MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Emma Donoghue: Huone

Emma Donoghuen Huone (2012, Tammi, alkuperäinen teos Room, suomentanut Sari Karhulahti) on esimerkki siitä, miten meinaa käydä, kun haluaa olla vastarannan kiiski, eikä mukamas halua lukea sitä, mitä kaikki muut lukevat. Tuntuu, että Huone on ollut kaikkialla ja kaikki ovat sen jo lukeneet.

En muista, että kuka minut sai lopulta blogissaan niin vakuuttuneeksi kirjasta, että päätin kuitenkin tarttua kirjaan, kun se kuitenkin vaikutti ihan kiinnostavalta. Ja olihan se, ihan loppuun saakka.

Luin ja selasin monet muut kirjoitukset ja aika montaa lukijaa Huone on pitänyt otteessaan puoliväliin asti, ja teoksessa on kiinnostanut erityisesti se, että se on kirjoitettu 5-vuotiaan pojan, Jackin näkökulmasta. Varmasti hauska ja kiinnostava ratkaisu, josta voisi miettiä, että miten uskottava teos on, kun sen kertojana on nuori poika, joka on ollut koko elämänsä yhdessä huoneessa, yhdessä äitinsä kanssa, kun Vanha Kehno on heidät teljennyt yhteen pieneen huoneeseen. 

Päivät täyttyvät ruoka-ajoista ja muista rutiineista: Äidillä ja Jackilla on oma esterata, jota kiertämällä he pitävät itsensä jotensakin toimintakunnossa. Elämä ulkopuolella näyttäytyy vain kattoikkunan ja (rajoitetun) television katselun kautta. En yhtään jaksa kuitenkaan miettiä, että miten uskottavaa mikäkin teoksessa on. Kaikki olemme kuulleet uutisia siepatuista ihmisistä ja niistä, jotka ovat päässeet huoneistaan vapaaksi. On kamalaa ajatellakaan, millaista elämää he ovat viettäneet.  

Ja kuitenkin minusta tämä onkin kirja ihan toisenlaisista huoneista. Niistä huoneista ja niistä seinistä, jotka vapaat ihmiset vapaassa maailmassa ovat rakentaneet ympärilleen.

Olen huomannut että maailmassa ihmisillä on melkein aina stressi ja aikapula. - - Huoneessa minulla ja Äidillä oli aikaa kaikkeen. Kaipa aika leviää hirmu ohuena kerroksena kuin voi koko maailman ylitse, katujen ja talojen ja kauppojen ja leikkikenttien, joten sitä on vain sipaisu kussakin paikassa ja jokaisen on pakko mennä kiireesti seuraavaan.
Lisäksi näyttää siltä ettei aikuiset yleensä tykkää lapsista, ei edes omistaan. Aikuiset sanoo että lapset on ihania ja tosi söpöjä ja käskee niitä tekemää jotain uudelleen jotta voi ottaa valokuvan mutta ei halua oikeasti leikkiä niiden kanssa vaan juo mieluummin kahvia ja puhuu toisten aikuisten kanssa. Joskus kun pikkulapsi itkee, sen Äiti ei edes kuule.

Kun kirjassa viitataan Alicen seikkailuihin Ihmemaassa -teokseen, niin ehkä tältäkään teokselta ei voi vaatia ihan syvintä realismia. Ja jotenkin aivan siksi, Huone oli minusta niin suloinen ja hieno ja vaikka mitä -kirja!

Arvioni + + + +.

  





Muita lukijoita:
Amma, Minna, Katja, Maria, Rachelle ja Karoliina, Laura, Tuulia.

8 kommenttia:

  1. Hyvin sanottu tuo, että kirja kertoo (myös) niistä huoneista, joita vapaat ihmiset itse rakentavat itselleen. Minusta itse asiassa kiinnostavinta Huoneessa oli juuri tuo loppuosa, joka herätti paljon ajatuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin myös sitä, että onhan tuo vähän vanha temppu laittaa joku lapsi, joka on huoneessa pidetty tai autistinen ihminen tarkastelemaan meidän maailmaamme, josta sitten löytyy kaikkea ihmeellistä. Mutta tässä se kaikki jotenkin toimi.

      Poista
  2. Minuakaan ei häirinnyt mahdollinen epäuskottavuus, koska en osaa arvioida, miten tuossa tilanteessa ihmiset toimisivat ja kehittyisivät. Sen sijaan kirja kosketti juuri tuon pikkupoika-kertojan ja äiti-lapsisuhteen kuvauksen ansiosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kukas sitä tietää, miten normaalilta mikäkin elämässä alkaa vaikuttaa, kun se on arkipäiväistä.

      Äiti-lapsi-suhdetta mä en jotenkin jäänyt niinkään miettimään, taidan olla vähän liian sisällä siinä tällä hetkellä, niin en osanut huomioida sitä.

      Poista
  3. Minä koin myös sen kirjan loppuosan erityisen kiinnostavana, vaikka minäkin kyllä pidin ihan koko kirjasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miekin pidin loppuosasta, vaikka purnasin juuri uskottavuuden perään, mutta ainakin perustelin moitteeni, joten toivottavasti olin itse uskottava, heh.

      Hyvin sanottu, että tämä on kuitenkin tarina niistä muista huoneista, sillä siksi tämä jaksoi pitää otteessaan vastahankaisemman lukijan.

      Poista
    2. Musta tässä kirjassa oli sellainen sadunomaisuus mukana, jotenkin tosi taidokkaasti kirjoitettu kirja kaiken kaikkiaan.

      Poista
  4. Aika moni on pitänyt, kannattaa lukea tarkemmin, mistä useat pitävät, niin löytää hyvät kirjat =)

    VastaaPoista