Ian McEwan: Makeannälkä

Olen potenut pakottavaa tarvetta tutustua brittiläiseen kirjallisuuteen, koska se on melkein yhtä tutkimaton alue kuin Iso-Britannia muutenkin minulle. Olen käynyt maassa pari kertaa, ja tuntuu, että olen myös lukenut vain ne pari kirjaa maan kirjailijoilta - Suomessa kuitenkin aika moni suomennetuista kirjoista tulee englanninkieliseltä alueelta, joten on tavallaan helppoakin löytää brittiläistä kirjallisuutta. Jotenkin minua on vain tähän mennessä kiinnostanut se vaikeammin saatava ja kaukaisempi kirjallisuus. 

Ian McEwan on kirjailja, johon olen halunnut tutustua. Voitteko kuvitella: tämä on todellakin ensimmäinen McEwanin kirja, jonka olen koskaan lukenut! Omassa kirjahyllyssäni on kuitenkin jo lisää odottamassa, joten luulen, ettei tämä kirja suinkaan jää ainoaksi, vaikka sanoisin (ja toivoisin), että Makeannälkä ei varmastikaan ole McEwanin paras kirja?

Makeannälkä (2013, Otava) kertoo Serena Fromesta, joka opiskelee yliopistossa matematiikkaa, vaikka haluaisi opiskella kirjallisuutta. Hän lukee nopeasti kaikkea, minkä käsiinsä saa, ja hänen käsissään korkea- ja viihdekirjallisuus ovat yhtä hyvää luettavaa. Serena on suhteessa vanhemman miehen kanssa, minkä ansiosta hän päätyy töihin tiedustelupalvelu MI5:n sihteeriksi. Eletään 70-luvn puoliväliä, ja nainen voi vain haaveilla pääsevänsä muihin kuin sihteerin töihin. Ja Serenahan haaveilee. Hän päätyy taas toisen miehen, Maxin, kautta operaatioon, joka tunnetaan nimeltä Makennälkä. Operaation kautta Serena tutustuu taas uuteen mieheen, kirjailija Tom Haleyyn. Kirjaa lukiessa tuntuukin, että Serenan elämän sisältö ei tule opiskelujen eikä työn, vaan miesten kiinnostuksen kautta. Tai ehkä Serena kiipeää urallaan miesten avuin? 

 

Kirjasta on kirjoitettu mm. Hesarissa, Keskisuomalaisessa, lyhyesti MeNaisissa ja monessa blogissa, kuten Leena Lumissa, Sannan Luettua-blogissa, ja minulle uudessa Sininen Zeppeliini -blogissa. Eri kirjoituksista selviää mm. se, että kirjan lukeneet (ja enemmän McEwania lukeneet) ja kirjasta kirjoittaneet eivät pidä tätä kirjaa kirjoittajan parhaana teoksena. Kirjassa on muidenkin mielestä ongelmana se, että siinä kuvataan 70-lukua ja kylmän sodan synnyttämää brittiläistä vakoilukoneistoaa - mutta kirjassa ei keskitytä oikeastaan kumpaankaan. Lukiessani todellakin välillä unohdin, että mikä vuosikymmen tässä kirjassa oli kyseessä. Ja Serenan miehet, oikeasti teki mieli välillä puuskahtaa niin kuin MeNaisten kirjoittaja: Mutta miksi, oi miksi Serena pohtii jokaisen miehen kohdatessaan, olisiko tästä poikaystäväksi?

Itselleni Serena jäi myös kovin kaukaiseksi henkilöhahmoksi. Eikä läheisemmäksi tullut Tom Haleykaan. Ehkä siksi myös olin kohtuullisen välinpitämätön sen suhteen, millaiseksi kirjan loppuratkaisu muodostuisi. Uskon kuitenkin, että jatkan tutustumisretkeäni McEwanin ja brittiläisen kirjallisuuden suhteen ja ehkä vähän myös brittiläisyyden suhteen, josta kirjassa saadaan hieman makua:

Moni sisääntuloerästämme olisi kelvannut esiteltäväksi debytanttina vaikka kuningatar Elisabetille hovissa, ellei sitä käytäntöä olisi lakkautettu viisitoista vuotta aiemmin. Joukossa oli muutamia istuvan tai jo eläköityneen talon virkamiehen tyttäriä tai veljen- tai sisarentyttäriä. Kahdella kolmasosalla meistä oli tutkinto jostakin vanhasta kunniakkaasta yliopistosta. Me puhuimme täsmälleen samalla tavalla, hallitsimme seuratavat ja olisimme suoriutuneet moitteettomasti viikonlopun vietosta aateliskartannossa. 

Ian McEwan: Makeannälkä

2013, Otava

Sweeth Tooth 2012

suomentanut Juhani Lindholm

385 sivua