Saksaan otin mukaani saksalaista kirjallisuutta, ja koska olen pitkään halunnut lukea Daniel Kehlmannin teoksia, kävin kirjastosta hakemassa pari hänen teostaan.
Minä ja Kaminski (2013, Tammi) on romaani, joka alkaa siitä, kun taidekriitikko Sebastian Zöllner on matkalla Manuel Kaminskin luokse. Kaminski on kuuluisa taiteilija, jota tosin kukaan ei tunnu kirjassa tunnistavan tai muistavan, ja Zöllnerin tavoite on kirjoittaa Kaminskista maailmankuulu elämäkerta. Zöllner kaivaa esiin tietoja Kaminskin menneisyydestä, yrittää keksiä jotain tyrmäävää, joka toisi mainetta hänelle itselleen suurena elämäkertakirjoittajana, mutta taiteilijan elämä tuntuu olleen melkoisen laimeaa. Zöllner kuitenkin keksii, että hän vie Kaminskin tämän nuoruudenrakkautensa luo, sillä Kaminskille on valehdeltu Theresen kuolleen; Zöllner tietää asian valheeksi ja ajattelee, miten hänen tuleva kirjansa saa huikean loppukohtauksen, kun entiset rakastavaiset kohtaavat toisensa.
Zöllner liikkuu Kaminskin kanssa taiteilijapiireissä, joissa kaikki ovat autuaan tietämättömiä Kaminskista. Zöllner joutuu maksumieheksi matkalla: hän maksaa junat, taksit ja ruoat, mutta jaksaa asiaa sen toivossa, että hyötyy itse Kaminskista jotenkin. Itsekäs Zöllner kasvaa henkisesti, kun hän alkaa luopua omista suunnitelmistaan ja päättää toteuttaa Kaminskin viimeisen toiveen.
Zöllner liikkuu Kaminskin kanssa taiteilijapiireissä, joissa kaikki ovat autuaan tietämättömiä Kaminskista. Zöllner joutuu maksumieheksi matkalla: hän maksaa junat, taksit ja ruoat, mutta jaksaa asiaa sen toivossa, että hyötyy itse Kaminskista jotenkin. Itsekäs Zöllner kasvaa henkisesti, kun hän alkaa luopua omista suunnitelmistaan ja päättää toteuttaa Kaminskin viimeisen toiveen.
Kirja oli jännä lukukokemus, koska se tavallaan oli helppoa tekstiä: paljon dialogia ja tapahtumia - mutta silti jäin kirjan luettuani miettimään, että mitäs tässä oikeastaan nyt tapahtuikaan. Matkalla olemisesta oli ehkä vaikea lukea, kun itse oli matkalla. Kirjasta on kirjoittanut selkeästi Suketus.
Daniel Kehlmann: Minä ja Kaminski
2013, Tammi
Ich und Kaminski 2003,
suomentanut Ilona Nykyri
190 sivua
Maine (2009, Tammi) on novellikokoelma, jonka Kehlmann on kirjoittanut Kaminski-kirjan jälkeen, mutta se on suomennettu aikaisemmin. Maine-teoksen novellit liittyvät teknistyneeseen maailmaan, monessa novellissa teemana on viestittely uusia kanavia pitkin. Ensimmäisessä novellissa 'Ääniä' Ebling-niminen henkilö alkaa saada puheluita, joissa etsitään Ralfia. Myöhemmässä novellissa Ralf on päähenkilönä, osa henkilöistä vaihtuu tarinoissa, osa säilyy.
Mieleeni jäi 'Rosalie lähtee kuolemaan' -novelli, jossa syöpä-diagnoosin saanut vanha nainen lähtee Sveitsiin, jossa on klinikka, josta on mahdollista ostaa itselleen armollinen kuolema. Kohtalo on kuitenkin Rosalien suunnitelmia vastaan, heti siitä alkaen, kun hän menee matkatoimistoon ostamaan lentolippua: menolippu on kalliimpi kuin Rosalien haluama menopaluu, lippua on hankala saada toimitettua ja lopulta lentokone, jossa Rosalie matkustaa, joutuu laskeutumaan ennen määränpäätään. Lukija ymmärtää, että elämä pitää kiinni Rosaliesta, kirjoittaja ratkaisee Rosalien elämän päättymisen toisella tavalla:
- - aivan niin kuin Rosalie lakkaa olemasta nyt, kun lasken tämän tarinan lopullisesti käsistäni. Silmänräpäyksessä toiseen. Ilman kuolinkamppailua, kipua tai siirtymävaiheita.
Teoksen novelleissa liikutaan muutenkin kirjailijuudessa ja itsekkäissä minuuksissa. Novellissa 'Vaarassa' Elisabeth on lähtenyt miehen, Leon, kanssa matkalle. He ovat vasta tutustuneet toisiinsa, kirjailija-Leo on kiertueella, jonka aikana tämä valittaa kaikesta. Leolle kertomatta Elisabeth saa soiton Afrikasta, jossa hänen ystävänsä on kaapattu. Elisabeth yrittää hoitaa puhelimitse ystävien vapauttamista, samalla kun hän kuuntelee Leon valitusta. Kaikki on niin kovin suhteellista, kuten myöhemmin samannimisessä novellissa lukija ymmärtää.
Maineessa on vaarana, että osa asioista menee hieman yli ymmärryksen, tämä teos pitäisi varmaan lukea uudestaan, että kaikki asiat lomittuisivat paikoilleen. Tajusin vasta nyt kirjaa uudelleen selatessani, että siinä on kaksi samannimistä novellia, joissa on itse asiassa samat henkilötkin. Hanna pohti omassa kirjoituksessaan, onko kyseessä itse asiassa romaani vai novellikokoelma. Jäin nyt itsekin miettimään sitä. Kehlmannin kahdesta teoksesta pidin enemmän Maineesta, koska tässä oli mieleenpainuvia tarinoita.
Daniel Kehlmann: Maine
2011, Tammi
Ruhm 2009
suomentanut Ilona Nykyri
175 sivua
Huomasin ennen Saksaan lähtöä, että englanninkielisissä kirjablogeissa vietetään marraskuuta saksalaisen kirjallisuuden parissa. Täältä pääset lukemaan postauksia kirjoista.
Mieleeni jäi 'Rosalie lähtee kuolemaan' -novelli, jossa syöpä-diagnoosin saanut vanha nainen lähtee Sveitsiin, jossa on klinikka, josta on mahdollista ostaa itselleen armollinen kuolema. Kohtalo on kuitenkin Rosalien suunnitelmia vastaan, heti siitä alkaen, kun hän menee matkatoimistoon ostamaan lentolippua: menolippu on kalliimpi kuin Rosalien haluama menopaluu, lippua on hankala saada toimitettua ja lopulta lentokone, jossa Rosalie matkustaa, joutuu laskeutumaan ennen määränpäätään. Lukija ymmärtää, että elämä pitää kiinni Rosaliesta, kirjoittaja ratkaisee Rosalien elämän päättymisen toisella tavalla:
- - aivan niin kuin Rosalie lakkaa olemasta nyt, kun lasken tämän tarinan lopullisesti käsistäni. Silmänräpäyksessä toiseen. Ilman kuolinkamppailua, kipua tai siirtymävaiheita.
Teoksen novelleissa liikutaan muutenkin kirjailijuudessa ja itsekkäissä minuuksissa. Novellissa 'Vaarassa' Elisabeth on lähtenyt miehen, Leon, kanssa matkalle. He ovat vasta tutustuneet toisiinsa, kirjailija-Leo on kiertueella, jonka aikana tämä valittaa kaikesta. Leolle kertomatta Elisabeth saa soiton Afrikasta, jossa hänen ystävänsä on kaapattu. Elisabeth yrittää hoitaa puhelimitse ystävien vapauttamista, samalla kun hän kuuntelee Leon valitusta. Kaikki on niin kovin suhteellista, kuten myöhemmin samannimisessä novellissa lukija ymmärtää.
Maineessa on vaarana, että osa asioista menee hieman yli ymmärryksen, tämä teos pitäisi varmaan lukea uudestaan, että kaikki asiat lomittuisivat paikoilleen. Tajusin vasta nyt kirjaa uudelleen selatessani, että siinä on kaksi samannimistä novellia, joissa on itse asiassa samat henkilötkin. Hanna pohti omassa kirjoituksessaan, onko kyseessä itse asiassa romaani vai novellikokoelma. Jäin nyt itsekin miettimään sitä. Kehlmannin kahdesta teoksesta pidin enemmän Maineesta, koska tässä oli mieleenpainuvia tarinoita.
Daniel Kehlmann: Maine
2011, Tammi
Ruhm 2009
suomentanut Ilona Nykyri
175 sivua
Huomasin ennen Saksaan lähtöä, että englanninkielisissä kirjablogeissa vietetään marraskuuta saksalaisen kirjallisuuden parissa. Täältä pääset lukemaan postauksia kirjoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti