Vera Vala: Kosto ikuisessa kaupungissa

Vera Valan Kosto ikuisessa kaupungissa (2013, Gummerus) johdattelee blogini ja mieleni juhannuksen viettoon. Tämän kesän kesäkirjoina minullle toimivat dekkarit, joita aina silloin tällöin luen. Voin kertoa, että kirjapinossa on vielä lisää rikosta ja jännäriä tulossa, tarinoita ympäri maailmaa. Valan kirjojen miljöönä toimivat kirjailijan kotimaan Italian seudut: esikoisteoksessa Arianna de Bellis ajeli italialaisen kylän Tolfan kiemuraisilla kujilla, tällä kertaa Ariannan tutkimukset tapahtuvat Rooman kaduilla, ja tarkemmin yliopiston assyriologian laitoksen käytävillä.

Anna Lucarelli pyytää Ariannalta apua, koska pelkää Laura-siskonsa puolesta. Arianna ei ehdi kunnolla aloittaa tutkimuksiaan, kun Laura löydetään kuolleena. Arianna alkaa tutkia Lauran taustoja: perhekuvioista löytyy salaisuuksia, assyriologian laitoksen henkilökunnan väleissä on hiertymiä ja Laura kytkeytyy myös ympäristöaktivisteihin ja huumekaupan sotkuissa taistelevien henkilöiden suhteisiin. Murhaajan jäljille johdattelee viimeistään toinen uhri. 

Ariannan elämässä tapahtuu muutenkin: ulkoministeri Bartolomeo on Ariannan mielestä ihana, mutta Arianna ei voi olla varma, kenen vuoksi Bartolomeo on jättänyt eropaperit. Onko uusi sihteeri niin kertakaikkisen viehättävä?

Valan teos on hänen esikoisensa tapaan sekoitus dekkaria, ruokareseptejä ja Rooman kaupunkiopasta. 

Olen pitänyt Valan miljöökuvauksista, niissä on tarkasti kuvattu näkymiä, hajuja ja ääniä. Välillä minua alkoi tympiä samantyylinen kuvailu, rakennuksista kerrotaan aina, milloin ne on rakennettu; 1600- vai 1800-luvulla ja niiden historiallista taustaa. Välillä olisi kiinnostavaa se, miltä rakennukset oikeastaan näyttävät. Ja siis, miltä kesä tuoksuu Rooman kadulla? Samalta kuin Espoon metsässä? 

Hän kulki plataanien varjossa eteenpäin Via Nomentanaa, jossa 1800-luvun loppupuolella rakennetut villat piiloutuivat korkeiden kivimuurien taakse. Joku oli kastellut katua estääkseen pölyn leviämisen. Arianna hyppäsi lätäkön yli ja hengitti märän asfaltin hajua. Huviloiden rehevissä puutarhoissa kasvavat palmut taivuttivat tummanvihreät lehvänsä muurin yli. Harmaan kiviseinän yli kiipeävä sinisadeköynnös levitti violetin kukintonsa mukana makeaa kesän tuoksua. 

Ruokaohjeetkin tulevat yhtä tunnollisesti kerrotuksi aina kun juonen kannalta on sopiva hetki pysähtyä. Eikä siinä mitään, kuvailut tekevät Valan teoksista juuri oman näköisensä ja miellyttävät lukijaa, joka pitää varsinkin italialaisesta ruoasta. Jotenkin sekä maisema- että ruokakuvaus tulevat kirjassa mukaan aina samalla tavalla, välillä aloin kaivata vaihtelua tavassa kuvata jompaakumpaa. 

Kirja on pääasiassa kuitenkin miellyttävää tekstiä lukea. Siinä ei ole koukeroita, vaan teksti on suoraa kerrontaa. Kirja on helppoa luettavaa ja varmasti rentouttavaa seuraa kesälomalle, jolla haluaa tyhjätä päätään. 

Itse pidin kirjan lukemisesta, mutta en kirjan lopusta, joka kaiken jälkeen tuntui töksähtävältä ja jotenkin liian helpolta. 

Kirjan muut arviot voi tsekata Vera Valan blogista.

Valan brändäyksestä voi lukea vaikkapa cult24:n jutusta.

Olen Valan "brändäyksessä" mukana, sillä tykkään lukea Vera Valan blogia Italiasta, samoin minun on "pakko" lukea hänen kirjojaankin, koska minua kiinnostaa lukea, minkälainen Italia ja seikkailu hänen kirjoissaan on kulloinkin. Toisaalta voisin lukea Valan kirjoja myös ilman dekkarimaisuutta, sen verran mukavia hänen kirjojensa muut osat ovat. 

Hyvää juhannusta 

ja 

kivoja kesälukemisia

kaikille tasapuolisesti!