Carina Räihä: Huipulta huipulle - elämäntapamuutos ja Everest

Kuulin Carina Räihästä joskus syksyllä ensimmäisen kerran ja kun kirjastossa uutuushyllyllä odotteli Räihän kirja Everestin valloituksesta, otin sen mukaan.

150-sivuinen kirja piti alkuvaiheessa sen verran otteessaan, että ajelin työpaikan bussipysäkin ohi. Kun pankkimaailmassa 20 vuotta menestyksellä uraansa tehnyt nainen ehdottaa esimiehelleen, että firmasta säästösyistä erotettava henkilö voisi olla hän, on tarinan pakko olla kiinnostava. Mikä saa talousmaailman menestyjän kääntämään kelkkansa? Räihän elämänmuutoksen ohella on yhtä mielenkiintoista lukea, miten Everestin valloitus oikein tapahtuu. Kirjassa olevat kuvat kertovat karua kieltä vuoren vaaroista. Kuvia voi käydä ihastelemassa myös täällä. Samoin lukemassa tarinaa vuoren valloituksesta. 

Huipulta huipulle -teoksen nimi jo kertoo, mistä on kyse: urallaan menestynyt henkilö vaihtaa alaansa ja menestyy toisella saralla. Kirjasta huokuu se, miten kympin oppilaasta on tullut suorittaja, joka janoaa yhä vaativampia tehtäviä sekä työssä että vapaa-ajalla. Kirjassa Mount Everestin valloitukseen lähtemistä hehkutetaan elämäntapamuutoksena: työelämästä heittäydytään vapaaseen elämään, jossa tehdään sitä, mitä elämässään haluaa tehdä. Kun lukee Räihän valmentautumista Everestin koettelemukseen, minulle ei missään vaiheessa tullut oloa, että meno olisi sen rennompaa kuin työelämässä. Kirjassa kerrotaan, että aiempi elämä oli väkisin elämistä, suorittamista ja Everestin valloitus taas sen, mitä oikeasti haluaa tehdä, tekemistä (ja suorittamista). Myös Everestin valloittaminen käy kisasta, sillä saman aikaan vuorella on toinen suomalaisnainen ja molempien naisten päämääränä on olla ensimmäinen suomalainen nainen Everestin huipulla. Elämäntapaoppaana kirja saa minut miettimään, että pitäisikö elämä olla suorittamista, uusien tavoitteiden latomista eteensä koko ajan. Mutta toisaalta kirjassa myös vakuutetaan, että elämä pitäisi tehdä juuri sellaiseksi, että itse nauttii siitä. Jos suorittaminen ja uusien tavoitteiden saavuttaminen tuottaa ihmiselle elämän sisältöä, niin kuka minä olen tuomitsemaan. Räihän 20 vuotta bisnesmaailmassa varmasti antavat myös aivan erilaisen pohjan ponnistaa tavoitteisiin, joihin vaaditaan rahaa - Everestin valloituksen hinnaksi kirjassa väläytellään 100 000 dollaria. En tiedä, miten helppoa sponsoreiden löytäminen reissulle on, jotenkin tuntuu, että liikeneuvotteluissa työkseen juossut taitaisi sen paremmin kuin joku tavis-humanisti.

Hyviäkin pointteja elämän oppaaksi kirjasta löytyy, niin kuin se, että itseään pitää oppia kuuntelemaan ja miettimään, mikä on itselleen se oikea suunta. Elämässä pitäisi pysähtyä ja alkaa nauttia niistä asioista, jotka tekevät elämästä hyvän. Asioiden ei tarvitse olla maailman korkeimman vuoren huiputtaminen (mahtava verbi kirjan sivuilla!), vaan joku pienempikin asia. Tämä seikka ei vain oikein välity sillä, että kirjan lähtökohtana on Mount Everestille pääsy. 

Mount Everestin huiputtaminen tuntuu kirjan myötä aivan käsittämättömältä asialta. Koko kirjan ajan mietin vain sitä, että mikä saa ihmisen lähtemään matkalle, josta ei voi olla varma palaavansa. Kirjan myötä tämäkin asia selkiytyy. Kirjassa onkin parasta se, että joku toinen kuin minä on halunnut käydä Everestin huipulla ja kertoo matkastaan minulle. Kuilu minun ja Everestin valloittajan välillä on niin suuri, että juuri ja juuri ymmärrän valloittajan maailmankuvaa. Itselleni Mount Everestin huiputtamiseksi riittää Katmandun kaduilla käveleminen, ja jos oikein hurjaksi ryhdyn, voisin piipahtaa Luklan lentokentällä (joka on ensietappi kohti Everestiä) tai lähteä toiseen suuntaan Annapurnan maastoihin.

