Naamakirja - Facebook

Riku laittoi sisäfileet risotolla koko porukalle

ja niiden kanssa lasilliset Tarapacaa

täydestä menee tällainen gurmeempi minä

punaviini kyllä piti paikkansa

***

Markus Leikola (s. 1960) on toimittaja, kirjailija, konsultti ja kommentaattori, jonka runoteokseen Naamakirja (2012, Schildts) törmäsin sattumalta kirjastossa. En ole mitenkään erityisesti runouden ystävä, mutta kun käänsin kirjaston hyllyjen välissä runokirjan sivulle 10, ajattelin, että luen kirjan loppuun kotona.

Naamakirja on nimensä mukaisesti runoja Facebookista, runoja päivityksistä, jotka voisivat olla olemassa ja jotka kertovat, mikä meille ihmisille on tärkeää. Miten me olemme vähän niin kuin laumaeläimiä, jotka tykkäävät tykätä ja olla frendejä keskenään. Leikolan Naamakirjassa yhteisöllisyys ja se, että tehdään samoja asioita ja tykätään samoista asioista, tulee ilmi lähden sieneen -runossa. Kaikki käyvät sienimetsällä. On ihanaa tehdä sitä samaa, mitä muutkin.

FB:ssä voimme näyttää itsestämme muille sellaisen naaman, jonka haluamme toistemme näkevän. Kuitenkin me kaikki - ja ne kaikki muut - tietävät, että FB:ssä on tapana aina liioitella. Päivitysten takana on aina jotain muuta, joka jää näkymättömiin ja jonka voivat oikeastaan vain aivan todelliset ystävät päätellä.

Leikosen runoissa se, mikä jää piiloon, tulee näkyviin ja täytyy myöntää, että aika monta kertaa naurahdin ja tyrskähtelin, sillä oivallukset ovat aika hauskoja. Vähän niin kuin FB:n maailmakin on, hauska.  

Jannella alkaa nyt L-O-M-A :-)))

eli kaksi viikkoa veljen luona saaressa

porinjazzeissa päivä, 500 km yhdessä päivässä

lopun aikaa toivon että pitelisi sateita

saisi vaikka luettua pari kirjaa

eikä tarvitsisi muistella sitä kun poltin mökin

pitäkää lomanne

27 peukkua

***

Leikolan runoissa näyttäytyy oikeastaan koko FB:n kirjo, välillä runoissa näkyy se, miten FB:ssä pohditaan ihmissuhteita ja minkälaista meidän nykyisten ihmisten elämä, ihmissuhteet ja maailma on... Että eihän näissä runoissa muuten mitään uutta ole, mutta niiden loput tuovat aina esiin sen, mitä elämässä oikeastaan tapahtuu.

Jos mä laitan tähän että Ellu ja Jari on suhteessa

niin pitääkö sitten kun ero tulee niin

ensin olla että hieman epäselvää

vai ajaako saman asian että vaan poistaa sen kavereista

kuka tänkin osais kertoa

kun en mä edes tiedä paljonko se musta tykkää

ja sais ne menkat jo pikkuhiljaa alkaa

Jossain vaiheessa kai pitäisi nyt hihkaista, että en ole koskaan ymmärtänyt FB:n vetovoimaa, mutta valehtelisin niin paljon, että korvat heiluvat. Välillä, aina silloin, kun jokainen oma ajatus maailmasta alkaa muistuttaa FB-päivityksen muotoa, on pakko pitää ihan oikeaa taukoa nettimaailmasta. Sillä onhan se elämä, irl, siellä jossain kuitenkin olemassa.

Naamakirja oli esillä myös tämänpäiväisessä Metro-lehdessä, jossa Jukka Hiiro käsitteli Facebookin vaikutusta elämässämme. Hiiron mukaan FB:ssä ihmiset ajattelevat tai ainakin esittävät ajattelevansa samalla tavalla kuin kaikki muut. Näin näkökulmat jäävät ohuiksi, ja kun kaikki lukevat samoja kirjoja, katsovat samoja leffoja ja närkästyvät samoista asioista, on se myös yksipuolista. Ihmiset ovat kuin kärpäsiä, jotka kokoontuvat samaan paikkaan, saman kirjan ja saman elokuvan tai saman kahvilan ympärille. Tiedä häntä, mutta toistaiseksi FB:ssä voi vain tykätä ja olla siten samaa mieltä.

Leikolan runoihin palatakseni. Tämä teos oli hauska lukea, ja tietysti tällaiselle FB:stä pitävälle runojen lukeminen oli viihdyttävää, oivaltavaa ja hauskaa. Viimeisenä runona vielä runokirjassa toistuvat samantyyliset päivitykset, joissa kerrotaan tylsästi elämästä. Näitä säännöllisin väliajoin teoksessa toistuvia runoja oli kiinnostavaa seurata, niissä kun elämä alkoi saada hieman vieraita suuntia. 

puuro paloi pohjaan

bussi jäi tulematta

kävelin 12 kilsaa

töissä ihan normaali päivä

hyvää yötä kaikki kaverit

tai no en minä kyllä enää siellä töissä ole 

Suosittelen Leikolan teosta muillekin, vaikka siksi, että tiedät, millainen on viimeinen edellä lainatun runosarjan runo.

Niin, ja sitähän mä tulin kanssa kertomaan, että 

Mari A:n kirjablogi on facebookissa. 

Pliis, tulisitko tykkäämään, nyt siellä on säälittävän vähän ketään, ketä tykkää =)