Annette Årheimin Misery lit (2013, Avain) tarttui mukaani kirjastosta. Kun kuulin kirjasta, kiinnostuin siitä, koska minulla ei ollut oikein selvää kuvaa siitä, mitä misery lit mahtaa olla.
Annette Årheimin teos alkaa kunnianhimoisesti. Teoksen alussa Årheim kirjoittaa, miten hän tässä teoksessa analysoi kirjallisuutta, jossa kuvataan kurjia elämänkohtaloita; tarkoituksena on myös lainata kommentteja lukijoilta, jotka ovat tässä tapauksessa lukiolaisia. Erityishuomio hänellä on Liza Marklundin teoksessa Uhatut, ja myös parissa muussa teoksessa, jotka varsinkin Ruotsissa ovat olleet suosittuja mm. kouluissa.
Teos on 116-sivuinen, joten hirveän syvälle kirjoihin tai analyyseihin ei kirjassa päästä. Misery lit tässä teoksessa tarkoittaa Uhatut-teoksen lisäksi kirjoja, joissa lapsi on lapsuudessaan kokenut kauheuksia ja myöhemmin, aikuisiässä kirjoittaa kirjan kokemuksistaan: seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai kaappauksestaan, kuten Natascha Kampusch. Myös jukkisten kirjat ovat osittain misery litiä, sillä vaikkapa Zlatan Ibrahimovicin elämä alkaa pahamaineisen Malmön kaduilta.
Årheim tarkastelee kirjassaan mm. sitä, ovatko kirjat totta, onko sillä väliä, onko kirja totta ja myös sitä, miten kirjoja markkinoidaan ja miten media lietsoo ilmiötä, ts. ihmisten kiinostusta misery lit -tarinoihin. Kirjan kiinnostavinta antia oli minulle tämä viimeisin.
Kiinnostavaa on myös se, miten lukiolaispoika Tomas lukee Marklundin kirjaa Uhatut. Teoksessa ruotsalaisnainen rakastuu maahanmuuttajamieheen, joka paljastuu väkivaltaiseksi ja jota Mia joutuu juoksemaan karkuun ns. maan alle. Tomas, joka on valmiiksi hieman maahanmuuttajavastainen, on lukiessaan käsitellyt omia asenteitaan ja saanut vahvistusta jo olemassa oleville ajatuksilleen. Tosin samoin myös Tomasin ystäväpiiri ja sosiaalinen media vahvistaa Tomasin omia käsityksiä. Hän valikoi ystävikseen niitä, jotka ovat hänen kanssaan samaa mieltä, samoin kuin mediasta hän näkee ja lukee sen, mikä vahvistaa hänen jo olemassa olevia mielipiteitään. Ruotsalaistyyliin Årheim miettii, että olisi ensiarvoisen tärkeää kouluissa, että nämä ei-tykkäävät äänet pääsisivät kuuluviin luokkatilanteessa, ja ehkä siten kaikki kuulisivat myös eriäviä mielipiteitä. Aito keskustelu puuttuu luokista, ja jos tilannetta vertaa vaikka suomalaiseen mediaan, niin tutulta tuntuu. Samoin kuin Tomas myös suomalaiset mediassa keskustelevat tietävät, milloin oma mielipide on ns. väärä, tai enemmistön vastainen.
Kirjassa tuodaan esiin myös muutamia muita kirjoja Marklundin teoksen lisäksi. Tällaisia teoksia ovat Dave Pelzerin Pimeän poika, jota luetaan Årheimin mukaan ruotstalaiskouluissa, Morgan Allingin Kriget är slut, joka kuvaa nykyisen ruotsalaisjulkkiksen lapsuutta huostaanotettuna lapsena, ja aivan uusimpana teoksena tuodaan esiin Felicia Feldtin Näkymätön tytär. Lukukokemustani hieman haittasi se, etten tunne näitä kirjoja lainkaan.
Årheim tarkastelee myös sitä, mihin misery lit -kirjallisuutta sitten tarvitaan. Mitään yllättäviä syitä hän ei tosin löydä. Marklundin kirjan kohdalta joitain johtopäätöksiä voi vetää vaikka tämän keskustelun myötä. Marklund itse kertoo olevansa tyytyväinen kirjan aiheuttamasta kohusta ja siitä, että kirjan myötä naisiin kohdistuva vaino kiiri aina eduskuntaan asti.
Årheimin tekstissä tuli esiin se, että kirja voi vahvistaa jo olemassa olevia mielipiteitä, esim. maahanmuuttajavastaisuus ja ennakkoluulot voivat lisääntyä, kun lukee väkivaltaisesta mamumiehestä. Toisaalta Pimeän poika, joka kertoo omia lapsiaan hakkaavasta äidistä, ei saa varmastikaan ihmisiä ajattelemaan, että kaikki äidit ovat hulluja, vaan voidaan jälleen kerran keskustella erityistapauksesta (siis, kun äiti on länsimaalainen). Kirjat eivät kulje maailmassa erillään muusta mediasta ja keskustelusta; eivät kirjat aina tunnu juuri muuttavankaan ihmisten mieliä, mutta ehkä kirjoilla kuitenkin on joskus hyvääkin vaikutusta, kuten Marklundin teoksella.
Kirja oli lyhyt, ja jotenkin se jäi vielä ohuemmaksi, koska en tunnistanut kirjoja ja niistä käytyjä keskusteluja. Itse luen aika ajoin sellaista kirjallisuutta, jonka katson kuuluvaksi misery litin piiriin. Itse asiassa tässä kirjassa en saanut selvyyttä, mikä katsotaan misery litin piiriin kuuluvaksi. Mutta joitakin kirjoja, joita olen lukenut, ja jotka voisivat kuulua tähän genreen, ovat:
En osaa sanoa, miksi olen niitä lukenut, koska tunnistan niistä kaikista Årheimin kirjassakin käsitellyn tarinan kaaren: hyväksikäytetty lapsi/ nainen voittaa vaikeudet ja nousee sisukkuuttaan kurjuudesta normaaliin elämään.
Olen useimmista kirjoista kuitenkin oppinut jotain uutta maista ja historiasta, ymmärtämään tapahtumien kulkuja. Gbowee kirjoitti kirjan alkusanoissa, miten haluaa nousta vastaan sitä kuvaa afrikkalaisista naisista, jonka länsimainen media on tuonut esiin: Meissä on voimaa kirjassa naisia ei raiskattu, eivätkä he olleet alistettuja, vaan merkittäviä tekijöitä historian kulussa.
Gedan Krokotiilinmeri oli myös minulle voimakas kokemus, koska ymmärsin, miten paljon yksi hyvä ihminen ja yhden hyvän ihmisen hyvät teot voivat merkitä yksilölle. Joitakin kirjoja lukiessa, kuten Musta, kaunis ja kaupan sekä Pitkä matka paratiisiin minua on lähinnä ällöttänyt, ja ehkä myös hävettänyt se, että epätoivoisille ihmisille voi tehdä niin pahoja asioita. Ei kenenkään lapset oli voimakas kokemus, koska se pakotti minut näkemään jotain, mitä en olisi halunnut nähdä: se asetti minut ampujan rooliin ja näkökulmaan todentuntuisesti.
Annette Årheim: Misery lit - Brutaalien ja kaiken paljastavien kertomusten imu
2013, Avain
Misery lit - Om suget efter brutala och självutlämnande berättelser 2012
suomentanut Päivi Jokitalo
Kiva, että luit kirjan näin tuoreeltaan. :) Minun käsittääkseni kirja pohjautuu Årheimin väitöskirjaan ja se todistelee sitä asiaa, jonka olen jo tiennyt: väitöskirjat Ruotsissa ovat aika ohuita (niin sisällöltään kuin pituudeltaan) verratttuna Suomen vastaaviin. Silti kiinnostava aihepiiri ja taitaa olla ensimmäinen suomeksi julkaistu genreä käsittelevä tietokirja.
VastaaPoistaOlihan tämä kiinnostava aiheeltaan, mutta kuten kirjoitit, kovin ohut =)
PoistaEnsimmäinen teos aiheesta tosiaankin, ja ehkä siksi kovin vaikea sisäistää, mitä kaikke on misery lit.
Tämä on kiinnostava kirja, minulla hiljalleen luvussa. Elegian blogissa olikin jo puhetta, että misery lit on vähän halventava nimi, ja Århein ei ainakaan vielä ole edes löytänyt siitä mitään hyvää siihen mennessä, jossa itse olen menossa. Hmmm... Itse kun haluan nähdä kirjallisuuden positiivisena asiana, olkoon vaikka misety litiä! ;-)
VastaaPoistaSitä mietin myös, että onko misery lit nyt jotenkin tosi huonoa kirjallisuutta. Kuitenkin Marklundin kirjalla esimerkiksi on ollut vaikutusta Ruotsissa. Miten musta tuntuu, että nämä kirjat ovat ainoaa kirjallisuutta, joka ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ongelmiin. En tiedä, miten se voisi olla huono asia.
PoistaJa jos joku saa uskoa itseensä Zlatanin kirjan luettuaan, siis että Malmösta tms. paikasta voi kasvaa joksikin, niin onko se huono asia.
Misery litiä vältän itse kuin ruttoa, varmasti turhankin epäluuloisesti suhtaudun sellaisiksi epäilemiini joskus. Krokotiilimeri teki minuunkin vaikutuksen, en oikeastaan kokenut sitä ahdistavaksi kurjuudella mässäilyksi vaikka uskomattoman rankasta tarinasta olikin kyse. Nyt tuo Meissä on voimaa alkoi myös kiinnostella kovasti.
VastaaPoistaNiin, en oikein tiedä, mihin misery litin raja pitäisi vetää, ja tarvitseeko sitä vetää. Siis onko misery lit erityisen huonoa kirjallisuutta, jota pitäisi ruton tavoin vältellä, vai onko sillä kuitenkin merkityksensä maailmassamme?