Kirjan sanoma ei oikein välity itselleni, koska se tuntuu jotenkin siltä, että ihmisen tulisi luoda tavoitteita, joihin pyrkiä tekemällä kovasti töitä. Ja sen jälkeen luoda aina uusia ja uusia tavoitteita. Osittain olen aivan samaa mieltä, että jokaisen pitäisi pysähtyä miettimään, mitkä asiat tekevät elämästä elämisen arvoisen ja pyrkiä niihin päämääriin. Mutta toisaalta, elämästä nauttiminen juuri tässä ja nyt, ei oikein välity kirjan sivuilta. Olisinkin kaivannut kirjaan jotain syvempää elämänviisautta, suorittamisen sijaan tartu hetkeen -viisautta, jota siihen olisi saanut niin, että siinä olisi kuvattu vuorten mahtavuutta, näkymiä, vaikutusta - tunteita ja elämystä. Kirjoituksesta puuttui suuresti kuvailevuus - siksi palasin kirjan kuviin useasti lukemisen aikana. Vuoria, jotka monta kilometriä matalampanakin tekivät itseeni suuren vaikutuksen, ei kyetä kuvaamaan kirjassa. Tiedän, se on vaikeaa, mutta onnistuminen asiassa tekisi kirjasta suuren.

Ehkä tässä kirjoituksessa tuli kiinnitettyä huomiota liiaksi kirjan huonoon puoliin, koska minua häiritsi tosi paljon kirjasta huokuva hirveä suorittaminen koko teoksen ajan. Luin kuitenkin innolla kirjaa ja olihan se jännittävä kertomus, oikea seikkailutarina. Kirjassa ei ollut unohdettu myöskään sherpoja, joista kokenein oli huiputtanut Everestin parikymmentä kertaa. Melkein tekisi mieli lähteä kirjoittamaan kirjaa sherpoista, vai jokohan sellainen on tehty...

Lainasin kirjan oikeastaan juuri sen takia, että omassa elämässä tapahtui pieni tapahtuma, joka sai minut miettimään asioita, joita oikeasti haluan tehdä elämässäni. Olin utelias lukemaan, miten elämänmuutoskirjassa käsitellään asiaa. Joidenkin asioiden näkeminen vaatii pysähtymisen. Miten se sitten tuleekaan ihmisen elämään, on mysteeri. Vai liittyykö se ikäkriiseihin? Tuntuu myös, että samat asiat kuin kirjassa esitellään, ovat oikeasti avaintekijöitä elämässä: tavoite, päämärätietoinen työ sitä kohti ja uskominen omaan itseensä, sekä pieni onni elämässä, ohjaavat meitä kohti elämämme oikeaa suuntaa. Hassua, sillä pienen onnellisen sattuman kautta (hakemuksen lähettäminen työilmoitukseen puoli tuntia ennen hakuajan umpeutumista) elämääni tuli uusi asia tänään: työ, jota olen haaveillut tekeväni. Olen uurastanut sitä kohti työssä, josta olen (yleensä) vähemmän nauttinut. 

Oman itsensä kuunteleminen ja oikean elämäntavan etsiminenhän on ollut lehtien nettipalstoilla juuri nyt. Omaisuuden myyminen ja lähtö Thaimaahan tuntuu perheellisenä ja lapsellisena ihmisenä itsekkäältä ratkaisulta. Räihän kirjassa häiritsi sama minäkeskeisyys. Minusta olisi vaihteeksi kiinnostavaa lukea kirja, jossa kerrotaan, miten elämä muuttui, kun aloin ottaa huomioon muut ihmiset ja heidän toiveet, eikä vain sitä, että mitä itse halutaan.

Kenelle kirjaa suosittelen? Hänelle, joka miettii, onko uran luominen, ylityöt ja viikonlopputyöt rahansa arvoisia. Ja hänelle, joka haluaa valloittaa Everestin ennen kuin jäät alkavat sulaa. Ja myös itselleni, sillä ehkä takaraivooni jäi itämään ajatus, että Annapurnalle pitää lähteä ennen kuin on liian myöhäistä.