Joonas Konstigin Totuus naisista (2013, Gummerus) alkoi kiinnostaa minua pelkästään sen takia, että huomasin sen muissa kirjabogeissa. En tiedä, kuinka moni lukeva ihminen on löytänyt kirjablogien maailman ja kuinka moni saa lukuvinkkejä kirjabogeista. Joitakin kirjabogit löytäneitä henkilöitä tuntuu taas suunnattomasti ärsyttävän se, että kaikki blogistit lukevat samoja kirjoja. Omalla kohdallani kirjablogit vain toimivat niin: saan muiden lukijoiden, ja kirjoista kirjoittavien lukijoiden, vinkeistä uusia nimiä ja kirjoja, joihin aina ajattelen tutustuvani ja joskus käy niin, että pidän näistä muiden lukemista kirjoista ja kirjailijoista - ja hihkuttelen sitten täällä, kun olen löytänyt jonkun aivan uuden kirjailijan, jonka kirjoja en olisi ilman muiden "mainostusta" koskaan lukenut. Totuus naisista on sellainen kirjan nimi, joka ei houkuttele minua tarttumaan kirjaan. Varsinkin kun sen totuuden on kirjoittanut mies. Kuuntelin Aamun kirjasta Konstigin haastattelua, ja olen nyt kirjan luettuanikin sitä mieltä, että kirjan nimi johtaa harhaan. Kirjaa kuvaisi paremmin jokin sellainen nimi kuin miesten totuus naisista.
Kirjan näkökulma on nimittäin miehinen. Päähenkilö Tapani on kahden aikuistuvan tyttären isä. Hän on 57-vuotias, työskentelee muoviyrityksessä, jossa tekee pitkiä päiviä ja kaukaisia työmatkoja. Kotonaan hän on, ehkä juuri siksi, hieman pihalla siitä, mitä siellä tapahtuu. Kyllähän Tapani yrittää: hän hankkii esimerkiksi FB-tunnukset tutustuakseen omiin tyttäriinsä, jotka elävät puolet ajastaan virtuaalimaailmassa. FB on kuitenkin jo hieman liikaa todellisuutta Tapanille, sillä ensimmäiseksi hän lukee vanhimman tyttärensä olevan avoimessa suhteessa yhden pojan ja yhden tytön kanssa. Tapanin suhde omiin tyttäriinsä ei ole ollenkaan niin luonteva kuin hänen vaimonsa, Tiinan, joka on kasvatuksen ammattilainen. Ainakin paperilla ja työpaikalla. Itse asiassa Tapanin suhde myös omaan vaimoonsa on hieman keski-ikäistynyt. Ja sillä tavalla keskiluokkaistunut, että hyvä elintaso on tavallaan tärkeämpää kuin romantiikka.
Tapani tuhahti. Hän ravisteli päätään hitaasti. "Se romantiikka... se on vaihe. Sitten tulee vuodet ja lapset ja kaikki tärkeä. Silti meillä on laulut ja kirjat täynnä sitä romanttista vaihetta ja sen ylistystä. Se on lapsellista. Romeo ja Julia oli lapsia."
Kirjassa Tapani etsii totuutta oma elämän naisistaan: vaimostaan ja tyttäristään. Kaikilla tuntuu olevan saaisuuksia, joita Tapani saa ikävällä tavalla selville.
Naisen mysteerin lisäksi teoksessa seurataan nuoruuden mysteeriä. Tapanin kuopus on lukioikäinen, ja hän ihastuu tietysti siihen koulun pahaan poikaan, joka on maahanmuuttajataustainen, mutta tämä asia ei ole Konstigilla (kiitos siitä!) keskiössä. Nuoret elävät varsin erilaista arkea kuin vanhempansa, kielikin on erilaista.
"Sun pitää antaa sille äkkiä, sil on paljon naisia"; Kiira sanoi.
Miisa puhalsi tupakansavut sieraimista: "No vittu just siks ei pidä!"
"Onks sil ollut paljon", Roosa kysyi.
"O", Kiira sanoi.
"No haista vittu sil nyt niin paljon ollut", Miisa sanoi.
"Mikä vitun asiantuntija sinäkin oot trolli."
"Sori", Kiira sanoi ja pyöräytti silmiään.
Kerronta on tavallaan nuorten, mutta nuorten henkilöhahmot jäävät ainakin itsellleni kaukaiseksi, ehkä kielenkin takia. Minusta nuoret puhuvat juuri niin kuin aikuisena heidät havainnoin (juurikin tuo Kiiran silmien pyörittely korostaa asetelmaa). Nuroten puhetyyli ei muutu missää tilanteessa: oli keskustelukumppanina paras ystävä, omat vanhemmat tai puolitutut. Pohjoisespoolaisena lukijana en tunnista kirjan nuorten puhetta tutuksi edes nuorten bussikeskusteluista, joita välillä salakuuntelen. Ehkä siellä eteläisessä Espoossa puhutaan eri tavalla. Ja tavallaan kyllä tunnistan Konstigin kirjoittaman nuorten kielen niistä nuorten ryhmistä, joita väistelen asemilla tai muissa paikoissa, joissa nuoriin tällainen keski-ikäistyvä nainen törmäilee, mutta emme me aikuisetkaan kaikille ja joka tilanteessa puhu samalla tavalla. Teos on kovin ristiriitainen monessa mielessä. Nuoria ja nuoruutta tavallaan ymmärretään, vaikka toisaalta kirjassa näkyykin, kuinka hyvästä perheestäkin tulevat nuoret joutuvat harhateille. Kirjassa ei kuitenkaan löydy vastausta kysymykseen: miksi? Isän ja tyttären suhde on kuitenkin selvä: omaa tytärtä halutaan suojella ja puolustella tilanteesta huolimatta. Näkyyköhän tässä kirjaililja Konstigin oma näkökulma: hän on kahden tyttären isä.
Ja totuus naisista, sekin selviää kirjaa lukiessa, ainakin osin. Niin paljon kuin tekisikin mieleni, en millään voi paljastaa sitä tässä kirjoituksessani. Aamun kirjassa Konstig totesikin, että se on jotain sellaista, jota ei voi paljastaa aamu-tv:ssä ainakaan.
Kirja herätti ja jätti kaikin puolin kysymyksiä, lievää ärtymystä ja samankokoista sympatiaa Tapania, samoin kuin kirjan nuoria kohtaan. Korostan, että molempia samaan aikaan. Siksi en osaa oikein kertoa, mikä tästä kirjasta jäi päällimmäisenä ajatuksena mieleen. Kuitenkin ja ehkä juuri siksi, että kirjailija ei pyytele anteeksi eikä anna lukijalle armoa, pidin tästä kirjasta.
Tämä oli ensimmäinen kirja Joonas Konstigilta, jonka olen lukenut. Osallistun kirjalla siis Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen. Tämä ei jää viimeiseksi kirjaksi Konstigilta, siksi paljon viehätyin kirjasta, ja kävinkin jo lainaamassa seuraavan kirjan.
Kirjassa on myös mukana espoolaisuus, joka välttämättä ohjaa tulkintaani tämän kirjan suhteen, varsinkin kun kaikilla nuorilla on gooset päällä. Samalla siis osallistun kirjalla maakunta-haasteeseen.
Kirjan ovat lukeneet:
Annika K,
Amma,
Maria,
Suketus,
Leena lumi,
ja kirja näkyy myös bogeissa:
Kulttuuri kukoistaa,
Ilselä,
Kirjava kammari
ja Erjan lukupäiväkirja
- ja tässä google-haun kaksi ensimmäistä sivua.
Joonas Konstig: Totuus naisista
2013, Gummerus
348 sivua
Naisen mysteerin lisäksi teoksessa seurataan nuoruuden mysteeriä. Tapanin kuopus on lukioikäinen, ja hän ihastuu tietysti siihen koulun pahaan poikaan, joka on maahanmuuttajataustainen, mutta tämä asia ei ole Konstigilla (kiitos siitä!) keskiössä. Nuoret elävät varsin erilaista arkea kuin vanhempansa, kielikin on erilaista.
"Sun pitää antaa sille äkkiä, sil on paljon naisia"; Kiira sanoi.
Miisa puhalsi tupakansavut sieraimista: "No vittu just siks ei pidä!"
"Onks sil ollut paljon", Roosa kysyi.
"O", Kiira sanoi.
"No haista vittu sil nyt niin paljon ollut", Miisa sanoi.
"Mikä vitun asiantuntija sinäkin oot trolli."
"Sori", Kiira sanoi ja pyöräytti silmiään.