PoistaEn usko että misery lit mitenkään oletusarvoisesti olisi huonoa kirjallisuutta. Itse vain olen huomannut, että herkkänä luonteena minun kannattaa välttää kovin ankeita ja lohduttomia kirjoja... etsin kirjallisuudesta enemmän voimaantumista, jota toki myös rankoista tarinoista voi saada. Esim. Krokotiilimeri oli mielestäni hyvinkin voimaannuttava kirja!
PoistaÅrheimin kirjasta tuli sellainen olo, että miesry litissä ei olisi juurikaan sitä positiivista ulottuvuutta, mikä on aika outo näkökulma, kun samassa kirjassa todetaan, että Marklundin kirjallakin on ollut vaikka mitä positiivisia vaikutuksia.
PoistaItse tykkään, että aika monikin kirjoista, joita olen itse lukenut, on tärkeä. Mutta Årheimin kirjan perusteella en osaa sanoa edelleenkään, että mikä varsinaisesti on misery litiä - eli puhunko edes samasta aiheesta, kun kirjoitan tässä yhteydessä Krokotiiimerestä. Lapsen hyväksikäyttötarinat ei sinällään minua kiinnosta, ja niitä oli Årheimin kirjassa suurin osa kirjoista. Toisaalta kun lajiin voisi kuulua mikä tahansa kirja, jossa muistellaan ankeita oloja ja hyväksikäyttöä.
Itse olen sitä mieltä, ettei rajoja ja genrejä tarvita, ts. itse en ole tarvinnut yliopisto-opintojen jälkeen, enkä osin edes silloin =)
Olin ollut jossain määrin kiinnostunut tästä kirjasta, vaikken misery litiä niin tunnekaan, mutta harmi jos materiaali ja analyysi jäävät ohuiksi. Tuo genre kun kuitenkin vaikuttaa sellaiselta, että siitä voisi saada vaikka kuinka paljon kiinnostavia pohdintoja aikaiseksi.
VastaaPoistaAivan! Materiaali olisi todella paljon, ja paljon paljon analysoitavaa. Mulle jäi sellainen kuva, että Marklundin kirjankin hyvät vaikutukset kuitattiin silleen, että kirjailija Marklund on tyytyväinen, että kirjalla on ollut vaikutuksensa. Mulle jäin sellainen olo, että misery lit on jotenkin huonoa ja litin lukijat tirkistelijöitä.
PoistaHei, paiskaisin sinua Blogiajan TOP10 -haasteella...
VastaaPoistaKiitän! käyn poimimassa =)
PoistaOlipas mielenkiintoinen termi tuo Misery lit. Itse en taida tuohon kategoriaan laskettavia kirjoja lukea, tai sitten en ainakaan osaa niitä tunnistaa. Torey Haydenin teokset varmaan menee noiden joukkoon. Taas olen oppinut jotain uutta. Kiinnostavaa ihan kirjallisuuden opintojen kannaltakin.
VastaaPoistaNo vähän samaa mietin, että enkö mä nyt tunnista, jos ja kun luen misery litiä. Tässä kirjassa rajattiin se jotenkin ahtaasti lasten hyväksikäyttöä ja naisten seksuaalista hyväksikäyttöä ja näistä aiheista kirjoitetuiksi kirjoiksi. Haydenia olen lukenut yhden kirjan, mutta en siitä sen enempää innostunut.
PoistaMun opintojen aikaan ei muistaakseni puhuttu tällaisesta kirjallisuudesta ollenkaan =)
Kävinkin jo avautumassa Paulan blogissa, mutta pakko vähän tännekin marista. Kirjoituksesi perusteella Årheim käsittelee tosiaan melko suppeasti kyseistä genreä. Ehkä se onkin tarkoitus, kun sain sellaisen vaikutelman, että hän ilmeisesti "tutkii" kyseisen genren "vaikutuksia" nimenomaan Ruotsissa ja kenties erityisesti vain koulumaailmassa. Vai ymmärsinkö ihan väärin?
VastaaPoistaMelko negatiivisen kuvan hän siitä kuitenkin onnistuu välittämään ainakin näiden muutaman lukemani kirja-arvion perusteella. Ajattelin jo, etten tätä kirjaa halua lukea, koska verisuoni voi poksahtaa päästä, mutta täytynee harkita vielä. Kai minulla olisi varaa vielä yksi suoni poksauttaa päästä ;)
Täällä on muuten näille misery lit -teoksille ihan omat hyllynsä kaupoissa. Ne eivät kyllä kulje termin misery lit alla. Yhteistä näille kirjoille on niiden kansien samankaltaisuus. Pitäsköhän tehdä niistä joskus blogipostaus, hmmm.
Hmmmm... tutkimuksen kohde ei itse asiassa tässä kovin hyvin tullut esille, ikään kuin lukiolaisen mielipiteestä voisi vetäistä koko kansaa koskevan ajatuksen. Tällainen asetelma jäi mieleeni kirjasta.
PoistaNo, ehdottomasti pitäisi postata tuollaisista omista hyllyistä, niin selviäisi ehkä paremmin, mitä misery lit pitää sisällään kuin tästä kirjasta =) Kansista oli myös Årheimilla jotain juttua. Se oli ihan kiinnostavaa.