Tanskalaiskirjailija Jonas T. Bengtssonin teos Olipa kerran (2012, Like) löytyi omasta kirjahyllystäni ja pääsi lukukierrokselle Köpiksen-matkani ansiosta. Kirjailijaa hehkutetaan kirjan kansiliepeessä: hän on kotimaassaan julkaissut kolme kriitikoiden ylistämää kirjaa, ollut kirjapalkintojen saaja ja ehdokas. Mikäs tällaiseen kirjaan siis tarttuessa, tulossa lukunautintoa.
Bengtssonista kerrotaan myös, että hän on omaperäinen kirjalija, ja teostensa henkilöt hän on kaivanut alamaailmasta. Olipa kerran kertoo pojasta, joka täyttää kuusi vuotta vuonna 1986. Vuonna, jolloin Olof Palme murhataan. Tarina alkaa siitä, että isä ja poika kuulevat asiasta radiosta. Isä tekee hanttihommia ja hankkii pojalleen kaikenlaista, mitä tämä haluaa. Kaupassa ei tosin raha vaihda omistajaa, isä kuljettaa tavarat takin sisällä ulos kaupasta. He asuvat kahdestaan, poika on joko kotona tai isänsä mukana tämän vaihtuvissa työpaikoissa. On kaksi asiaa, joita poika haluaa: päästä kouluun ja polkupyörän. Isä lupaa nämä asiat, mutta unohtaa aina, kun he muuttavat taas uuteen paikkaan asumaan.
Kävelemme katua pitkin. Isä pitelee minua käsivarresta. Hän katsoo suoraan eteensä ja kiskoo minua eteenpäin. Minusta on tullut kassi. Matkalaukku, jossa on pyörät. Sanon hänelle että minuun sattuu, etten pysy perässä, mutta tuuli vie sanani mennessään.
Arkipäiväiset asiat niin kuin ruoan ostaminen ja valmistaminen jää pojan harteille, kun isä kiinnostuu sairaalla tavalla seuraamaan maan poliitikkoa, Monikaa.
Pojan lapsuus loppuu ja siirrytään hänen teinivuosiinsa. On vuosi 1996 ja poika on koulussa, mutta mieluiten polttaa hashista kotonaan tai kavereidensa luona. Hän asuu siskonsa ja näiden vanhempien luona. Ilmeisesti hän on saanut sijaisperheen, jossa asuu. Koulusta uhkaa erottaminen, mutta se ei hirveästi poikaa kiinnosta, ja hänen uudet vanhempansa myös haukkuvat enemmän opettajia kuin poikaa. Poika asuu perheensä kanssa hyvällä alueella, mutta on jotenkin irrallaan muista: häntä ei esimerkiksi kutsuta koululaisten juhliin. Poikaa ei kiinnosta tämä kovin paljon, mutta kun hän saa puhelun isoäidiltään, alkaa hänen elämäänsä tulla säpinää. Hän haluaa tutustua oikeisiin sukulaisiinsa.
Teos on jaettu kolmeen eri aikakauteen, ja viimeisessä poika on itsenäisesti toimeentuleva kuvataiteilija/ postin lajittelukeskuksen työntekijä. Hänestä on tullut turkkilainen Mehmet Faruk. Eletään vuotta 1999 ja odotellaan vuosituhannen vaihdetta. Mehmetin elämään kuuluvat edelleen huumeet, juopottelu, naissuhteet - mutta myös pinnanalaiset haaveet taideteosten myynnistä.
****
Kirja oli erikoinen, ja varsinkin viimeisen osan aikana mietin, että onko päähenkilö nyt edelleen sama, kun nimi on muuttunut. Myös keskimmäinen osa sai minut jo hieman ymmälleen, joten sanotaanko, että kirjan ensimmäinen osa, jossa poika oli pieni, oli mielikohtani, koska lukiessani seisoin vahvalla pohjalla, enkä ollut lainkaan hämmentynyt.
Kirjassa ollaan pääosin Kööpenhaminassa, jonka eri paikat vilahtavat tapahtumapaikkoina, kun isä vie poikaansa paikasta toiseen, mm. Nyhavn.
Kirjasta lisää näissä paikoissa: Kiiltomato, Lukuvinkit, joissa ollaan myös välillä hukassa.
Jonas T. Bengtsson: Olipa kerran
2012, Like
Et eventyr, 2011
Suomentanut Päivi Kivelä
367 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti