MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Elif Shafak: Kirottu Istanbul

Vajaa vuosi sitten sain tutustua Elif Shafakin Rakkauden aikakirja -teokseen, joka ihastutti, mutta myös vähän vihastutti elämänohjemaisuudellaan. Periaatteessa haluaisin kovasti pitää Shafakin kirjoituksista, koska periaatteessa pidän niistä aiheista, joista Shafak kirjoittaa: siitä, kuinka itä ja länsi kohtaavat, mystiikasta, jota Shafak tarjoaa kirjoissaan, henkilöhahmoista, joita Shafak tarjoilee upeiden miljöiden puitteissa.

Koska Elif Shafakin Kirottu Istanbul (2012, Gummerus - alkuperäinen teos The Bastard of Istanbul 2007) lupasi tarjota kaikkea sitä mitä Rakkauden aikakirjakin, lähdin innolla uuteen matkaan ja toivoin, että elämänohjeet eivät olisi niin suoria kuin edellisessä teoksessa. Sivulla 15 sitten tuli vastaan ensimmäinen elämänohje ja kyllä ajattelin, että ei tämä kirja tästä etene. Kyseessä oli Zelihan, teoksen alkuosan päähenkilön, elämänohje istanbulilaisille naisille.


Onneksi kirjan elämänohjeita ei ollut kovinkaan monta ja ne oikeastaan vain kirjan alussa osoittivat teoksen suuntaa ja tulkintaa. Shafak kirjoittaa Turkin kaksijakoisuudesta ja naisista: teoksen pääosassa on Kazancin perhe, joka koostuu pääosin naisista, koska suvun miesten ympärillä leijuu kirous; he tuppaavat kuolemaan liian aikaisin outoihin asioihin. Niinpä teoksen pääosiin jäävät naiset, jotka elävät yhdessä perheenä. Teoksen kaksinaisuus koostuu siitä, että edellä mainittu Zeliha on uuden sukupolven nainen, joka kulkee korkokengissä ja minihameessa, vanhempi sukupolvi ja perheen jäljellä olevat miehet (veli Mustafa) paheksuu hänen pukeutumistyyliään.

****

Teoksen suhteen kävi sellainen hassu yhteensattuma, että juuri  kun olin aloittanut kirjaa, sain kuulla lyhyen mutta pääosittaisen esittelyn Istanbulista. Niinpä minulle oli tuttua kauraa Istanbulin historian pääkohdat. Vaikka kirjassa historian käännekohdat tulevatkin esille, niin esitelmästä oli selvästi hyötyä päästä kirjan miljööseen sisälle.

****

Shafak kertoo paitsi naisten historiaa myös unohdettujen historiaa. Hän sai syytteen turkkilaisuuden loukkaamisesta vuonna 2006, kun teoksen turkinkielinen laitos julkaistiin. Kirjassaan Shafak nostaa esiin Turkissa unohdettujen armenialaisten kohtalon. Syytteistä luovuttiin, mutta tapahtuma kertoo omalta osaltaan Shafakin rohkeudesta nostaa esiin ajankohtaisia ja vaiettuja asioita.

***

Kirjassa liikutaan paitsi Istanbulissa myös Amerikassa, jossa armenialaisten maanpakoon lähteneiden jälkeläiset elävät omaa elämäänsä. Amerikkalainen Rose on mennyt naimisiin armenialaisen miehen kanssa, saa lapsen tämän kanssa ja eroaa hänestä. Kostaakseen hullulle Tchakhmakchhianin perheelle hän menee yksiin turkkilaisen miehen (edellä mainitun Mustafan) kanssa.

Näin perheet yhdistyvät nykyisyydessä. Rosen tytär, Amy (Armanoush) lähtee Turkkiin etsimään menneisyyden vastauksia ja tutustuu Zelihan tyttäreen, samanikäiseen Asyaan, joka ei ole koskaan saanut tietää, kuka hänen isänsä on. Zeliha, minihameeseen nuoruudessaan pukeutunut nainen, tuli raskaaksi avioliiton ulkopuolella ja on perheensä vastustuksesta huolimatta pitänyt lapsen ja kasvattanut hänet yksin. 

Kohdatessaan Amy ja Asya löytävät yllätyksiä ja huomaavat, miten paitsi nykyisyys myös menneisyys kietoutuvat yhteen. Vaikka Asya ei halua tietää mitään menneisyydestään, Amyn tutkimukset ja menneisyyden etsintä vievät hänetkin lopulta niiden vastauksien äärelle, joita hän ei edes halua tietää.

Älä käsitä minua väärin, ymmärrän, kuinka traaginen menneisyys oli sinun perheellesi, ja minä kunnioitan haluasi pitää muistot elossa tulkoon mitä tuli, niin että esi-isiesi kärsimys ei unohdu. Mutta juuri siinä kohdassa meidän tiemme poikkeavat. Sinä kamppailet muistamisen puolesta, kun taas minä olisin mieluummin kuin Petite-Ma (Alzheimeria sairastava isoäiti), vailla minkäänlaista kykyä muistaa mitään. 



Pidin kirjasta paljon. Se antoi upean kuvauksen Istanbulista ja vavisutti ennakkoluuloja: tässä teoksessa nuoret turkkilaiset viettävät aikaansa baarissa polttaen ja juoden, naiset kävelevät minihameissa. Teoksessa on kuitenkin paljon myös vanhaa. Aivan erityisen paljon pidin perheen Banu-tädin jinneistä, jotka kertoivat hänelle tarinoita menneisyydestä. Jinnit ovat siis pahoja ja hyviä henkiä, jotka elivät Banun lähellä. Banu on ennustaja, joka kertoo paitsi ihmisten tulevaisuudesta myös kurkistaa menneisyyteen. Jinnit tekivät kirjasta sopivalla tavalla mystisen.

Vaikka nyt kuulenkin, miten Leena Lumi alkaa kirjoittaa vastakommenttia, niin pakko sanoa, että teoksen juonen kannalta kirjassa oli myös asioita, joista en pitänyt. Vaikka tarina eteni mukavasti, niin välillä siinä oli liikaa viihdekirjalle ominaista dialogia, joka alkoi haukotuttaa. Nämä keskusteluosuudet onneksi aika pian kääntyivät johonkin aivan toisenlaiseen kerrontaan: historian kuvaukseen tai edellä mainittuihin mystisiin seikkailuihin. Välillä henkilöiden kuvaus oli kutkuttavan hauskaa (esimerkiksi Roseen tutustuminen), välillä puuduttavaa: miksi on tärkeää, että Amy tuhlaa rahansa kirjoihin? No, nämä olivat pieniä kosmeettisia haittoja, mutta eniten minua haittasi se, miten aivan liian aikaisin teoksessa alettiin vihjailla siitä, miten perheet kietoutuvat toisiinsa. Ja kaikkein pahinta oli se, miten perheet kietoutuivat toisiinsa. Täytyy sanoa, että kirjan alun perusteella uskalsin odottaa jotain muuta ratkaisua.

Mutta, pidin kirjasta. Niiden asioiden perusteella, jotka alussa toin esiin. Arvioni + + + + . Koska kirjassa oli paljon hyvää, se oli sujuvasanainen, mutta alku loppua parempi.

Leenan lisäksi kirjan on ehtinyt lukea myös Tuulia.

Perhe on perhettä, piti siitä tai ei. Me emme ole samanlaisia kuin saksalaiset, jotka potkaisevat lapsensa pihalle neljäntoista vanhana. Meillä on vahvat perhearvot. - - Jos joku on isäsi, hän on isäsi ikuisesti, ja jos joku on veljesi, hän on veljesi loppuun saakka.

(Kirja on arvostelukappale)

12 kommenttia:

  1. Arviotasi oli hauska lukea. Osaat hyvin eritellä, mikä kirjassa viehätti ja mikä osin työnsi pois, vaikka lopulta Kirotusta Istanbulista piditkin.

    Minä haluaisin kovasti lukea turkkilaista kirjallisuutta, etenkin naisen kirjoittamaa, mutta epäilen ettei Safak olisi minua varten. Rakkauden aikakirjaa aloittelin ja se oli vähän liian - miten sen nyt sanoisin - no, ei minun kirjani. :)

    VastaaPoista
  2. Minä en ole ehtinyt lukea vielä Rakkauden aikakirjaakaan, mutta tämä odottaa jo lukupinossa:) Luulen, että voisin tykätä tästä;) Hieno arvio!

    VastaaPoista
  3. Minä olen puolivälissä nyt menossa, en ole pitänyt hoppua tämän kanssa ;) Tähän mennessä olen tykännyt, mutta loppu näyttää, pidinkö tästä enemmän kuin Rakkauden aikakirjasta.

    VastaaPoista
  4. Susa, mullakin se alku oli parempaa aikaa kirjan parissa. Toivottavasti sulla into kantaa loppuun asti. Jään odottelemaan, mitä sait kirjasta irti.

