Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle

Jukka Behmin Lahjoja norsujumalalle (2013, Tammi) on tosi jännä teos. Jotenkin ei ole tullut mieleenkään, että kotimainen kirjailija kirjoittaisi Intiaan sijoittuvan salapoliisikirjan. Vaikka on Behm kirjoittanut aiemmin toki Dr. Mumbai -kirjan, jossa intialainen lastenpsykiatri asuu Suomessa. Behm on kirjoittanut myös teoksen Matkoilla, jossa seikkaillaan Thaimaassa, ja joka kuuluu ehdottomasti niihin kirjoihin, joihin aion tarttua "piakkoin". On muuten aivan mahtavaa, että Aasia alkaa näkyä ja kuulua kotimaisessakin kirjallisuudessa! Itselleni iskee näin vuoden pimeimpänä aikana kaukokaipuu, jota lievitän mm. kirjojen avulla - edessä on kirjoja Aasiasta ja muista kaukomaista, hieman liiankin läheisen ja realistisen Opettajainhuoneen jälkeen tätä irtiottoa aivan oikeasti alkoi kaivata! 

Kirjan takakannessa kirjaa verrataan tietenkin Mma Ramotsween, sillä samoin kuin botswanalaisetsivä myös Behmin Patil ratkaisee arkipäivän ongelmia ja rikoksia, eikä ratko suuria murhavyyhtejä. Elämä on leppoisaa, sillä hra Patil on jättäytynyt päivätyöstään ja hoitaa pyöräkorjaamossa paitsi pyöriä myös päivänpolttavia asioita, kuten tässä ensimmäisessä kirjassa Ganaka Kanderan kuolleelta vaimoltaan saamien kirjeiden arvoitusta. 

Ganaka Kandera, vaatekaupan räätäli ja omistaja on mennyt uusiin naimisiin. Elämä on onnellisella pohjalla, mutta hänen nuorikkonsa alkaa saada kirjeitä Kanderan entiseltä vaimolta. Kirjeissä vaimovainaa vaatii rahalahjoja Ganeshalle, norsunpäänmuotoiselle jumalalle. Eikä jumalia ole hyvä suututtaa. 

Adhikara Patil, jolle Kandera avautuu kirjeistä, alkaa tutustua Kanderan lähipiiriin ja vierailee paitsi tämän kotona myös työpaikalla. Ihmisten haastatteleminen ja myös miljöiden tarkka tarkastelu johdattavat Patilia kohti syyllistä. Yksi tärkeä auttaja Patilin työssä on myös tämän äiti, joka "tuntui nauttivan siitä, että tiesi enemmän kuin poikansa."

Tässä kirjassa kaikki ovat ihanan leppoisia, mutta myös pienesti paheellisia - Adhikara Patil tykkää savutella sikareita ja juoda lasillisia. Aivan kuten hänen äitinsäkin. Pyöräkorjaamon omistajana Patil auttaa niitä, joilta puuttuu pyörä tai jotka tarvitsevat pyöräänsä hankkiakseen elantonsa. Siis tavallaan Patil on arkipäivän sankari  ja heikoimpien auttaja. Niinpä hän selvittää myös varastettujen polkupyörien kauppaa, samaan leppoisaan tapaansa kuin kirjeidenkin arvoitusta. Leppoisuus onkin tämän kirjan parhaita puolia - kirjaa lukiessa hiipii hyväntuulisuus mieleen ja jää sinne pitkäksi aikaa.

Pyöräkorjaamon pitäminen oli Adhikaralle harrastus. Se oli hänelle hupia tai terapiaa, jota hän oli määrännyt itse itselleen. Miten sen nyt otti. Hän oli eläkeläinen, vaikka oli ollut vasta äskettäin nuori mies ja astumassa uraputkeensa, joka oli pitkä ja kapea ja jossa ei hohkanut poistumisreittiä lupailevaa vihreää valoa. Hän oli kavunnut nyt putkesta ulos ja auringonvaloon. Hän sai keksiä itselleen haluamaansa tekemistä tai olla tekemättä sitä, minkä oli keksinyt. 

Miten Adhikara Patil pärjää sitten Tarquin Hallin luoman Vish Purin (katso ja katso) rinnalla? Mielestäni aivan hyvin, sillä salapoliisit ovat tarpeeksi erilaisia ja siinä missä Vish Puri (vai Tarquin Hall) haluaa pistää kirjaan koko Intian, riittää Behmin Patilille yhden intialaiskorttelin elämä. Maailmaan mahtuu ehdottomasti kaksi länsimaisen kirjailijan luomaa intialaisetsivää. 

Kirjan ovat lukeenet myös Lukutoukka Krista ja TuijaTa. 

Jukka Behm: Lahjoja norsujumalalle

2013, Tammi

219 sivua