Kira Poutanen: Rakkautta au lait

Olen aina kärsinyt siitä, että kirjallisuuspiireissä viihdekirjallisuutta paheksutaan ja että maisteriksi kirjallisuuden alalta valmistunut ei missään nimessä saisi koskea yhteenkään kirjaan, jossa on vaaleanpunainen kansi. Tai edes tai ainakaan opiskeluaikanaan. Olenkin aina salaa muilta lukenut naisviihdettä, rakkaushömppää. Mietinkin Kira Poutasen Rakkautta au lait -teosta lukiessani, että mitä viihde antaa sellaista, mitä vakavammaksi luonnehdittu kirjallisuus ei antaisi?

Tulin siihen tulokseen, että vakava kirjallisuus hyväksyy kuvattaviksi kohteiksi tarpeeksi vakavat asiat: alistetut afganistanilaisnaiset, alistetut intialaisnaiset, alistetut suomalaisnaiset, väärinkohdellut lapset ja syrjäytyneet miehet. Kun on koko syksyn kahlannut epäonnisten ihmisten seurassa ja ottanut kantaakseen koko maailman vääryyden, kaipaan ainakin itse väliin ihan vain jotain tavallista. Välillä on kiva kävellä iloisesti vihellellen kesäistä pariisilaiskatua pitkin, kun suuren huolenaihe on se, että rakastuisiko tuohon vai tähän mieheen. Myös elämään suhtautuminen on niin ihastuttavan kevyttä viihteessä - välillä itsekin haluan irrottautua maailman kauheudesta ja tietysti se onnistuu vaikkapa sulkemalla omat ajatukset, mutta pidän myös toisaalta siitä, että saan lukea kivasti kirjoitettua tekstiä.

Rakkautta au lait -teoksessa on kepeä Lara, joka opiskelee taidetta, mutta joka ei oikein pärjää opinnoissaan. Saatuaan kolmannen kerran hylätyn taiteen johdantokurssista Lara päättää lähteä Ranskaan tutkiskelemaan taiteen teoriaa. Sen enempiä panikoimatta Lara hyppää Ranskan-junaan ja on pian istuskelemassa ranskalaisessa kahvilassa. Baarissa, johon menee hakemaan olutta, Lara kohtaa Ninan, tulevan kämppiksensä ja bestiksensä, jolle Lara vuodattaa tuntemuksiaan kuin monivuotiselle ystävättärelleen. Lara saa Ninalta vihin työpaikasta, kahvilan tarjoilijana, jona Lara työskentelee kunnes kaataa kahvit väärän henkilön päälle ja saa potkut. Onni sähläilyssä on se, että samalla vieras, komea (ja rikas) mies ihastuu Laraan, joka valuu kahvia.

Yhtäkkiä Lara onkin isossa asunnossa keskellä Pariisia, kihloissa ja sunnittelemassa häitään Charlesin kanssa. Keskellä hääsunnitelmiaan Lara törmää kuitenkin tauluun, jonka nimi on Lara. Lara haluaa taulun häälahjaksi, mutta kuka onkaan taulun tekijä... 

Okei, myönnän, tämä kirja ei ollut ehkä ihan siitä parhaimmasta päästä viihdettä. Välillä hauskasti (ja tosi nopealukuiseksi) kirjoitettu teos antoi hymyilyn aihetta. Välillä päähenkilön mokailut, kompastelut ja muut hölmöilyt (karkkia häälahjalistalla??) olivat jo hivenen liian lapsellisia ja hölmöjä sulatettavaksi. Mutta Poutasen kirjan jälkeen on taas viihdekiintiö täynnä ja voin siirtyä siihen vakavampaan kirjallisuuteen ja aloittaa Vain tytär -teoksen... 

Viihteellä on kuitenkin oikein syvä ja lämmin paikka elämässäni. Välillä elämään kaipaa kepeyttä, silloin kun oma elämä alkaa olla liian synkkää ja väsyttävää. Ja tietenkin välillä taas, kun oma elämä alkaa kepeytyä, voi lukea ns. raskaampaa kirjaa.