    Sanna: Shafakit ovat silleen kivoja, että näissä länsi kohtaa idän. Vähän haluaisin ehkä syvyyttä kirjoihin, mutta muuten ok.

    Katja: No, Rakkauden aikakirja ei ollut ihan mun juttu myöskään. Tämä vähän enemmän, mutta sellaista syvyyttä lisää, niin pidän vielä enemmän. Tämä menee noissa dialogeissa vähän viihteen tarjottimelle. Sitten taas mennään toiseen suuntaan, mikä on hyvä ja tykkäisin, jos tätä toista suuntaa olisi enemmän. Toisaalta musta on hienoa, että tällaisissa monia miellyttävässä kirjassa (siis viihteeseen päin kallellaan olevassa) käsitellään poliittisia aiheita.

    VastaaPoista
  5. Kiitos arviostasi! Vaikka minulla on tämä juuri nyt kesken, oli pakko tulla lukaisemaan arviosi :)
    Katsotaan missä vaiheessa ehdin arviota laittaa omaan blogiini..! :)

    VastaaPoista
  6. Minä aloittelen tätä varmaan helmikuussa ja sitten kirjan tekemän vaikutuksen perusteella päätän, luenko myös Rakkauden aikakirjan. Ennakko-oletukseni on, että pidän näistä kirjoista. Oli kiva kuulla, että tässä on etua Istanbulin tuntemisesta, siellä juuri matkailleena ja kaupungin historiaan siksi erityisen hyvin tutustuneena.

    VastaaPoista
  7. Karoliina, mun Istanbulin tuntemus on tosiaan aika pintapuolista, mutta nuo historian suurimmat käännekohdat opin tuntemaan.

    Jenni, jään odottelemaan, miten sinä luit kirjan =)

    VastaaPoista
  8. Mari, miten sinä nyt tälleen, että minä en ole huomannut...linkitin sut äsken.

    Leena ei nyt yhtään oikeastaan vastakommentoi, vaan olen samaa mieltä siinä, että eräät osuudet olivat turhan pikkutarkkoja/pitkitettyjä ja niitä minulle olivat yllättäen ne nuorten nettikeskustelut mannerten yli. Siis ne ja sitten valtava määrä roolituksia kuten venäläisissä klassikoissa, mutta koska sain tässä kirjassa kokea niin paljon mausteiden tuoksuisista tunnelmista vahvojen naisten taloon sekä myös nauttia mustasta huumorista, kun Kazancin suvun miehet kuolivat ennen neljääkymmentä ikävuottaan yms. olin jälleen kuin noiduttu. Shafakin kielessä on taikaa!

    Tämä on ehdottomasti laajemmalle lukijakunnalle kuin Rakkauden aikakirja ja tämä menee myös nuoremmille lukijoille, toivon minä, kuin mausteiden tuoksu, suoraan päähän ja sydämiin.

    Kunpa tajuaisin, miten voin olla nyt kahden niin erilaisen kirjailijan kuin Shafakin ja Shriverin lumoissa...

    Kansikin on upea.

    VastaaPoista
  9. Mari, kommentoin aika pitkästi...onkohan se kadonnut jonnekin....

    VastaaPoista
  10. Leena, mä en ehtinyt hyväksymään kommentteja. Enkä nyt ehdi vielä kommentoida takaisin.

    Vaalikeskustelut, päivätyöt ;D

    VastaaPoista
  11. Ehdin jo vastata Susalla sulle, että minä olen varmaan liian vanha niihin Kirotun Istanbulin nettikeskusteluihin, mutta Shafak saa minut silti hyväksymään kaiken, kaiken. Olen noiduttu!

    VastaaPoista
  12. Ah joo, tajusinkin nyt, mitä nettikeskusteluja tarkoitit. Musta niissä oli ideaakin, kun vähän luotiin tarkastelukulmaa Amerikan ja Lähi-idän ja armenialaisten väliin.

    Mä en pitänyt niistä viihteellistä keinoista: kerrotaan tyhjänpäiväinen keskustelu ja kuvataan, mitä joku ostaa kaupasta. Mutta ehkä niissä oli joku pointti (jota minä en huomannut). Mutta sitten toisaalta, hyvä että viihteesssä voi käsitellä vakaviakin asioita.

    Shafakilla oli voimakas feministinen ote, joten ehkä nuo miesten kuolemat menevät sen piikkiin.

    VastaaPoista