Pauliina Susi: Lukot

Pauliina Susi on vanha tuttavuus, jonka esikoiteoksen Ruuhkavuosi (2005) luin omana ruuhkavuotenani (esikoiseni syntyi vuonna 2005). Itselläni energiaa riitti vauvaan ja graduun, Ruuhkavuosi-teoksen kaltaiseen suoritukseen, johon olisi kuulunut vielä oma talo, en aivan yltänyt - ja myönnetään, se gradukin tuli vietyä laitokselle vasta hieman myöhemmin. En katsonut tarvitsevani FM:n papereita kotiäitiyteen. 

Pauliina Susi on kuitenkin melkein jäänyt unholaan, kunnes sain vihiä, että Susi on kirjoittanut muutakin. Niinpä kirjastossa salavihkaa kirjastokassiini eksyi Lukot. 

Mainitsen positiiviset asiat kirjasta ensin: Alku oli lupaava: äidinkielen opettaja Tanja Virrantaival kohtaa kirjailijan Jussi Hirvosen ja molemmat huomaavat toistensa kiinnostuksen koulun kirjailijaillassa, johon Hirvonen on kutsuttu. Samassa tilaisuudessa esitellään myös kirjan muut keskeiset henkilöt, jotka ovat Ulla, Tanjan äidin alakerrassa asuva lukiolaistyttö ja Jere, joka innostuu Hirvosen kirjasta ja kohtaa Ullan samaisesssa illassa. Alkuasetelma on siis viehkeä, ja lukijana olen valmis kohtaamaan jännittävät juonenkäänteet, johon kirjassa lähdetään. Teksti on sujuvaa ja kirja on aika nopealukuinen. 

Sitten hieman niitä huonoja puolia. Alun jälkeen päähenkilöt törmäilevät toisiinsa oudosti, eivätkä törmäilyt ole juonen kannalta kovinkaan olennaisia tai ne ovat lähinnä outoja, esimerkiksi kun Jussi melkein törmää autollaan Tanjan äitiin, kun äiti kävelee yhdessä Ullan kanssa - kohtaus on järjestetty kirjaan vain sen takia, että Jeren kirjoittamat paperit päätyisivät Jussille. Myös Tanjan äidin alkava dementia ja sen merkitys kirjan juonelle jää avoimeksi. Samanalaisia juonikuvioita, joiden merkitys jää avoimeksi, on kirjassa useampia. Ne ovat yhtä luontevia kuin suomalaisen draamasarjan näyttelijät. En yleensä vingu kirjan realistisuuden perään, mutta tässä teoksessa myös ärsytti se, että kirjaillasta alkavat kiinnostukset kohtaavat toisensa täysin epärealistisesti: Jussi ajaa Tanjan kotiin keskellä yötä ja Tanja on ulkona sahaamassa pihalla puusta oksaa pois, koska se ärsyttää häntä. Kirjaa lukiessa en ollut missään vaiheessa selvillä, mitä tyyliä kirja oikein edustaa: välillä pyyhkäistiin kriisiytyvän keski-ikäisen äikän open haaveissa ja elämässä, välillä oli tarjolla yksinäinen teini-ikäinen, sitten taas eroavia kirjailijoita ja dementoituvia vanhuksia. Kirjassa räiskittiin ideoita, jotka eivät sitten millään tavalla yhdistyneet kirjan lopussa. Tai yhdistyivät, yllättävälläkin tavalla - tosin mitään kihelmöivää jännitystä ei loppuun saatu, sillä loppuhuipennus oli kirjoitettu nopeasti kuin sivuraiteelle. Lopultakin kirja siis ehkä eniten muistutti jännityskirjallisuutta, jossa sekopää nuorimies saattaa tehdä minkä tahansa väkivallan teon.

Keskinkertainen viihdekirja, jota lukiessa ei tarvitse vaivata päänuppiaan. Suosittelen lukijalle, joka ei halua kirjalta syvällisyyttä eikä kummoisia henkilökuvauksia.