Mathias Malzieu: Sydämen mekaniikka

Ensinnäkin, älä kajoa viisareihisi.

Toiseksi, hillitse vihasi.

Kolmanneksi, älä anna itsesi ikinä,

kuuna päivänä rakastua.

Sillä silloin sydämesi kellon suuri tuntiviisari

puhkoo ikuisesti ihoasi,

luusi luhistuvat ja sydämesi

mekanismi risahtaa rikki uudelleen.

Näin ohjeistaa tohtori Madeleine Jackia, joka syntyy Edinburghissa vuonna 1874, rinnassaan rikkonainen sydän. Madeleine, jota pidetään noitana, auttaa huoria ja muita langenneita naisia synnyttämään vauvoja. Madeleine korjaa myös Jackin sydämen asentamalla sydämen paikalle käkikellon. Koska kukaan ei halua adoptoida Jackia kummallisine kelloineen, pitää Madeleine pojan itsellään. Siihen asti, kunnes Jack joutuu koulussa vaikeuksiin.

Jack on kuullut Miss Acacian laulua, ja no, rakastunut tähän. Hän kyselee kaikilta, mistä voisi löytää laulajattaren ja kerran hän kysyy väärältä henkilöltä. Jack joutuu tappeluun ja joutuu lähtemään karkuun, koska on halkaissut pahimman kilpailijansa silmän.

Kyseessä on Mathias Malzieun teos Sydämen mekaniikka (Gummerus 2011, La Mécanique du cœur 2007, suomentanut Lotta Toivanen, kansi: Jenni Noponen), joka osui käsiini juurikin ylettömän kauniin kantensa takia. 

Jack ei aio kuunnellakaan Madeleinen neuvoja, vaan hänen ainoa elämäntehtävänsä on löytää Acacia. Ja mitä olisi rakkaustarina ilman rakastettua? Acacia löytyy ja Jack pestautuu samaan outouksien sirkukseen. Hänen on vihdoin mahdollista tavata Acacia.

Suumme lähestyvät toisiaan. Aika hidastuu, melkein seisahtuu. Huulet jatkavat työskentelyä maailman pehmeimmällä työmaalla. Hänen kielensä on kuin varpunen, joka kuoriutuu omalleni, se maistuu kumma kyllä mansikalta.

Katson, miten hän kätkee suuret silmänsä päivänvarjonluomiensa alle, ja nostan vuoria, Himalaja on vasemmassa ja Kalliovuoret oikeassa kädessäni. Minun rinnallani Atlas on uuttera kääpiö; minut valtaa jättiläisen ilo!

Ranskalaisen rock-laulajan teos on romanttinen satu aikuisille, jotka eivät halua realismia kuin mausteeksi. Jos siis haluat, että yksityiskohdat tai edes päälinjat kirjassa ovat uskottavia ja mahdollisia oikeasti tapahtua, niin ei kannata vaivautua tähän teokseen. Jos taas kaipaat Saksikäsi Edwardin-tyylistä irrottelua, niin kannattaa jättää Johnny Depp vähäksi aikaa sivuun ja siirtyä Malzieun kirjaan.

Kirja on kaunis ulkonäöltään. Sitä on kiva lukea, koska se on ilo silmälle. Kirja on nopealukuinen ja se on sadunomainen. Pidin siitä, enemmän kuitenkin alusta, koska teoksessa ei ollut oikein mitään ihmeellistä tai ennalta-arvaamatonta juonta, huipennusta tai edes loppua. Mutta toisaalta, kukapa ei kaipaisi mielikuvituksellista romanttista satua myös aikuisena?

Tätä kirjaa on luettu paljon ja monessa blogissa kirjoitettu siitä. En malta vastustaa kiusausta nostaa esiin joitakin toisten kirjoittamia kohtia teoksesta.

Lukuisa ei ollut kovin monesta asiasta ihastunut teoksessa:

"Katson, miten hän kätkee suuret silmänsä päivänvarjoluomiensa alle, ja nostan vuoria, Himalaja on vasemmassa ja Kalliovuoret oikeassa kädessäni." Niin mitä? Ehkä joku nauttii tällaisesta kielestä, mutta minä en.

Uups, nostin saman kohdan esiin lukiessani teoksessa. Ja taisin pitää tuollaisesta kielestä. Pitäiskö nyt olla nolona... mutta oikeasti, miksi pidin tyylistä? Sehän suorastaan oli hienoa: meni täysin överiksi tuossa (ja monessa muussakin) kohtaa kuvakielessä.

Kirjaa on kuvailtu timburtonmaiseksi. Tim Burton on ihan okei. En jumaloi hänen elokuviaan, mutta en vihaakaan, mutta ei tästä tullut minulle mieleen Burtonia. Ei ei.

