Akram Ailisli: Kiviset unet

Olen elämäni aikana lukenut ainakin yhden azrbaidzanilaisista kertovan teoksen ennen Akram Ailislin Kiviset unet (2015, Into) -teosta. Ali ja Nino -teoksen kirjailija ei tosin tainnut olla Azerbaidzanista kotoisin, sen sijaan Akram Ailisli on (tarkemmin Into-kustannuksen sivuilla), hän on kotoisin  kylästä nimeltä Ailis, johon tämän kirjan tapahtumat pääosin sijoittuvat. 

Kirjan tapahtumat alkavat, kun bakulaiseen sairaalaan tuodaan loukkaantunut mies, Sadai Sadygly. Mies on pahoinpidelty oman rohkeutensa takia: tämä azerbaidzanilainen mies on noussut milloin ympärileikkausta, milloin armenialaisiin kohdistuvaa vihaa vastaan. Armenialaisten ja azerien välillä on maassa ollut kinaa ja levottomuutta, kristityt armenialaiset ja islaminuskoiset azerit ovat pyrkineet yhteiseloon, mutta armenialaisten kansanmurha vuonna 1915 (Turkissa) ja kiista Vuoristo-Karabahin alueesta ovat vaikuttaneet suhteisiin. Ailislin kirjassa ihmiset elävät yhdessä ja kirjan tarinoissa nähdään, miten ihmiset yli etnisten ja uskonnollisten rajojen auttavat toisiaan. 

Sadai Sadygly häilyy sairaalassa unen ja toden maailman välillä. Sairaalan vuoteelta hän matkaa muistoihinsa kotikaupunkiinsa Ailisliin ja sen 80-lukuun. 

Vaikka ihmiset elävät yhdessä näennäisen rauhallisesti, ihmisten menneisyys ja tausta on joka päivä läsnä: islamilaiseksi kääntynyt armenialainen nainen istuttaa kukkia ja ihmiset ympärillä miettivät, ovatko kukat kuolleiden armenialaisten muistoiksi istutettuja? Naisen kova ääni, minne tahansa hän meneekin, pitää armenialaisten äänen elossa, eikä vaikene. 

Taustalla häilyy jotain epämääräistä, jotain uhkaavaa. 

Radiosta, television ruudulta, kumouksellisista, uskonnollisista ja kaikista mahdollisista isänmaallisista lentolehtisistä, joita oli liimattu talojen seiniin ja katujen varrelle lyhtypylväisiin, sanoma- ja aikakauslehtien etusivuille isoin kirjaimin painetusta otsikoista; kaikkialta hänen korviinsa kantautui tuo ennennäkemätöntä kauheutta maailmaan kylvävä surina ja siihen liittyvä valon kajastus. Sadai ei voinut käsittää, miksi hänen piti elää jatkuvasti pelon vallassa, vaikka kukaan muu ei tunnustanutkaan pelkäävänsä. Miksi hän aisti tragedian enteen kaikissa sanoissa, jotka hän luki sanomalehdessä, kuuli radiossa ja televisiossa, toreilla esiintyvien tai kadulla kulkevien naisten puheissa? 

Se, minkä Sadygly tuntee aavistuksena ja kokee nahoissaan katujen mielenosoituksissa, syttyy myöhemmin armenialaisten ja azerien välienselvittelyksi. 

Suhtautuminen kirjailijaan on ollut kahdenlaista: azerbaidzanilaiset eivät ole pitäneet Ailislin tavasta vetää yhteen armenialaisten kansanmurha vuonna 1915, vaan polttaneet Ailislin kirjoja kaduilla. Toisaalta taas Ailislia on ehdotettu Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi 2014. 

Kirja oli kiinnostava, vaikka aihe oli kovin vieras. Kirjan lukemisen jälkeen kävin tutkimassa azerien ja armenialaisten suhteita niistä tiedoista, mitä internet tarjosi. Kirja toimi niin kuin kirjallisuuden joskus kuuluukin: se herätti kiinnostuksen uusiin maailmoihin. Kaukasian maat ovat kiehtoneet minua jo joitakin vuosia, ja mm. Ville Haapasalon Kaukasia-aiheinen matkaohjelma on ruokkinut kiinnostusta. Kirjojen puolelta on todellaki ilahduttavaa saada luettavaa maista, joista sitä ei yleensä saa. Kiitos Into-kustannukselle tästäkin teoksesta! 

Akram Ailisli: Kiviset unet

2015, Into

alkuteos Kamenney sny, teoksessa Ne ko vremeni vesna 2013

suomentanut Liisa Viitanen

150 sivua