Viime kesänä vietin aikaa chick lit-kirjojen parissa, ihastuin Jaana Tapolan kirjoihin (suosittelen niitä vieläkin, itse luin kaikki Tapolan kirjat, ja odottelen uusia kirjoja häneltä). Chick lit on puolisalainen ja puolientinen rakkauteni, sillä välillä kiintymystä kevyeen naiskirjallisuuteen joutuu selittelemään ja viime aikoina olen joutunut myös pettymään genren kirjoihin. On vaikea keksiä menevää tarinaa, joka olisi tarpeeksi erilainen kiinnostaakseen lukijoita. Siksipä innostuin, kun huomasin Otavalta tulevaksi Pia Heikkilän Operaatio Lipstickin. Kirja on alun perin kirjoitettu englanniksi ja julkaistu Intiassa.
Heikkilän kirja yhdistää chick litin sotareportaasiin, mikä tekee kirjasta kyllä kiinnostavan erilaisen verrattuna tavishömppään, mutta kirja jakaantuu selvästi kahteen osaan: ensimmäinen osa kirjasta kulkee perinteisen chick litin malliin: on juhlimista ja miesasioiden pohtimista; jälkimmäinen osa on seikkailukertomus Afganistanissa talebanien sota-alueella. Välillä toki alkuosassa käväistään tekemässä juttu medialle ja jälkimmäisessä osassa taas suudellaan pikaisesti kesken jännittävän seikkailun. Kun luin HS:n juttua Pia Heikkilän elämästä, mietin, että pelkästään sotajournalistin elämästä olisi voinut saada kiinnostavan tarinan kirjaksi. Omasta mielestäni on kiinnostavaa sekoittaa kaksi niin erilaista genreä toisiinsa, mutta joitakin lukijoita se on etäännyttänyt tarinasta, esimerkiksi tätä kirjablogistia.
Kirja alkaa, kun Anna, 32-vee, saapuu Kabuliin. Koska maassa on sota, on siellä tietysti paljon hyväkuntoisia, mukavakroppaisia sotilaita, ja Anna on sinkkunainen, joten upeisiin miehiin tavallaan aivan pakostikin törmää.
Tuntui ihmeelliseltä, että sotatoimialueella kippailtiin kaikessa rauhassa samppanjaa aidatun alueen sisällä, kun vain parinsadan metrin päässä eli ihmisiä köyhyydessä ja kurjuudessa. Kaipa sitä vain kouliintui unohtamaan tosielämän hirveydet ja eleli mieluummin kauniissa tyhjiössä: hauskoja juhlia, prameaa pintaa ja sisäpiirin juoruja.
Upeus tosin on usein vain ulkoista: Annan ystävän ja kämppiksen Kellyn miesystävä Rich osoittautuu petolliseksi valehtelijaksi. Kelly on vaihtunut taskukokoiseen venukseen. Sinkkukirjoissa ystävättäret ovat tietenkin kaikki kaikessa, joten Anna aikoo auttaa Kellyä kostamaan tällaisen kusipäisyyden: Rich on sotkeutunut hämäräbisneksiin, ja sotareporttereina naiset aikovat ottaa selville sen, miten pahassa suossa Rich oikeastaan on. Heillä on myös keinonsa tuoda asiat julki niin laajasti kuin he vain haluavat. Suunnitelmasta seuraa kirjan toinen osa, seikkailu talebanien alueelle.
Ensimmäisessä osassa Anna käy juhlissa, tapaa miehiä, ja haaveilee lopuista. Toki sotakin astuu näyttämölle, esimerkiksi kun reportterit käyvät kuvaamassa itsemurhapommittajan jättämiä jälkiä. Juhlimiseen Anna alkaa kuitenkin kyllästyä, ja hän alkaa haaveilla 3-kymppisen sinkkunaisen tavoin siitä Oikeasta, joka toisi jotain pysyvyyttä elämään.
Kuljeskelin ympäriinsä haaveillen herra H:stä. Mietin, millaista olisi seurustella hänen kanssaan. Ehkä oli liian aikaista ajatella sellaista, mutta olin niin kyllästynyt olemaan yksin, kyllästynyt samantekeviin panoihin ja konemaisiin kuusyseihin. Kaipasin rakkautta, johon kuuluisi serenadeja, poskivalssia ja ruusuja. Tulevaisuudensuunnitelmiini ei ollut koskaan kuulunut onnellisen kotirouvan rooli, mutta nyt mietin jopa sitä. Ehkä hankkisimme mukavan kämpän Lontoosta, tai jopa pienen talon Suomesta... Kesämökin! Olin aina halunnut oman kesämökin, jonka laiturilla voisi pestä mattoja. Pari fiksua, kaunista lasta kruunaisi idyllin.
Seksihurjastelut ovat kirjassa sivuosassa tai pakollisessa osassa. Hurja seksielämä (eli se, että seksielämää on olemassa,) kuuluu Heikkilän valitsemaan kirjallisuusgenreen, siispä Anna juoksee miesten vuoteissa. Irtosuhteet alkavat kuitenkin kuulua menneisyyteen; nykyisyyden valtaa haaveilu herra Oikeasta, tai herra Herkusta. Kun Annan mukana on vielä pelkkä ystävämies, kuvaaja-Tim, on Heikkilä onnistunut siirtämään chick litin perusteet Kabuliin. Sinkkusankarittarella kun kuuluu olla se homoystävä, ja vaikka Tim ei olekaan homo, hän on Annan ystävä, eikä seksikumppani. Hesarin jutussa Heikkilä sanookin, että halunnut tuoda Afganistanin sellaiselle lukijalle, joka ei muuten kohtaisi maata. Kirjassa onkin yllättävän paljon kannanottoja sodan järjettömyyteen.
Kun pakkasimme kamojamme, katselin ympärilleni viimeisen kerran. Mietin, millaista täällä olisi viiden vuoden kuluttua. Olisivatko ulkomaalaiset sotilaat poissa ja aseet vaienneet? Miten mukavaa olisikaan, jos afganistanilaiset voisivat herätä normaaleihin ääniin - astioiden kilinään keittiössä, vuohien määkinään, linnunlauluun ja lasten iloiseen jutusteluun -sen sijaan, että kuulisivat uutisia siitä, miten heidän maataan revittiin riekaleiksi.
Tavallaan Anna kumppaneineen myös myöntää oman riippuuvuutensa sota-alueen jännitykseen. Vaikka Anna haaveilee kesämökistä Suomessa, hän tuskin viihtyisi Saimaan-rannalla paria päivää pidempään. Kirjasta tulee väistämättä mieleen myös Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa -teos, jossa liikutaan sota-alueella ja jossa kirjan sankari kokee rakkauden pettymyksiä ja iloja. Heikura ei Heikkilän tavoin kuitenkaan korosta seikkailuja ja sankarittarensa sinkkuutta. Toisaalta Heikkilän kirjasta tulee myös mieleen bollywoodin elokuvat, joissa sekoitetaan eri genrejä. Tai no, seikkailutarinassa nyt vain kuuluu aina olla mukana rakkaustarina. HS:n jutussa Mumbaissa asuva Heikkilä kertookin haaveilevansa, että kirjasta voisi tehdä elokuvan Bollywoodiin, ja pääosassa vois olla Shaif Ali Khan. No, mikä ettei, onhan mies aiemminkin tanssinut aseiden kanssa. Voin myös hyvin kuvitella, että tällainen rohkea ja seksikkäämpi nainen alkaisi sopia myös Bollywood-leffoihin. Sen verran tehokkaasti Bollywoodissa ovat naisten vaatteet vähentyneet. Heikkilän kirjan loppuun varmasti lisättäisiin muutama juonikuvio, sillä Operaatio Lipstickin loppu on kovin suoraviivainen. Muistan joskus katsoneeni elokuvaa, jossa naissankari pakeni roistojen kynsistä, jäi kaksi kertaa kiinni uudestaan ja aloitti pakomatkansa erämaassa aina vain uudelleen. Tämä loppuratkaisu kesti ainakin tunnin.
Etsin englanninkielisestä teoksesta blogikirjoituksia, ja löysin pari, joissa kiinnitettiin huomiota teoksen kirjoitusvirheisiin ja kömmähdyksiin kielessä (tässä ja tässä). Suomenkielinen versio oli kuitenkin sujuvaa, chick litille ominaisen kevyttä tekstiä ja itse koukutuin varsinkin toiseen osaan niin, että luin kirjan oikeastaan yhdeltä istumalta loppuun asti. Kirjaa voin suositella lukijalle, joka pitää chick lit -kirjallisuudesta, ja haluaa viihtyä seikkailun ja romantiikan parissa.
Kirjan ovat lukeneet myös
Kirsi,
Kirjasfäärin Taika
ja
Lukeminen.fi-blogin Minna.
Kirja alkaa, kun Anna, 32-vee, saapuu Kabuliin. Koska maassa on sota, on siellä tietysti paljon hyväkuntoisia, mukavakroppaisia sotilaita, ja Anna on sinkkunainen, joten upeisiin miehiin tavallaan aivan pakostikin törmää.
Tuntui ihmeelliseltä, että sotatoimialueella kippailtiin kaikessa rauhassa samppanjaa aidatun alueen sisällä, kun vain parinsadan metrin päässä eli ihmisiä köyhyydessä ja kurjuudessa. Kaipa sitä vain kouliintui unohtamaan tosielämän hirveydet ja eleli mieluummin kauniissa tyhjiössä: hauskoja juhlia, prameaa pintaa ja sisäpiirin juoruja.
Upeus tosin on usein vain ulkoista: Annan ystävän ja kämppiksen Kellyn miesystävä Rich osoittautuu petolliseksi valehtelijaksi. Kelly on vaihtunut taskukokoiseen venukseen. Sinkkukirjoissa ystävättäret ovat tietenkin kaikki kaikessa, joten Anna aikoo auttaa Kellyä kostamaan tällaisen kusipäisyyden: Rich on sotkeutunut hämäräbisneksiin, ja sotareporttereina naiset aikovat ottaa selville sen, miten pahassa suossa Rich oikeastaan on. Heillä on myös keinonsa tuoda asiat julki niin laajasti kuin he vain haluavat. Suunnitelmasta seuraa kirjan toinen osa, seikkailu talebanien alueelle.
Ensimmäisessä osassa Anna käy juhlissa, tapaa miehiä, ja haaveilee lopuista. Toki sotakin astuu näyttämölle, esimerkiksi kun reportterit käyvät kuvaamassa itsemurhapommittajan jättämiä jälkiä. Juhlimiseen Anna alkaa kuitenkin kyllästyä, ja hän alkaa haaveilla 3-kymppisen sinkkunaisen tavoin siitä Oikeasta, joka toisi jotain pysyvyyttä elämään.
Kuljeskelin ympäriinsä haaveillen herra H:stä. Mietin, millaista olisi seurustella hänen kanssaan. Ehkä oli liian aikaista ajatella sellaista, mutta olin niin kyllästynyt olemaan yksin, kyllästynyt samantekeviin panoihin ja konemaisiin kuusyseihin. Kaipasin rakkautta, johon kuuluisi serenadeja, poskivalssia ja ruusuja. Tulevaisuudensuunnitelmiini ei ollut koskaan kuulunut onnellisen kotirouvan rooli, mutta nyt mietin jopa sitä. Ehkä hankkisimme mukavan kämpän Lontoosta, tai jopa pienen talon Suomesta... Kesämökin! Olin aina halunnut oman kesämökin, jonka laiturilla voisi pestä mattoja. Pari fiksua, kaunista lasta kruunaisi idyllin.
Seksihurjastelut ovat kirjassa sivuosassa tai pakollisessa osassa. Hurja seksielämä (eli se, että seksielämää on olemassa,) kuuluu Heikkilän valitsemaan kirjallisuusgenreen, siispä Anna juoksee miesten vuoteissa. Irtosuhteet alkavat kuitenkin kuulua menneisyyteen; nykyisyyden valtaa haaveilu herra Oikeasta, tai herra Herkusta. Kun Annan mukana on vielä pelkkä ystävämies, kuvaaja-Tim, on Heikkilä onnistunut siirtämään chick litin perusteet Kabuliin. Sinkkusankarittarella kun kuuluu olla se homoystävä, ja vaikka Tim ei olekaan homo, hän on Annan ystävä, eikä seksikumppani. Hesarin jutussa Heikkilä sanookin, että halunnut tuoda Afganistanin sellaiselle lukijalle, joka ei muuten kohtaisi maata. Kirjassa onkin yllättävän paljon kannanottoja sodan järjettömyyteen.
