MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

maanantai 7. toukokuuta 2012

Eeva Rohas: Syvä pää




Eeva Rohas: Syvä pää
2012, Otava


Luin vähän aikaa sitten Rohaksen novellikokoelman Keltaiset tyypit, josta en ihan älyttömän paljon innostunut. Rohas jäi kuitenkin mieleeni jo aiemmin lukemastani Metro-lehdestä, jonka jälkeen halusin tutustua kirjailijan teokseen uudemmankin kerran. Sanoisin, että sivun kokoinen juttu (/kuva) ilmaisjakelulehdessä on aika nerokasta mainosta (miksei samassa lehdessä näe useammin kirjailijoita?).

Syvä pää -teoksen luettuani olin kuitenkin hieman samaa mieltä kuin AL:n kriitikko jutussaan:  

Luin Eeva Rohaksen romaanin Syvä pää hengästyneesti, ahmien, mutta lopuksi jäi tyhjä olo. Mitä tapahtui? Miksi kirjailija on halunnut, että kirja tulee luetuksi?

En saanut minäkään teoksen tarinasta kovin paljon kiinni, henkilöitä teoksessa oli mukava määrä:

Fanny - teiniytyvä tyttö, joka uiskenteli allasta päästä toiseen, kunnes tapahtui jotain, eikä hän enää halunnut uimaan takaisin.

Fannyn isä - eläinlääkäri, jota alkoi itkettää kuolevat eläimet. 
Susanne - hulluna näyttäytyvä kirjallisuudentutkija, gradun tekijä, joka päätti teettää reborn-nuken ja alkoi ostaa tälle vaippoja.
Susanna - Harri-pojan äiti.



Kaikki edellä mainitut henkilöhahmot kohtaavat uudelleen lomalla, jossa Susanne hoitaa heidän lapsiaan ja alkaa toimia kuin sekopäähullu. 

Teoksen alku, jossa henkilöitä rakennellaan, toimii kivasti - ja teoksen tosiaankin lukee ahmimalla. Se pitää otteessaan. Sitten tapahtumat alkavat jäädä hieman avonaisiksi: Miksi Fanny tekee noin, mitä oikein tapahtuu? Kysymykset jäävät myös Susannen kohdalla avonaisiksi - onko Susanne oikeasti hullu, vai miksi hän haluaa nuken, joka on kuin oikea vauva? Teoksen lopussa kaikki ikään kuin ratkeaa, kai. En silti ymmärtänyt, miksi henkilöt tekvät niitä asioita mitä tekevät.

Susa oli pitänyt teoksesta hieman minua enemmän, myöskin Hanna oli löytänyt syvyyttä syvästä päästä.

Arvioni: + + +. 



Ps. varastosta kumpuaa:
jäljempänä toinen teksti tältä päivältä
(alkaa olla vähän varastosta näitä luettuja kirjoja).


8 kommenttia:

  1. Minä upposin ihan hyvin Syvään päähän enkä kaivannut esimerkiksi Susannen kohdalla enempää tietoa hänen motiiveistaan.

    Pitäisi kyllä lukea se Keltaiset tyypitkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen kommentoin jo, mutta akku loppui koneesta.

      Joo, tässä olisin kaivannut kovasti jotain vihjettä, että mikä Susannen ajoi hulluuden partaalle.

      Poista
  2. Luin Rohaksen Keltaiset tyypit keväällä enkä siitä kyllä liiemmin pitänyt. Ihan kivahan se oli, sopivia novelleja luettavaksi esimerkiksi bussimatkalla tai kahvilassa kaveria odotellessa, mutta mikään niissä tai niiden tyylissä ei vakuuttanut sen kummemmin.

    Nuoret naiskirjailijat ovat tosin jo itsessään kiinnostavia, niihin voi heijastella omaa kirjoittamistaan. ;) Myös kuvailemasi henkilöhahmot vaikuttavat minusta mielenkiintoisilta ja sitä kautta ehkä kirjakin tutustumisenarvoiselta. Jospa sitä kesällä ehtisi tarttumaan tähänkin. :) Kiitos arviosta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuollaista, että ihan kivaa, mutta ei mitään ylisanallista meininkiä.

      Keltaisista tyypeistä jäi mieleeni jäätelönmyyjätarina, jossa jätskikioski oli Tokoinrannassa. Novelleistakin jäi vähän sellainen olo, että rakennelma oli hyvä, mutta sitten en päässyt kuitenkaan mukaan mihinkään syvempään tulkintaan, että miksi ne hahmot tekivät mitä tekivät.

