Miina Supinen on yksi kotimaisen nykykirjallisuuden lemppareistani, pitkälti Liha tottelee kuria -teoksensa ansiosta. Muistan kirjaa lukiessani ihmetelleeni, miten jotain niin omituista voikin joku kirjoittaa, ja toinen julkaista. Siis hyvällä tavalla omituista, lisään vielä. Vaikka Supisen pari esikoista seuraavaa teosta eivät tehneetkään sen suurempaa vaikutusta, jotenkin isosti odotan Supisen syyskuussa tulevaa Säde-teosta. Sitä odotellessani päätin lukaista Miina Supisen Orvokki Leukaluun urakirjan, joka on edellä luetun ja blogatun Onnen koukkuja -teoksen tavoin oikein tyypillinen välipalakirja. Teos on pääosin hyvä, mutta paria mukiinmenevää huomiota ja hauskuutuksia lukuunottamatta kirja ei tee niin suuta vaikutusta kuin Supisen esikoinen.
Tämä kirja toimii parhaiten kuunneltuna (ja kunnelmina Leukaluu alun perin aloittikin) - luettuina korkeintaan yksi tai kaksi lukua peräkkäin.
Ideana kirjassa on urasuunnitelmistaan epävarmoille kyselijöille vastata jotain yllätyksellistä, esimerkiksi Martti, joka kyselee itselleen sopivaa uraa näin:
Hei! Olen aivan seinästä revityn näköinen. Kaljun alkua löytyy, ylipainoa ja perunenä. Mikä ammatti sopii tällaiselle luuserille? Tykkään koodata.
saa Leukaluun vastaamaan, että omasta ulkonäöstään noinkin tietoisen henkilön pitäisi ryhtyä tietenkin malliksi.
Pitkän kesäloman kynnyksellä tietysti maailman paras ammatti on mielestäni opettaja, joten raotan Leukaluun sanoin opettajan ammattia:
Ikävä kyllä monissa nykykouluissa lapsilla on karkkia, älypuhelimia ja huumeita taskussa, eivätkä he ota pipoa päästään sisällä. - - opettajia se on perinteisesti ärsyttänyt. Jotkut oppilaat saattavat myös käyttää minihameita ja sortseja. Osa oppilaista on kovakalloisia eikä opi mitään.
Toisaalta työ tarjoaa myös hyviä hetkiä. Suurimman onnen tarjoavat välitunnit ja opettajainhuoneen mysteeri.
Opettajainhuoneeseenhan ei oppilas missään nimessä saa koskaan tulla, Leukaluu kertoo miksi. Sitä en tietenkään tässä paljastjaa, mitä opettajainhuoneen oven takana on, mutta juuri ja juuri sen mysteerinkin jälkeen pystyn nauttimaan kesälomasta enemmän kuin opettajainhuoneen paperipäivänvarjoista.
Hyviä nauruja ja hauskoja hetkiä Leukaluu tarjoili tämän 134-sivuisen kirjasen verran. Hauskuutuin, mutta jotenkin kaipaan edelleen lihaista räävittömyyttä.
Miina Supinen: Orvokki Leukaluun urakirja
2013 WSOY
134 sivua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti