Annika Lutherin Opettajainhuone (2013, Teos & Schidlts&Söderströms) oli taas sellainen kirja, joka oli aivan pakko lukea, koska täytyyhän sitä vapaa-ajallakin päästä opettajainhuoneeseen.
En oikeastaan tiedä, mitä odotin kirjalta, mutta kirjan luettuani voin sanoa, että sisältö vastasi kirjan nimeä: tässä kirjassa pitäydyttiin pitkälti opettajainhuoneessa ja tuon mystisen huoneen tapahtumissa. Ehkä se oli samalla kirjan heikkous; olisi ollut kiinnostavaa kurkistaa opettajien persoonaan myös opettajainhuoneen ulkopuolella.
Kirja alkaa elokuun kahdennestatoista päivästä, jolloin kouluvuosi alkaa opettajien suunnittelupäivällä. Kirjan tulevia tapahtumia ennakoidaan heti ensimmäisillä sivuilla, kun Tove, kieltenopettaja törmää kirjaimellisesti Fredduun, lukion matematiikan opettajaan. Kirjan alussa esitellään muitakin opettajia, mutta kirjan tarinassa Tovesta tulee elävin. Varmaan sen takia, että hänen elämäänsä kirjassa tarkastellaan muita enemmän. Tove on turhautunut avioliitossaan, hän on turhautunut myös omien poikiensa harkkoihin-vienteihin, ja oppilaisiinsa hän vasta turhautunut onkin.
Hyinen tiistai ei parane, vaan tuntuu pian vieläkin turhemmalta. Kolmas oppitunti yhdeksäsluokkalaisten kanssa on edellistäkin masentavampi. Kuinka kaikki, mitä oppilaat ovat vaivalla oppineet, on voinut haihtua niin täysin yhden vaivaisen kesäloman aikana? Kuinka he voivat olla niin vastuuttomia ja lapsellisia, vaikka he käyvät peruskoulun viimeistä luokkaa ja kilpailevat seuraavana vuonna paikasta lukiossa?
Kirjassa tarkastellaan kouluvuotta varsin yllätyksettömästi elokuusta jouluun ja joulusta kevääseen. Syyslukukaudella jännitystä kouluvuoteen tuo mm. retki Espoon metsiin puolukoita keräämään. Yläasteikäisiä ei aivan samalla innolla tuodakaan laavuille kuin eskareita (kirjassa nimittäin vieraillaan juuri samassa metsässä, jossa omani on käynyt koko syksyn päiväkodin kanssa paistamassa makkaroita suurella innolla).
Koulun arjessa oppilaat eivät opi niin kuin opettajat suunnittelevat, ja sitten on niitä oppilaita, jotka jäävät yksin, eikä koulun oppilashuoltoryhmä tiedä, mitä tekisi, kun mikään ei auta. On vanhempia, jotka tulevat hyvää tarkoittavien opettajien päälle, ja niitä oppilaita, jotka testaavat, missä rajat tulevat vastaan. Kirjassa koulun tapahtumat ovat varsin samanlaisia kuin iltapäivälehtien lööpeissä edellisenä vuonna. Tapahtumia ei kuitenkaan avata aivan niin syvälle kuin toivoin. Oikeastaan sama pinnallisuus on se, mikä tökkii koko kirjan ajan. Tapahtumat ovat melkoisen ennalta-arvattavia, sillä ylioppilaskirjoitukset ja penkkarit tulevat jokaisessa lukiossa joka kevät. Ja tapahtumat ovat kutakuinkin kaikkialla samoja: kirjoituksiin stressataan ja penkkarit ovat liian rajuja, paitsi oppilaiden mielestä. Jotenkin kirjassa tökki myös aikuismainen ja opettajamainen katse oppilaiden tekemisiin: penkkareissa musiikki soi aivan liian kovaa! Lukiessani tuli olo, että relatkaa jo vähän, mitä siitä, jos kerran lukuvuonna oppilaat saavat tehdä jotain aivan muuta kuin mitä aikuiset käskevät.
No, kirjan loppupuolella tulee kiva yllätys sekä lukijalle että kirjan oppilaille: koulussa vietetään leffailtaa, ja siellä katsotaan Bollywood-elokuvaa. Niinpä tästä kirjasta jäi mieleeni soimaan tällainen musiikki.
Kirja oli kirjoitettu sujuvasti, tapahtumat etenivät sutjakkaasti yhdestä seuraavaan. Ehkä tätä kirja olisi ollut kiinnostavampi lukea, jos ei olisi niin selkeää käsitystä siitä, mitä kouluvuonna tapahtuu. Itse odotin syvällisempää menoa koulumaailman ongelmiin ja kaipasin myös henkilöhahmoihin enemmän syvyyttä. Mutta sellaiselle, joka ei tiedä, mitä koulussa tapahtuu ja minkälaista on olla opettaja, tämä kirja on loistava kurkistelukirja.
Annika Luther on kirjoittanut nuortenkirjoja, ja haluaisin tutustua (oikeastaan minun on jo pitänytkin, teokset ovat olleet lainassa) kirjailijan nuortenkirjoihin, koska minusta tuntuu, että Luther voisi olla melkoisen hyvä juuri nuortenkirjojen kirjoittajana.
Kirjasta lisää mm. näistä kirjablogeista:
Annika Luther: Opettajainhuone
2013, Teos & Schidlts&Söderströms
Alkuteos: Lärarrummet
suomentanut Sinna Virtanen
308 sivua
Maakunta-haaste: Helsinki/ Uusimaa
Pitäisiköhän lukea tämä?
VastaaPoista***
Itseäni on nimittäin alkanut jotenkin harmittaa tämä iltapäivälehtien sivuilla käytävä varsin pinnallinen (piinallinen) keskustelu, viimeksi aiheesta, kun oppilaat eivät osaa enää kuten ennen, mikä minusta on keskinmäärin toisin päin.
Toinen ikuisuusaihe on "hankalat" vanhemmat. Oppilailla on oikeutensa, kuten huoltajilla, heillä on myös yhtälainen oikeus arvostella koulua, kuten on opettajalla eli pitäisi oppia toinen toistaan kunnioittava dialogi. Opettaja käyttää julkista valtaa, se on hyvä aina hyvä muistaa, hän arvioi oppilaan suoritukset, ja hän voi antaa hänelle määräyksiä ja rajoittaa oppilasta.
Nuoret ja aikuiset ovat fiksuja, ongelma minusta tulee siitä, että kyse on yläkouluaikaan osuvasta murrosiästä, ja ryhmäilmiöistä luokassa. Jos tämän lisäksi on rikkeitä, niille on laissa määritellyt kurinpitotoimet, oppilasta on aina kuultava ja myös huoltajaa.
***
"sitten on niitä oppilaita, jotka jäävät yksin, eikä koulun oppilashuoltoryhmä tiedä, mitä tekisi, kun mikään ei auta"
eikö tässä pidä jo koulun alkaessa ryhmäyttää ja saada ryhmä toimivaksi, tavoitehan pitää olla, että oppilashuoltoryhmä ennalta ehkäisee nämä ongelmat.