Uups (II), siis enhän mä kirjoittanut äsken mitään saksikäsistä...

Lumiomenan Katja taas piti kirjasta, koska siinä oli Katjan kaipaamaa romantiikkaa:

olen auttamaton romantikko, mutta en ole perinteisten rakkaustarinoiden ystävä, vaan kaipaan jotain lisää: haluan lukea hyvistä kummajaisista ainakin pieninä annoksina.

Vaikka minäkin pidin kirjasta, niin en jotenkin ihastunut juuri siihen romantiikkaan, koska se oli kuitenkin kirjan ennalta-arvattavin juttu. Vaikkakin se siis oli kovasti pääosassa teoksessa, niin tykkäsin siitä kummallisuuksien ja realismia rikkovasta maailmasta, jonka teos tarjosi.

Tessa oli hieman hämillään teoksesta. 

Lukukokemus ja jokainen sivu on tässä kirjassa lopputulosta tärkeämpi. Oikeastaan voisin kyllä lukea tämän uudestaan, koska, luulen, että tästä kirjasta voisi löytää vielä useamman uuden jutun, kunhan pääsen tuosta ihmeellisestä tyylistä yli.

Olen aika paljon samaa mieltä Tessan kanssa teoksesta ja tajuan myös, että se, mikä kirjassa miellytti minua, oli juuri jokaiselta sivulta esiin kumpuava lukukokemus. Lopputulos tai se, mihin juoni päättyy, ei oikeastaan ollut kirjan kohokohta, vaan se, että kirjaa lukiessa tuli kerran jos toisenkin nosteltua kulmakarvoja ihmetyksen vallassa. Mutta se oli siis miellyttävää outouden kohtaamista, koska outous ei missään vaiheessa mennyt yli. Varmaankaan sen takia, että kaiken outouden rinnalla kulki aika perinteinen juonikaavio.

Susaa monen muun tavoin jäi vaivaamaan 1800-luvun lopun maailmaan kuulumattomat sanat ja asiat, jotka vasta nykymaailmaa vavisuttavat.

en tiedä, onko tämä sinällään ehkä vielä hiomattoman kirjailijan tahattomia virheitä vai onko hän tarkoituksella halunnut liittää jotain nykyaikaista tarinaan lisäämään sen hullunkurisuutta, vaikea sanoa.

Olen varmaan tosi huono lukija, kun en yhtään huomannut mitään kummallista kirjassa. Tosin muistan jossain vaiheessa kirjaa lukiessani tarkistaneeni, että mikäs vuosi tässä olikaan kyseessä. Ehkä se meni sen piikkiin, etten tajunnut olevani 1800-luvun lopussa, kun ajattelin, että tässä kirjassa ei oikeastaan liikuta missään vuosituhannessa. Aika oli musta jotenkin täysin hyödytön käsite tässä kirjassa.

Sara taas ei päässyt kirjaa lukiessaan eroon siitä, että teksti oli täynnä aikaan kuulumattomia sanoja, ja jäi kaipaamaan kirjaan enemmän historiallisen romaanin piirteitä ja edinburghia ja skotlantilaisuutta.

En myöskään kyennyt aistimaan tarinassa mitään skottilaista, vaikka se oli yksi niistä asioista joita kirjalta eniten odotin. Skottilaisuus oli jotenkin täydellisen huolimattomasti päälleliimattua, ja jos kirjailija ei olisi muutamaan otteeseen maininnut nimeä Edinburgh, en olisi mitenkään muistanut tai ymmärtänyt tarinan alkupuoliskon sijoittuvan Skotlantiin.

Olen kyllä samaa mieltä Saran kanssa siitä, että ei tämä nyt kovin paljon sitä skottilaisuutta käsitellyt, eikä ajankuvaakaan. Luulen, että kirjan kuin kirjan suhteen on tärkeää sillä, minkälaisia ennakko-oletukset kirjasta ovat. Itse olen tosi huono takakansitekstien ja muiden esittelyjen lukija, joten yleensä tsekkaan kirjasta alkusivut: jaksanko lukea yhden sivun, ja käännänkö sen jälkeen esiin toisen, vai kannet kiinni - asenne on toiminut hyvin ja toimi erinomaisen hyvin tämän kirjan kohdalla. Varsinkin sen takia, että kirjan alku oli kiehtova (kuten aiemmin kirjoitin: jopa kiehtovampi kuin sen loppu tai keskikohta).

Luulen, että toisten bloggaajien kommenttien avulla tämä kirja varmaan löytää sen lukijakunnan, jolle kirja on hyvä ja sopiva. Realismia tässä ei ole, outouksia edellä mainittujen asioiden suhteen löytyy.

Koska itse pidän enemmän outouksista kuin realismista ja varsinkin realismin rajojen tahallisesta rikkomisesta, arvioni:

+ + + +.