Kerronta on tavallaan nuorten, mutta nuorten henkilöhahmot jäävät ainakin itsellleni kaukaiseksi, ehkä kielenkin takia. Minusta nuoret puhuvat juuri niin kuin aikuisena heidät havainnoin (juurikin tuo Kiiran silmien pyörittely korostaa asetelmaa). Nuroten puhetyyli ei muutu missää tilanteessa: oli keskustelukumppanina paras ystävä, omat vanhemmat tai puolitutut. Pohjoisespoolaisena lukijana en tunnista kirjan nuorten puhetta tutuksi edes nuorten bussikeskusteluista, joita välillä salakuuntelen. Ehkä siellä eteläisessä Espoossa puhutaan eri tavalla. Ja tavallaan kyllä tunnistan Konstigin kirjoittaman nuorten kielen niistä nuorten ryhmistä, joita väistelen asemilla tai muissa paikoissa, joissa nuoriin tällainen keski-ikäistyvä nainen törmäilee, mutta emme me aikuisetkaan kaikille ja joka tilanteessa puhu samalla tavalla. Teos on kovin ristiriitainen monessa mielessä. Nuoria ja nuoruutta tavallaan ymmärretään, vaikka toisaalta kirjassa näkyykin, kuinka hyvästä perheestäkin tulevat nuoret joutuvat harhateille. Kirjassa ei kuitenkaan löydy vastausta kysymykseen: miksi? Isän ja tyttären suhde on kuitenkin selvä: omaa tytärtä halutaan suojella ja puolustella tilanteesta huolimatta. Näkyyköhän tässä kirjaililja Konstigin oma näkökulma: hän on kahden tyttären isä.
Ja totuus naisista, sekin selviää kirjaa lukiessa, ainakin osin. Niin paljon kuin tekisikin mieleni, en millään voi paljastaa sitä tässä kirjoituksessani. Aamun kirjassa Konstig totesikin, että se on jotain sellaista, jota ei voi paljastaa aamu-tv:ssä ainakaan.
Kirja herätti ja jätti kaikin puolin kysymyksiä, lievää ärtymystä ja samankokoista sympatiaa Tapania, samoin kuin kirjan nuoria kohtaan. Korostan, että molempia samaan aikaan. Siksi en osaa oikein kertoa, mikä tästä kirjasta jäi päällimmäisenä ajatuksena mieleen. Kuitenkin ja ehkä juuri siksi, että kirjailija ei pyytele anteeksi eikä anna lukijalle armoa, pidin tästä kirjasta.
Tämä oli ensimmäinen kirja Joonas Konstigilta, jonka olen lukenut. Osallistun kirjalla siis Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen. Tämä ei jää viimeiseksi kirjaksi Konstigilta, siksi paljon viehätyin kirjasta, ja kävinkin jo lainaamassa seuraavan kirjan.
Kirjassa on myös mukana espoolaisuus, joka välttämättä ohjaa tulkintaani tämän kirjan suhteen, varsinkin kun kaikilla nuorilla on gooset päällä. Samalla siis osallistun kirjalla maakunta-haasteeseen.
Kirjan ovat lukeneet:
Annika K,
Amma,
Maria,
Suketus,
Leena lumi,
ja kirja näkyy myös bogeissa:
Kulttuuri kukoistaa,
Ilselä,
Kirjava kammari
ja Erjan lukupäiväkirja
- ja tässä google-haun kaksi ensimmäistä sivua.
Joonas Konstig: Totuus naisista
2013, Gummerus
348 sivua
Ihana kuva!
VastaaPoistaOlet oikeassa, tämä oli ristiriitainen kirja. Se herätti sympatiota mutta myös ärtymystä. Kommentoin jo Jennin blogissa, että tunsin kirjaa lukiessa itseni todelliseksi nipoksi; niin paljon mua teinikieli ärsytti ;)
Oma tyttäreni tarjoili kuvaelementit =) Aina rekvisiitta jotenkin kaukaa haetusti liittyy kirjaankin...
PoistaTässä kirjassa tarjoillaan teinikieli kaikkein pahimmillaan. Olen kuullut muunkinlaista kieltä ;)
Mielenkiintoista tämä pohdinta teinien kielenkäytöstä. Tähän pitäisi ehdottomasti saada teinien oma näkökulma. Puhuvatko Konstigin nuoret niin kuin oikeastikin puhutaan, vai puhuvatko ne niin kuin me kalkkikset kuvittelemme? :)
VastaaPoistaNiin, kukas teini tämän sitten lukisi meille vanhuksille ja kertoisi mielipiteensä. Onhan tuo kirjan kieli tosiaan olemassa, mutta en usko, että kukaan teini puhuu sitä kieltä koko ajan. Jotenkin en saanut myöskään istumaan Roosan tekemiä juttuja hänen taustaansa mitenkään. Ts. kirjassa ei mitenkään selitelty, että miksi teini menee tekemään niitä asioita. Yleensä ihmisellä, tai kirjan henkilöllä, on aina joku motivaatio tehdä asioita. Hätkähdyttää? Uskaltaa tehdä jotain mitä muut eivät? Jäi paljon kysymyksiä pyörimään...
