Sergei Dovlatovin Matkalaukku (2012, Idiootti) pääsi luettavakseni venäläisestä kirjallisuudesta, ja olinkin kirjaa lukiessa iloinen, että tulin aloittaneeksi kirjan. Jo edesmenneen Dovlatovin huumoripitoinen kerronta on hauskaa luettavaa ja kuitenkin myös mustan huumorinsa alla surullista.
Matkalaukun kerrontatekniikka on kiinnostava: pienten tarinoiden ideat kumpuavat matkalaukusta, johon on pakattu Dovlatovin elämä. Kirjailija Dovlatov lähti Neuvostoliitosta ja asettui New Yorkiin, jossa vuosia myöhemmin avaa kaappiin unohdetun matkalaukun: matkalaukusta löydetyt esineet muistuttavat henkilöistä, tapahtumista ja asioista.
Tarinoiden huumori nauratti minua väkisin. Ensimmäisen tarinan kertovat suomalaiset kreppisukat, joita pikkukriminaalit Leningradissa ostavat ison kasan aikomuksenaan rikastua. Neuvostoliittolaiset kaupat ovat tyhjillään, ja jopa sukistakin on puute. Juuri kun henkilöt saavat sukkalaatikkonsa, kaupat täyttyvät samoista sukista. Poliittisille johtajille ja puolueenjäsenille naureskellaan: kirjan toisessa tarinassa paljastettavalla Lenin-patsaalla on vahingossa kaksi laukkua. Juhlallisuuksissa Dovlatov varastaa pormestarin kengät, eikä tämä voi aloittaa puhettaan, vaan tekeytyy sairaaksi.
Toimittajana työskennellyt Dovlatov kirjoittaa myös siitä, miten hänen työnsä toimittajana on tuhoontuomittua. Kun hän tuskailee kaikkien aiheidensa olevan tulenarkoja, häntä kehoitetaan etsimään käsiinsä sankariäiti, josta kirjoittaa ylistävästi j- a Dovlatov alkaa etsiä.
Tarinat veivät minut mukanaan. Myös Dovlatovin Meikäläiset viehätti minua muutama vuosi sitten. Mitäpä kirjoista voi muuta sanoa kuin kiitellä, että näitä on suomennettu ja iloita, että sattuivat luettavakseni.
Sergei Dovlatov: Matkalaukku
2012, Idiootti
suomentanu Pauli Tapio
169 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti