Eppu Nuotion Mutta minä rakastan sinua (2015, Otava) -teos kiinnosti minua, koska olen joskus lukenut Nuotion Varkaus-sarjan kirjoja (ainakin muistelen niin).
Mutta minä rakastan sinua kertoo Karin Kiurukorvesta, 50-vuotiaasta historianopettajasta, joka on eronnut ja melkein jo toipunutkin erostaan. Kirjan tapahtumat alkavat, kun Karin tapaa Turun Portsassa asuntonäyttelyssä miehen. Sellaisen, joka jää katsomaan Karinia, eikä vain kulje ohi. Yllätyksekseen itselleenkin Karin huomaa, että hän on kiinnostunut miehen näkemisestä ja myös, että mies on kiinnostunut tapaamaan Karinin.
Milloin viimeksi joku on odottanut minua jossakin? Joku muu kuin ystävä uimahallin kahvilassa, joku muu kuin hammaslääkäri tai kampaaja.
Karin ihmettelee, miten rakkaus voi vielä viisikymppisenä vaikuttaa aivan samoin kuin kaikkia vuosia aiemminkin: hän huomaa satsaavansa ulkonäköönsä, ostavansa uusia vaatteita ja jopa relaavansa työpaikalla: hän laittaa oppilaat katsomaan elokuvaa, jotta voi haaveilla rakkaudesta.
Missä kaltaiseni keski-ikäinen nainen kohtaa vapaita miehiä? Ravintoloissa? En käy sillä en ole koskaan käynyt enkä osaisi aloittaa nyt. Matkoilla? Mutta millaiselle matkalle pitäisi lähteä? - - Yhteisen harrastuksen parissa? Entäpä kun harrastaa lukemista?
Sattuma on se, joka tuo Karinin elämään miehen. Mies, Lauri Eriksson on myös eronnut ja hänen ainoa rakkaudenkohteensa on työ. Työpaikalla mies viihtyykin, mistä samassa paikassa työssä oleva Kaari on onnellinen. Hän rakastaa miestä, eikä aio antaa Lauriaan aivan helpolla toiselle naiselle.
Kirjassa pyöritään rakkauden ympärillä: toiselle naiselle rakkaus tuo onnea ja iloa, toiselle pettymyksiä. Kahta naista ei voi yksi mies rakastaa.
Kirja on mielestäni ihanan positiivinen: se antaa uskoa, että eronnut, keski-ikäinen, ihminen voi löytää elämässään vielä rakkautta. Sellaisen rakkauden, joka on totta. Toisaalta kirja myös tuo esiin toisenlaisen rakkauden: sellaisen, joka haluaa pakolla pitää kiinni ja pakottaa toisen rakkauteen.
Kun rakkaus asettuu ihmiseen asumaan, se alkaa huomaamatta korjata sitä, mikä meissä on rikkonaista. Rakkaus paikkaa ihmisen toisen ihmisen tulla. Lämpö ei enää karkaa, vaan se pysyy ihmisessä, lattia kestää astumisen, eikä ensimmäinen myrsky vie kattoa päältä.
Kirjaa on luettu ja siitä on kirjoitettu jo paljon eri blogeissa. Lumiomenan Katjalta pääset klikkaamaan muitakin tekstejä.
Eppu Nuotio: Mutta minä rakastan sinua
2015, Otava
283 sivua
Olen samaa mieltä, tämä on jotenkin ihana. Sellainen aikuisella tavalla kepeä, rakkautta, arkea ja uskoa ihmeisiin.
VastaaPoistaTämän voisin sittenkin lukea, ihana postaus :) Katja tuossa vielä kehui lisää :)
VastaaPoistaOlipa hyvä, että luin tämän bloggauksesi, niin voin ohittaa tämän teoksen hyvillä mielin (kuten kyllä olin aavistellut muutenkin tekeväni). Siis sinänsä tämä vaikuttaa ihan kivalta ja kirjoituksesi on mainio, mutta tapa, jolla rakkautta teoksessa käsitellään ei vaikuttaisi iskevän rakkaushermooni.
VastaaPoista