      Ei Rohas nyt ole ainoa, jonka kohdalla jää vähän samanlainen olo. Ehkä mä en vaan tajua.

      Poista
  3. Näin muuten Rohaksesta jutun myös Me Naisten maaliskuun numerossa, kun odottelin lääkäriä. Jutussa hän kertoi kauneudenhoitorutiineistaan ja oli niin älyttömän kaunis, etten voinut olla tuntematta suurta alemmuudentunnetta. :) Ja lisää alemmuudentunnetta, kun hänen mainittiin tekevän väitöskirjaa. Lahjakas, kaunis JA älykäs. Öh, eikö nyt ole jaettu vähän liikaa samalle henkilölle, heh heh ? ;D No joo, vitsit vitsinä, minusta tämä Syvä pää vaikuttaa todella mielenkiintoiselta, nappaan mukaani, kun kaupassa näen. Toivottavasti se on tosi huono, niin voin antaa Rohakselle hiukan anteeksi tuota ylivoimaisuutta. Prrkle. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse pääsin noista alemmuudentunteista teinivuosinani, kun kuljin discoissa tulevien miss suomi -neitojen kanssa. Ainahan joku voittaa kauneudessa, älykkyydessä, rikkaudessa jne.

      Itsekin kiinnostuin kirjailijasta ihan sen Metro-jutun perusteella, jossa toki näki kuvasta, että kauneudessa jää kakkoseksi aika moni.

      Kirjoja kuitenkin yritän lukea ilman, että kirjailijan ulkonäkö vaikuttaa siihen, mitä kirjasta irti saan. Vähän samanlainen olo mulla on jäänyt mm. Pirjo Hassisen teoksista, että tarina rakentuu hienosti, ja sitten siihen ei kuitenkaan pääse mukaan. Tai siis mä en pääse. Tai en löydä teoksen syvällisempää merkitystä. Mutta sitten jos kirjailija ei ole missin näköinen, niin kirjoista voikin sanoa vähän helpommin, että ei ihan iskenyt....

      Sikäli on ihan kiinnostavaa keskustella kirjailijan ulkonäöstä, että miten se vaikuttaa lukukokemukseen / kirjan ostamiseen tai sen markkinointiin.

      Eihän tämä kirja huono ollut, mutta sellainen keskinkertainen, joka ei tuonut mitään syvempää merkitystä elämääni. En pahastu ollenkaan, jos jonkun toisen elämään kirja tuo syvempää merkitystä. Se ei ole mun omasta elämästä mitenkään pois.

      Poista
    2. Saas nähdä, kuinka paljon itse saan siitä irti. Se on kyllä totta, että jos kauniita ihmisiä kritisoidaan, se tulkitaan helposti kateudeksi, ja silloin alkaa varoa sanojaan ihan vaistomaisesti. Mutta näin anonyyminä on helppo sanoa, että Rohas on vähän liiankin kaunis, heh heh. :-)

      Poista
    3. No joo, edelleenkin pidättäydyn (suurimmaksi osaksi) ihan kirjailijoiden kirjallisissa ansioissa tässä piskuisessa blogissani, ja kritisoin kirjaa teksti- ja tarinalähtöisesti, enkä kirjailijan ulkonäöstä käsin (varsinkin kun en ole koskaan edes itse kirjailijatarta nähyt livenä).

      Joskus saatan harhautua sivupoluille, koska en halua luvata mitään, mitä en voi pitää.

      Sitähän varmaan on paljon pohdittu, että pitääkö/ voiko kirjailija olla kaunis, varsinkin Pulkkisen ajasta alkaen.

      Muitakin asioita voisi pohtia, kuten että tekeekö mediajulkisuus kirjailijasta paremman / huonomman (vai onko sillä mitään väliä kirjojen kannalta)?


      Tai että, onko kirjallisuuden kannalta hyvä vai huono asia, että melkein jokainen kirjan julkaiseva ihminen on saman koulutuksen käynyt kuin lukijakunta? Kirjoittaako käsikirjoittaja parempaa tekstiä kuin muut? Jostain syystä aika moni eurooppalainen kirjoittaja kirjoittaa toimittajan/ käsikirjoittajan koulutuksella. Näitä itse mietin, mutta voidaan toki pitää keskustelu vain tuossa kauneudessa.

      Poista