MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

lauantai 29. lokakuuta 2016

Elena Ferrante: Loistava ystäväni


Halusin säästellä hieman Elena Ferranten Loistava ystäväni (2016, WSOY) -teosta, ja näin pitkälle jaksoin sinnitellä. Nyt minulla oli aikaa lähteä Napoliin kahden ystävättären, Lilan ja Elenan, mukaan ja nauttia matkasta. Mietin kirjaa lukiessani, miten italialainen kirjallisuus onnistuukin viehättämään aina ja millaisia aarteita maan kirjallisuudesta aina vain löytyykään! Italialaiseen kirjallisuuteen aloin tutustua pari vuotta sitten, jolloin luin Italia-haasteeseen kirjoja (linkki), ja myöhemmin Italia tuli vastaan Elena Ferranten teoksissa Hylkäämisen päivät ja Amalian rakkaus. Nyt edessä on Ferranten Napoli-sarja, jonka ensimmäinen osa Loistava ystäväni on. 

Lina ja Elena elävät köyhässä Napolissa lapsuuttaan. Perheiden sisällä tapahtuu: köyhyyden lisäksi väkivalta kuuluu jokapäiväiseen elämään. Kaverit tappelevat keskenään ja kasvatuksessa uskotaan fyysiseen kurittamiseen. Tytöt löytävät toisensa, heidän ystävyyteensä kuuluu myös kilpailu koulussa. Varsinkin Lina on lahjakas koulussa, Elena tuntuu aina olevan jonkun verran ystävänsä varjossa, mutta tulevaisuus vie heidän elämiään eri suuntiin: toinen saa mahdollisuuden opiskella ja kouluttautua, toisen tulevaisuus on avioliitto 16-vuotiaana. Ystävät ja pojat tulevat tyttöjen elämään tietenkin - välillä on työntäyteisiä päiviä opintojen parissa, välillä aurinkoisia kesäpäiviä rannalla ystävien ja poikien kanssa. Tarina päättyy, kun tytöt ovat 16-vuotiaita. 

Sodan jälkeinen Italia nousee jaloilleen, elämä on vilkasta ja kirjan tarina eloisaa, Ferrante on taitava kertoja, enkä malta odottaa, että Napoli-sarjan seuraavat osat suomennetaan. Tulen ne aivan varmasti lukemaan. Enkä vain lukemaan, sillä Ferranten kerrontaan solahtaa niin, että tuntuu kuin pääsisi elämään menneeseen Napoliin ison ihmisjoukon kanssa, jotka elävät Lilan ja Elenan naapurustossa ja koulussa. Loistavan ystävän loputtua tuntuukin hieman oudolta, kun on palannut omaan elämään kirjan tarinasta. Ensimmäinen ajatukseni kirjan loppumisen jälkeen onkin, että nyt täytyy saada lisää Italiaa. 

Kirjan liitän Helmet-haasteeseen kohtaan 34. Keskustelua herättänyt kirja, sillä Ferranten kirja on aiheuttanut keskustelua siitä, kuka salanimin takana kirjoittava kirjailija oikeastaan on. 



Elena Ferrante: Loistava ystäväni
2016, WSOY
L'amica geniale 2011
suomentanut Helinä Kangas
362 sivua

Tässä vielä Helmet-lukuhaasteen tila, kun kaksi kuukautta lukuaikaa: 



Helmet-lukuhaaste:


  1. Ruuasta kertova kirja - Bulbul Sharma: Munakoisojen kiukku (2003, Like) - luettu; muita: Marsha Mehran: Ruusuvettä ja lammaspataa
  2. Matkakertomus - Rauli Virtanen: Reissukirja (2014, WSOY) - luettu; muita: Heikki Aittokoski: Narrien laiva
  3. Kirjassa rakastutaanJan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus (2016, Gummerus)
  4. Maahanmuuttajasta, pakolaisesta tai turvapaikanhakijasta kertova kirja Kiertoteitä - Maahan muuttaneet nuoret yhteiskunnallisten esteiden edessä 
  5. Kirjan kannesta voi tehdä kirjanaaman - Ida Simons: Tyhmä neitsyt
  6. Kirjastosta kertova kirja Antti Hopia (teksti) & Niina Laakko (piirrokset): Kirjaston kissat 1-5
  7. Vihervuosi 2016 -sloganiin "Minun maisemani – maalla ja kaupungissa" sopiva kirja - Leena Lehtolainen: Harmin paikka
  8. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin Kate Atkinson: Hävityksen jumala
  9. Sinulle vieraalla kielellä (eli ei omalla äidinkielelläsi) tai murteella kirjoitettu kirja Samrat Upadhyay: Arresting god in Kathmandu
  10. Aasialaisen kirjailijan kirjoittama kirja Takashi Hiraide: Kissavieras
  11. Sarjakuvakirja - Marjane Satrapi: Persepolis 1 & 2
  12. Näytelmä Joan Didion: Maagisen ajattelun aika
  13. Kirjan nimi on kysymys: Mikä ihmeen uussuomalainen? 
  14. Historiaa käsittelevä tietokirja - Tapio Tamminen: Kansankodin pimeämpi puoli
  15. Kirjan kansi on mielestäsi rumaEija Hetekivi Olsson: Tämä ei ole lasten maa
  16. Et ole ikinä ennen kuullut kirjasta - Petra Hammerfahr: Uskoton mies
  17. Kirjassa juhlitaan - Helmi Kekkonen: Vieraat
  18. Lastenkirja - Miikka Pörsti: Kaikkien juhla (2016, Tammi)
  19. Kirjan päähenkilö on sinun unelmatyössäsi
  20. Kirjan nimi viittaa vuorokaudenaikaan - Joan Didion: Iltojen sinessä (ei postausta9
  21. 1700-luvulla kirjoitettu kirja
  22. Kirjassa mukana Marilyn Monroe (syntymästä 90 v.)
  23. Oman alansa pioneerinaisesta kertova kirja (Miina Sillanpään, Suomen ensimmäinen naisministerin, syntymästä 150 v.)
  24. Kirjasammon päivän täkynä vuonna 2016 ollut kirja - J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus
    2014, Otava
  25. Kirjassa on yli 500 sivua - Robert McLiam Wilson: Eureka Street, Belfast
    2000, Seven-pokkari, 1. painos 1998, Otava
  26. Elämäkerta tai muistelmateos
  27. Afrikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja Chigozie Obioma: Kalamiehet 2016, Atena
  28. Perheenjäsenellesi tärkeää aihetta käsittelevä kirja - Mika Wickström: Meidän jengin Zlatan
  29. Kahden kirjailijan yhdessä kirjoittama kirja - Eppu Nuotio & Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella
  30. Viihteellinen kirja Liane Moriarty: Hyvä aviomies 
  31. Olympialaisista kertova kirjaLiza Marklund: Uutispommi
  32. Kirjassa on myrskyPauliina Susi: Takaikkuna
  33. Kirjailijan viimeiseksi jäänyt kirja - Seita Vuorela: Lumi (luettu, postaus tulossa)
  34. Keskustelua herättänyt kirja - Elena Ferrante: Loistava ystäväni
  35. Kirjassa ollaan avaruudessa
  36. Kokoelma esseitä tai kolumneja - Jukka Laajarinne: Tiloissa - esseitä
  37. Kirjan nimi viittaa vuodenaikaan - Ralf Rothmann: Kuolema keväällä
  38. Jossain päin maailmaa kielletty kirja
  39. Nobel-voittajan kirjoittama kirja - Herta Müller: Ihminen on iso fasaani 2009, Tammi, 1. painos 1990
  40. Eläkeläisen suosittelema kirja
  41. Kirjassa lähetetään kirjeitä - Niina With: Lähettäjä tuntematon
  42. 2000-luvulla sotaa käyneestä maasta kertova kirja Riad Sattouf: Tulevaisuuden arabi 2 - Lapsuus Lähi-idässä (1984-1985) 2016, WSOY
  43. Kirjassa mukana Pablo Picasso (syntymästä 135 v.) - Claire Castillon: Pieni sydän jaksaa rakastaa (2008, Gummerus)
  44. Kirjassa joku kuolee Michael Cunningham: Lumikuningatar
  45. Suomalaisesta miehestä kertova kirja Jarmo Ihalainen: Mitä miehen pitää 
  46. Alle 18-vuotiaan suosittelema kirja Katariina Romppainen: Sori vaan, se on totuus
  47. Eteläamerikkalaisen kirjailijan kirjoittama kirja
  48. Kirjassa on alle 150 sivua Aki Ollikainen: Nälkävuosi
  49. Vuonna 2016 julkaistu kirja Romain Puértolas: Tyttö joka nielaisi Eiffel-tornin kokoisen pilven
  50. Kirjaston henkilökunnan suosittelema kirja

4 kommenttia:

  1. Minulla oli vaikeuksia solahtaa Ferranten maailmaan, mutta tämä kirja on kyllä saanut tosi paljon positiivista palautetta blogeissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amalian rakkaus jäi mulla hieman vieraaksi maailmaksi, mutta tämän kirjan maailma ei... Odotan innolla seuraavaa Napoli-sarjan teosta =D

      Poista
  2. Minäkin tykkäsin tästä - todella hieno Italian ja kesän makuinen romaani. :) Ja juu, taidanpa laittaa tämän samaan kohtaan Helmet-haasteessa. Ajattelin jo, etten löydä siihen mitään kirjaa mutta henkilöllisyyskeskustelu sopii mainiosti tuohon kohtaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin syttyi ajatus kirjan liittämisestä Helmetin kohtaan kesken kirjan lukemisen, piti lukea kirja muutenkin =D

      Poista