En pidä ollenkaan sota-aiheisista kirjoista, enkä varsinkaan maailmansodista kertovista kirjoista. Siksi minun ei oikeastaan pitänyt ollenkaan lukea Audrey Mageen Sopimusta (2015, Atena). Jotenkin sain kirjasta kuitenkin esimerkiksi toisten kirjablogien kautta mukavan ja kiinnostavan kuvan, ja huomasin aloittavani kirjaa. Kävi niin kuin joskus kirjaa aloittaessa: tarina alkoi rullata ja huomasinkin seuraavaksi olevani jossain sivulla sata.
Kirja alkaa tapahtumasta, jossa saksalaissotilas Peter Faber on saapunut rintamalta kotiin Berliiniin mennäkseen naimisiin Katharina Spinellin kanssa. Peter haluaa lomaa sodasta ja Katharina taas miehen, joka elättää hänet, tai eläkkeen, joka elättää hänet, jos mies sattuu kuolemaan sodassa.
Kun Peterin loma loppuu, hän palaa sotimaan. Aluksi sota meneekin hyvin, mutta lopulta saksalaiset joutuvat venäläisten piirittämiksi. Jos Peter oli jo naimisiin mennessä laihtunut ja täitä täynnä, on hän nyt entistä pahemmassa kunnossa. Kun sotilaita kuolee vierestä, kirjassa kuvataan, miten eritteet tulevat pidäkkeittä ulos.
Kirja on jännä sikäli, että siinä on paljon dialogia, mutta sitten kuitenkin kuvataan sota-ajan elämää niin, että mielikuvat eivät pyyhkiydy nopeasti pois, kun asioita kuvataan hyvinkin yksityiskohtaisesti.
Toinen asia, joka kirjassa tulee läsnäolevaksi, on rintaman ja siviilien elämän ero. Kun Peter miettii, elääkö vielä huomenna ja kaveri kuolee syliin, suunnittelee Katharin synttäreitä 1-vuotiaalle pojalleen. Tosin ei elämä, kotonakaan ole aina helppoa, kun veli tulee kotiin sekaisena, eikä häntä esimerkiksi huolita pommisuojaan. Sotilaan hulluus pelottaa liikaa muita ihmisiä.
Elämien erilaisuus ja myös kammottavat sodan tapahtumat tulevat kirjassa esiin samoin kuin Pianistissa, jonka satuin katsomaan juuri kirjan luettuani Ylen Teemalta.
Mageen vahvuus on kertoa tarina erittäin vahvasti, mutta jotenkin helpolla tavalla.
Naisen jalat notkahtivat, ja hän otti tukea penkin selkänojasta. Katharina katsoi häntä, hänen kättään penkillä, tohtorin vaunuja, ohi kulkevia ihmisiä. He näkivät kaiken. Näkivät Kathrinan puhuvan juutalaiselle.
"Te ette voi istuutua tähän", Katharina sanoi.
"Tiedän sen. Olen vain niin väsynyt."
Nainen ojentautui ja siirsi vauvan toiselle lanteelleen. Hän käveli pois poik yhä helmassa roikkuen. Katharina vilkaisi lastaan, siirsi tämän pois valosta ja jatkoi lehtensä lukemista.
Yllätin itseni sillä, että oikeasti pidin kirjasta ja sen tavasta tuoda läsnäolevaksi sota ja ajan tapahtumat. Mukaviahan tapahtumat eivät olleet, eikä tarinasta sinällään voinut pitää. Kirja kuvailee, minkälaisia ihmisistä tulee, kun ympärillä on käynnissä sota, ja oma elonjääminen on kiinni siinä, että tekee itsekkäitä asioita.
Audrey Magee: Sopimus
2015, Atena
The Undertaking, 2013
suomentanut Heli Naski
332 sivua
Kirjan on lukenut mm. Kirjakaapin kummitus, jolla hieno linkkilista muihin lukijoihin.
Osallistun kirjalla myös kesähaasteeseen, kirjankansibingo, ja tässä kannessa tosiaan valokuva (ei tosin tämä alla oleva).
Osallistun kirjalla myös kesähaasteeseen, kirjankansibingo, ja tässä kannessa tosiaan valokuva (ei tosin tämä alla oleva).
Kirja on suorastaan pelottavan vaikuttava: kontrasti Katharinan ja Wernerin elämän välillä, dramaattiset ja yksityiskohtaiset rintamaolosuhdekuvuakset, sitten Katharinan kokemukset, Katharinan vanhempien myötäjuoksu silloinsen poliittisen valtavirran kanssa sekä moni muu, tekee tästä kirjasta vahvan.
VastaaPoistaMinäkin olen ilmoittanut ,että en lue sotakirjoja, mutta miten monta niitä onkaan tänä vuonna tullut luettua ja viime vuonna se upea Näkemiin taivaassa.
Todellakin, aika monessa kirjassa sota on yksi teema, viime vuonna oli helppo saada kirjat luettua Ihminen sodassa -lukuhaasteeseen: http://marinkirjablogi.blogspot.fi/2014/11/ihminen-sodassa-lukuhaaste.html.
PoistaMageen kirja toimi tosiaankin raadollisen hyvin, yksityiskohdat rintamalta olivat niin ällöjä, että jäivät mieleen pitkäksi aikaa.
Minulla on myös sama kokemus: en haluaisi lukea sodasta, mutta tosi monessa se on nyt vain tullut vastaan. Kyllä kai se on niin merkittävää lähihistoriaa ettei siitä mihinkään pääse. Se on ihmisten maailmaa niin paljon järkyttävä tapahtuma, ääriolosuhde johon kaikki tahtomattaan joutuvat, kaikkein epätodennäköisimmätkin.
VastaaPoistaJoo, valitettavasti sotia on joka paikassa ja tälläkin hetkellä. Koskaan ei ehkä opita mitään muuta keinoa ratkaista erimielisyyksiä tai pönkittää omaa valtaa. Vähän surulliselta näyttää tälläkin hetkellä.
PoistaKuva ihmisestä ei Sopimuksessa ole kaunis, mutta kovin vaikuttava tarina on. Nopeasti luettavissa mutta jättää jäljen.
VastaaPoistaJuuri näin. Hyvin ja ytimekkäästi sanottu.
PoistaKuten kirjoitat, niin juuri tuo tarinan kuljettaminen kahdella eri tasolla tekee tästä romaanista äärimmäisen kiinnostavan ja vaikuttavan. Yksi parhaita sotakirjoja, joita olen lukenut ja samalla Magee osoittaa, että varsin pieneen sivumäärään saa mahtumaan paljon. Kaikki turhat rönsyt on karsittu pois. Erinomaista.
VastaaPoistaNäin. Hyvin kiteytettty.
PoistaMinun mielestäni tässä oli hurjan kiinnostava aihepiiri ja Magee kirjoittaakin hyvin, tavalla josta pidän. Silti kirja jäi minun mieelssäni jotenkin ohueksi enkä vaikuttunut niin paljon kuin odotin. Harmi kyllä.
VastaaPoistaKirjat luetaan eri tavalla. Mä vastustelin alussa, mutta kirja vei tosiaan mukanaan heti kun aloitin ja kirja vei mut mennessään. En oikein osaa edes sanoa, että miksi. Voin kuitenkin kuvitella, että kirja ei välttämättä vie.
PoistaMuhun ne pienet jutut ja yksityiskohdat iskivät. Ja varmaan vaikutti myös Pianistin katsominen siihen perään.
Luin alkuvuodesta Tuntemattoman sotilaan. Sopimus oli vielä raadollisempi kuvaus sodasta. Se koukutti, luin sen kahdessa päivässä. Loppuratkaisu oli hyvä. Kirjan uusi näkökulma oli mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä.
Poista