Olen aika ajoin lukenut lumi- ja talvisanoihin liittyviä kirjoja, ja talviloma on hyvä aika kaivaa esiin taas ne kirjat, joita en ole edellisvuosina saanut luettua. Olen myös lukenut Ullan talvihaasteetta, jossa luetaan talvi-nimisiä kirjoja. Huomasin tosin, että en saa haasteeseen luettua eri ryhmiin liittyviä kirjoja. Mutta luen nyt muutamia lumi-aiheisia kirjoja loppuun kuitenkin.
Yasunari Kawabatan Lumen maa (2012, Tammi, ensimmäinen suomennos 1958 ja alkuperäinen teos 1947) on kiehtonut minua kirjana jo kauan, mutta se on jäänyt aiemmin lukematta. Kirja oli aikoinaan ensimmäinen suomennettu japanilainen kirja, ja kirjailija on saanut Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1968. Pakkohan tällaiseen lumi-kirjaan on tarttua!
Kirja kertoo Shimamurasta, joka on joutilas mies. Hän käy jatkuvasti rentoutumassa vuorten luona, lumen maassa, jossa on kylpylä, raitista vuori-ilmaa ja myös viihdyttäviä geishoja. Shimamura tutustuukin erääseen geishaan, Komakoon ja kirjan kansiliepeessä kerrotaan jo, että kirja on rakkaustarina. Komako on rakastunut Shimamuraan ja tarrautuu mieheen. Kirjan tapahtumat ovat hieman tempoilevia, sillä eräänäkin yönä Komako käy Shimamuran luona, lähtee, mutta palaa ja raahaa Shimamuran omaan asuntoonsa, josta hetken päästä molemmat lähtevät taas Shimamuran huoneeseen. Ehkä tämä on vertauskuva parin tempoilevasta rakkaudesta. Kaiken kaikkiaan oli vaikeaa nähdä rakkautta näiden kahden välillä. Varsinkin kun Shimamuran vaimo ja lapset odottivat häntä Tokiossa ja Komakon ura geishana piti jatkua vielä kolme vuotta eteenpäin. En oikein osaa arvailla, minkälainen nainen tämä geisha oli, aika- ja kulttuurierot saavat minut näkemään hänet huonona naisena, sillä geishana nainen viihdyttää miehiä ja lisäksi Komako toikkaroi melkoisen paljon kännissä ympäriinsä. Komakolle itselleen oli tärkeää, että Shimamura näkisi hänet hyvänä naisena. Vaikkakin Shimamuralle kaikki tuntui olevan tylsyyden tappamista, myös naisten kanssa oleskelu.
Kirjassa luodaan paljon tunnelmakuvia ja jälkisanoissa kirjan suomentaja kertoo, miten haiku-perinne on vaikuttanut japanilaiseen kirjallisuuteen: paljon asioita sanotaan vähillä sanoilla. Kirjan tarinassa olisi pitänyt paljon lukea rivien väleistä ja huomata dialogeista, mitä tapahtuu, vaikkapa henkilöiden suhteissa. En tiedä, miten paljon käännökset ovat muuttuneet alkuperäisestä tekstistä, mutta suomentajan tekstissä kerrotaan, miten muissa käännöksissä ei aina olla varmoja, onko repliikki Shimamuran vai Komakon sanomaa. Saattahan se hieman muuttaa merkitystä, jos toinen henkilöistä sanookin asian.
Vaikka kirja oli välillä pysähtynyttä tunnelmointia ja välillä kaahailua edestakaisin, oli tämä jokseenkin kiinnostava teos. Sopivasti erilainen ja hämmentävä siihen muuhun kirjallisuuteen verrattuna, mitä yleensä luen.
Shimamura vilkaisi häneen ja painoi heti päänsä tyynyyn. Valkoinen tuolla peilin syvyyksissä oli lunta, ja sen keskellä leijuivat naisen kirkkaanpunaiset posket. Vastakohtien raikas kauneus huikaisi silmää.
Oliko aurinko jo noussut? Lumen kirkkaus oli tehostunut, se näytti palavan jäisenä. Sitä vasten nähtynä naisen tukan mustuuteen sekoittui purppurainen häivä.
Suketus kirjoitti kirjasta täällä - ja hänen tekstistä pääsee näppärästi myös muihin kirjoituksiin Kawabatan kirjasta.
2012, Tammi, ensimmäinen suomennos 1958 ja alkuperäinen teos 1947)
suomentanut Yrjö Kivimies
161 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti