Miina Supinen: Apatosauruksen maa

Miina Supisen Apatosauruksen maa jäi minulta melkein kesken, sillä ensimmäisen osan novellit eivät vakuuttaneet minua siitä, että tämä novellikokoelma kannattaisi lukea loppuun asti. Kitkerä - aistimellinen teos -novelli oli ainoa, joka väräytti pikkuisen kiinnostuskäyrää. Siinä museon vahtimestari ihmettelee teosta, jota katsojien pitää maistella; teos alkaa homehtua, eikä katsojiakaan käy museossa ihmettelemässä tätä maisteltavaa teosta. Olenkin aina miettinyt, että mitä vahtimestarit mahtavat museoissa tehdä, kun siellä on niin kovin hiljaista. Tässä novellissa vastauksia siihen kysymykseen. 

Novellikokoelman toinen osa alkoi kuitenkin kiinnostavasti ja aiheet siirtyivät työelämästä (museon vaksi, baarityöntekijä) kotiin ja perheeseen. Olen aivan keski-ikäinen kalkkis, sillä tuntuu, etten jaksa kirjoistakaan lukea kuin näitä samoja aiheita, pienten lasten vanhempien elämästä. Luolamies sytytti nuotion on hillitön kolmen sivun mittainen novelli luolassa asuvista esi-ihmisistä, joiden perheidyllissä nainen makaa luolassa imettämässä vauvaa ja isimies pitää vahtia. Nainen alkaa nalkuttaa miehelleen siitä, että tämä idiootti sytyttää luolan suulle nuotion, joka takuuvarmasti huokuttelee luolan lähelle sapelihammastiikerin. Loppu novellista on se kaikkein hauskin, mutta jätänpä kertomatta ;D Jos luet sen, tiedät miten köyhää on huumorintajuni. Itse asiassa huumori on sarjakuvamaista, huumori syntyy pienestä asiasta. Myöskin seuraava novelli Timanttinappi oli suosikkini, siinä väsynyt äiti pääsee lepäilemään sairaanhoitajien keskelle ja hän saa painovoiman kumoavan laitteen käyttöön. Olisi helpottanut huomattavasti omaakin vauva-arkea.. Lepokodissa äiti saa hoitoja, jotka ovat 1) sensory deprivation tank -hoito, 2) ruikutus ja 3) lapsen ylistys. Loppu hyvin ja kaikki hyvin, äidistä tulee keski-ikäinen ja pitää tukkansa tästä lähtien polkkamittaisena. Olen aina ihmetellyt, että miksi naisten kuuluu leikata hiukset keski-ikämittaan: tässä novellissa vastausta siihen kysymykseen. Muutkin osan novellit ovat lapsiperheen arjen kuvausta, hieman ehkä omalaatuisesta näkökulmasta, ja tapahtumatkin ovat Supisen tyyliin omaisesti hieman absurdeja. Tai eivät ne ole, mutta tietyistä asioista kirjoittaminen ja tiettyyn tyyliin kirjoittaminen saa ne näyttäytymään absurdeina. Itselleni novellit iskivät ja naureskelin niitä lukiessani välillä kippurassa. Osan viimeinen novelli tuo esiin arjen supersankarit: 

Herra tuulipuku: Hän osasi kävellä sauvoilla missä tahansa olosuhteissa ja käyttää niitä taistelussa.  - - 

Herra Fleece-Asu: hän osasi sytyttää hetkessä minkä tahansa saunan. 

Herra Nahkatakki: hän osasi avata zipon yhdellä kädellä ja vaihtaa siihen kiven. 

Herra Läpinäkyvä Kertakäyttösadetakki: hän osasi ujuttaa mihin tahansa yhteyteen seksuaalisen homman. 

Arjen ärsyttävimmätkin ihmiset alkavat näyttää ihan toiselta, kun on lukenut tämän novellikokoelman.

Kolmannessa osassa novelleissa aiheina on hieman masentavampiakin asioita, joilla Supinen taas irrottelee. Suosikkini kuitenkin on kokoelman nimikkonovelli, koska tiedän olevani apatosaurus. Totesin nimittäin juuri eilen, että kärsin todennäköisesti kaamosmasennuksesta. Ostan kirkasvalolampun tällä viikolla, joten vapise, Finlandia-hiihto, here I come!

Alun epäröinnistä huolimatta nautin tästä novellikokoelmasta. Maailmankurjuuskirjallisuuden jälkeen sekä Salmelan että nyt Supisen teokset ovat tuoneet juuri sitä kaivattua huumoria ja hauskuutta, jota olen kaivannut kirjoihin. En oikeastaan voi muuta kuin suositella Supisen novellikokoelmaa ihan kaikille. Kirja tietysti vaatii tietynlaisen huumorin, että niistä voi nauttia täysillä. Liha tottelee kuria -teokseen verrattuna pidin tätä jopa parempana, sillä novelleista sain noukittua kirjoitusten pointit selvemmin, romaanissa tyyli ei oikein päässyt täysin oikeuksiinsa.

Itse jatkan apatosauruksena elämääni ja odottelen kevättä. Ennen kevätaurinkoa voisin vaihteeksi taas lukea jotain maailmankurjuuttakin. Katsotaan nyt. Keskeneräisiä kirjoja seilaa joka pöydänkulmalla, joskus saan jonkun kirjan luettua loppuunkin.

Myös Marjis ja Jori ovat tarttuneet samaan teokseen.