Kun pakkasimme kamojamme, katselin ympärilleni viimeisen kerran. Mietin, millaista täällä olisi viiden vuoden kuluttua. Olisivatko ulkomaalaiset sotilaat poissa ja aseet vaienneet? Miten mukavaa olisikaan, jos afganistanilaiset voisivat herätä normaaleihin ääniin - astioiden kilinään keittiössä, vuohien määkinään, linnunlauluun ja lasten iloiseen jutusteluun -sen sijaan, että kuulisivat uutisia siitä, miten heidän maataan revittiin riekaleiksi.
Tavallaan Anna kumppaneineen myös myöntää oman riippuuvuutensa sota-alueen jännitykseen. Vaikka Anna haaveilee kesämökistä Suomessa, hän tuskin viihtyisi Saimaan-rannalla paria päivää pidempään. Kirjasta tulee väistämättä mieleen myös Jouko Heikuran Mustien vuorten varjossa -teos, jossa liikutaan sota-alueella ja jossa kirjan sankari kokee rakkauden pettymyksiä ja iloja. Heikura ei Heikkilän tavoin kuitenkaan korosta seikkailuja ja sankarittarensa sinkkuutta. Toisaalta Heikkilän kirjasta tulee myös mieleen bollywoodin elokuvat, joissa sekoitetaan eri genrejä. Tai no, seikkailutarinassa nyt vain kuuluu aina olla mukana rakkaustarina. HS:n jutussa Mumbaissa asuva Heikkilä kertookin haaveilevansa, että kirjasta voisi tehdä elokuvan Bollywoodiin, ja pääosassa vois olla Shaif Ali Khan. No, mikä ettei, onhan mies aiemminkin tanssinut aseiden kanssa. Voin myös hyvin kuvitella, että tällainen rohkea ja seksikkäämpi nainen alkaisi sopia myös Bollywood-leffoihin. Sen verran tehokkaasti Bollywoodissa ovat naisten vaatteet vähentyneet. Heikkilän kirjan loppuun varmasti lisättäisiin muutama juonikuvio, sillä Operaatio Lipstickin loppu on kovin suoraviivainen. Muistan joskus katsoneeni elokuvaa, jossa naissankari pakeni roistojen kynsistä, jäi kaksi kertaa kiinni uudestaan ja aloitti pakomatkansa erämaassa aina vain uudelleen. Tämä loppuratkaisu kesti ainakin tunnin.
Etsin englanninkielisestä teoksesta blogikirjoituksia, ja löysin pari, joissa kiinnitettiin huomiota teoksen kirjoitusvirheisiin ja kömmähdyksiin kielessä (tässä ja tässä). Suomenkielinen versio oli kuitenkin sujuvaa, chick litille ominaisen kevyttä tekstiä ja itse koukutuin varsinkin toiseen osaan niin, että luin kirjan oikeastaan yhdeltä istumalta loppuun asti. Kirjaa voin suositella lukijalle, joka pitää chick lit -kirjallisuudesta, ja haluaa viihtyä seikkailun ja romantiikan parissa.
Kirjan ovat lukeneet myös
Kirsi,
Kirjasfäärin Taika
ja
Lukeminen.fi-blogin Minna.
Pia Heikkilä: Operaatio Lipstick
2013, Otava
283 sivua
(kirja on saatu, ei kuitenkaan kustantajalta)
2013, Otava
283 sivua
(kirja on saatu, ei kuitenkaan kustantajalta)
nuo kaksi linkkia joissa viitataan kirjoitusvirheisiin: nehan ovat yksi ja sama arvostelu.
VastaaPoistaAi. Eri nimillä ja eri paikkoihin ne on kirjoitettu. Ja tekstitkin on eri. Oletin siis, että ovat eri kirjoittajien kirjoittamia.
PoistaPäätin, että luen arvioita tästä kirjasta vasta kun olen sen itsekin lukenut ja siitä blogannut.
VastaaPoistaKirjoitat todella hyvin tästä kirjasta ja huomaa, että tunnet genreä paremmin ja syvällisemmin kuin vaikkapa minä. Siksi varmaan koit kirjankin tietyllä tapaa myönteisemmin. Minähän pidin kirjasta, mutta tajusin että haaveilin nähtävästi, että kirja olisikin ollut enemmän seikkailupainotteisempi. Heikkilän havainnot ovat tosiaan teräviä ja mielenkiintoisia, samoin pidin hänen kirjoitustyylistään kovasti.
Muuhun lukemaani chick littiin verrattuna tämä erottuu kyllä edukseen.