PoistaMinustakin aivan ihana kuva, todella pirteä! :)
VastaaPoistaMinulla tökki ihan älyttömästi tuo nuorten käyttämä kieli, kävin aivan kierroksilla ärsytyksestä. Amman kanssa olen samaa mieltä että olisi kiva pohtia mitä nuoret itse ajattelevat kielenkäytöstään. Varsinkin kun tällainen nipo kalkkis ei näytä ymmärtävän ;)
Mitä tulee kirjablogeihin, niin itseäni ei kyllä häiritse ollenkaan vaikka ajoittain on havaittavissa samoja kirjoja arvosteltavina samaan aikaan useissa blogeissa. Kirjablogit ovat antaneet niin paljon mahtavia lukuelämyksiä, eikä kaikissa blogeissa lueta aina uutuuksia :) Konstigia en olisi lukenut ilman blogeja.
Niin, minkäs sille voi, että haluaa samanlaisen goosen kuin kaverillakin eli lukea samat kirjat kun muutkin.... Moni kirja tosiaan olisi jäänyt lukematta ilman blogeja, enkä itse näe mitään haittaa siinä, että "kaikki lukee samoja kirjoja". Aika usein osaan etsiä & löytää niitä kirjoja, joita toisten blogeissa ei näy. Ja sillä, mitä muutkin lukevat, saa toiset omaan blogiin keskustelemaan kirjoista. Mukavaahan se on, ja melkein blogin isoimmista tarkoituksista (mulle), että voi kommentoida muiden kanssa kirjoja.
PoistaJoo, kielenkäyttö tästä kirjasta jäi aika päällimmäisenä mieleen, vaikka ehkä se isä oli kuitenkin suuremmassa roolissa.
Ihana, että sinäkin pidit! "Totuus naisista" -nimi ei ehkä kerro totuutta kirjan sisällöstä (eikä kirja kerro totuutta naisista!), mutta nimi on sopivan tehokas.
VastaaPoistaKevät on tullu myös sun blogin ulkoasuun :)
Kevät tuli joo, vähän pirteämpää mieltä kun asustelen täällä blogissa.
PoistaTavallaan jonkunlainen totuus tässä kirjassa kai tulee ilmi. Ehkä kirjan nimessä on sitä samaa kuin sen sisällössäkin: se vähän jää ärsyttämään.
Olen ihan samaa mieltä tuosta kirjan nimestä. Mietitytti,että onpa siinä annettu mahtaileva nimi kirjalle ja ajattelin siltä istumalta skipata kirjan. Pikkuhiljaa olen kuitenkin alkanut pyörtää päätöstäni. Ensinnäkin olin kuuntelemassa Konstigia Prosak-klubilla ja hän luki siellä otteen kirjasta, joka tuntui olevan ihan ok. Ja sitten on nämä "kirjablogit, joissa kaikissa luetaan samoja kirjoja" eli tätä kirjaa on ollut vaikea välttää ja koska arviot ovat olleet pääosin positiivisia, niin omakin kielteinen ennakkoasenne on alkanut vähän löystyä. Ehkä jossain vaiheessa lukaisen, kun on noita teinejäkin kotona tulkkaamassa :)
VastaaPoistaNo mutta kiva, sittenhän me saadaan teinien tulkintaa tähän kirjaan, että onks se mo ja mitvit ;)
PoistaNimen lisäksi mua ei ollenkaan houkutellut myöskään kirjan kansi, mutta onneksi kävi niin kuin sullekin on ehkä käymässä. Ei tämä nyt maailman suurin lukuelämys ollut, mutta oikein mukava kuitenkin.
Teinikieli meni minultakin vähän ohi, mutta pidin kirjasta: harvinainen näkökulma, isän katse aikuistuvaan tyttäreen. Konstig kiinnosti jo ilman blogihehkutustakin, aiempi Kaikki on sanottu on taitava muttei tämän veroinen. Mutta tunnistan tuon kertomasi ilmiön, niin paljon hienoja lukuvinkkejä olen blogeista saanut. Itse asiassa, ne ovat kustantamojen katalogien ohella tärkein vinkkilähde.
VastaaPoistaTuo on aivan totta, että harvoin miesten tarinoita lukee isällisestä näkökulmasta. Nyt tulee äkkiseltään mieleen vain Petja Lähde ja Poika-kirja, ja siinäkin oli hieman tuoreemman isän näkökulma. Ehkä tämä onkin juuri sen takia ollut niin kiinnostavan erilainen!
PoistaMinä jäin kauas tästä kirjasta. En juurikaan pitänyt muuten kuin kielen tasolla.
VastaaPoista