkeä, loppuosaa häiritsi epätasaisuus ja jonkinlainen keskittämisen puute.
Jälkikäteen mietin myös, miksi Tom oli vain muutaman rivin maininta kirjassa, todella ohut hahmo, vaikka hän oli kirjan dramaattisin hahmo.
Minulle kirjan teemoiksi olisivat riittäneet järjen ja järjellä selittämättömän teema, vammaisuuden ja normaaliuden teema sekä kasvutarina.
Vaikka kommenttini sisältääkin marinaa, niin kaikkineensa pidin kirjasta ja sen alkuosa on parasta mitä olen lukenut vähään aikaan.