Jouko Heikura: Mustien vuorten varjossa

Jouko Heikuran uusi kirja, Joki kaupungin alla, ilmestyi Gummerukselta juuri. Haluan ehdottomasti lukea heikuran Lontoo-kirjan, mutta halusin kuitenkin vielä ehdottomammin lukea Heikuran esikoisteoksen, Mustien vuorten varjossa (2011, Gummerus) ennen kakkoskirjaa. Kirja onkin odotellut kärsivällisesti lukijaansa kirjahyllyssäni, ja mitä tässä voisi sanoa muuta kuin lukija on iloinen, ettei antanut kirjan odottaa enää yhtään kauempaa. 

Jouko Heikuran kirja Mustien vuorten varjossa on tänä vuonna lukemistani kirjoista yllättäjä. Ehkä siinäkin mielessä, että en tiennyt, mitä minun pitäisi kirjalta odottaa. Takakansi kertoo, että kyse on sotareportteri, Rakel Ahon matkustamisesta Balkanille, jossa Romaniassa valta vaihtuu ja Sarajevoa pommitetaan. Tällaista menoa kirjassa tosiaankin on, mutta niin paljon kaikkea muutakin. Käänsin sivua toisensa jälkeen ja mietin jo välillä, että uskallanko kääntää ollenkaan seuraavaa, koska kirjan tapahtumat yllättivät jatkuvasti. Kirjasta tuli hieman mieleeni Päivi Alasalmen kirjat, joissa näennäisesti normaalit ihmiset muuttuvat, ja kirjasta tulee ikään kuin rikos-/kauhuromaani. Heikuran mutkat eivät suorenneet edes kirjan lopussa, ja silmäni pyöristyvät vieläkin, kun muistelen kirjan viimeisten sivujen kohtauksia Sarajevon kaduilla. Tarina oli rakennettu vielä niin, että lukijana arvasin sivua, paria ennen - juuri oikeassa paikassa - mitä sodan jaloissa tulee tapahtumaan seuraavaksi. 

Rakelin tarina alkaa Romaniassa, jossa hän tutustuu Romeoon ja ajelee tämän kanssa Transilvanian maisemissa: heti kirjan alussa pääsin lukijana elämään noita draculamaisia maisemia ja hetkiä. Jotain pahaakin tapahtuu, mutta ei mitään niin pahaa, etteikö Rakel pian palaisi takaisin työhön Itä-Eurooppaan, tällä kertaa Unkariin, hänen äitinsä syntysijoille. Rakelin tehtävä on kirjoittaa suomalaisiin lehtiin siitä, miten sukulaiskansa selviää kommunismin kaatumisesta. Ihmisten suusta kuuluvat ajatukset kommunismista, mikä tuntuu ainoastaan ahdistavalta ajalta monen mielessä. Ehkä eniten masentaa huomio ihmisen perimmäisestä luonteesta.

Kommunismin kaatuminen todisti, että kapitalismi voitti tämän kaksintaistelun, jos se koskaan edes oli mikään taistelu. Kapitalismi seuraa ihmisluontoa, se on käytöksemme muovaama, kun taas kommunismissa ihmisluonto yritettiin pakottaa luonnonvastaiseen muottiin. Ihmisen tekemisissä pitää aina olla oma etu mukana, kasvottoman järjestelmän ja toisten puolesta kukaan ei viitsi loputtomasti tehdä mitään. 

Rakel tapaa erilaisia ihmisiä, ja varsin hassu ja hauskakin on hänen matkansa Jugoslaviaan venäläisen Dmitrin kanssa. Yhdessä he sodan keskellä muistelevat isovanhempiaan, jotka ovat kuolleet toisen isovanhemman aseiden kautta. Niin, ei se oikeastaan ole hauskaa, vaan kertoo sodan, jossa naapuri ampuu naapuria, keskellä juuri sodan järjettömyydestä. Tässäkään kirjassa Jugoslavian sota ei selvinnyt ollenkaan minulle, en ole koskaan tajunnut, kuka soti ja ketä vastaan. Sen sijaan Sarajevo ja kaupungin pommitus tulee ehkä liiankin eläväksi mieleen, kun kirjeenvaihtajat seuraavat sitä ensin vuorilta, joilta kaupunkia ammutaan ja sen jälkeen Sarajevon sisältä, jossa ammukset otetaan vastaan. Tämä kirja on viimeistään se hetki, kun ymmärtää, että sodassa kuollaan. Oikeasti. 

Heikuran kirjan on kirja Euroopasta ja sen lähihistoriasta: kommunismin kaatumisesta ja Jugoslavian sodasta. Kirjassa alleviivataan myös sitä, että miten kansanmurhat pystyivät tapahtumaan sellaisessa sivistyneessä paikassa kuin Euroopassa ja sellaisena sivistyneenä aikana kuin 90-luvulla? Tai miten Sarajevon piiritys oli mahdollista jatkua niin kauan aikaa?

"Näen Rooman, näen Wienin, näen Ateenan. Noihin kolmeen kaupunkiin on täältä vain tunnin lentomatka. Näen tuosta reiästä, kuinka ihmiset siellä elävät normaalia elämää, shoppailevat ja istuvat rupattelemassa eleganteissa kahviloissa. Heidän silmiensä alla tapahtuu yksi Euroopan historian hirveimmistä teurastuksista, mutta he eivät näe, koska leivostiski on tiellä."

Kirjassa on paljo muutakin kuin sodan kuvaamista. Rakelin lähellä on ihmisiä, esimerkiksi Romeo tulee hänen lähelleen uudelleen. Myös Rakelin äiti käy Unkarissa maistelemassa ja muistelemassa menneisyyttään ja äidin uusi mies on kiinnostunut tauluista, mistä tuleekin kirjan yksi tärkeimmistä sivu- tai ehkä jopa pääjuonista. On tässä kirjassa paljon epäilyttäviä hetkiä, joiden uskottavuus on vähän niin ja näin, mutta tässä tapauksessa annan ne anteeksi, koska jotkut henkilöt voi nähdä nimenomaan edustamassa ajatuksia ja tekoja. Kaiken kaikkiaan olin kuitenkin erittäin viehättynyt Heikuran kirjasta, jossa seikkaillaan Euroopan itäisissä, ehkä hieman unohdetuissa osissa. Heikura, itsekin Balkanilla kirjeenvaihtajana olleena, haluaa tuoda ihmisten mieliin takaisin Euroopan historian ja myös elämänkohtaloita, jotka jäävät sodan uutisoinninkin jalkoihin.  

Hän ajatteli olevansa uuden ajan itkijänainen, jonka tehtävänä oli pitää Balkanin painajaiset elossa ja raportoida niistä silläkin uhalla, että ne satuttivat sielua.

Kirjavinkit,

Majander, HS, 

Tarinoiden taikaa -blogi,

kirjailija itse kertoo kirjasta Ylen aamussa.

En osaa oikein muuta kuin harmitella sitä, että kirjaa ei ole sen enemmän näkynyt missään. Suosittelen kuitenkin lukemaan tätä kirjaa, Itä-Eurooppa on vähintääkin kiinnostava kohde tutustua.