Zinaida Lindénin Monta maata sitten (2013, Gummerus) kiinnosti minua kovasti, koska olen aiemmin lukenut Lindénin kirjan Kirjeitä Japanista, jonka pohdiskelevasta otteesta pidin jo pari vuotta sitten, jolloin luin kirjan.
Monta maata sitten kertoo nimensä mukaisesti elämästä monessa maassa. Galja on Neuvostoliitossa syntynyt nainen, jonka näkökulmasta kirjassa tarkastellaan elämää diplomaatin vaimona eri maissa.
Galja menee muistoissaan lapsuuteensa saakka, josta löytyy perhe, jonka yhteydet muuhun sukuun ovat heikkoja ja hajanaisia. Vasta kirjan lopussa selviää, mistä huonot välit muihin saattoivat johtua. Galja on jo lapsena yksinäinen, nuorena hän tutustui poikaan, Romaniin, josta vielä aikuisiällä tulee tärkeä henkilö hänelle.
Galja on yksin maailmassa, joten avioliitto Igorin kanssa tuntuu hyvältä vaihtoehdolta ja Galja kiittää onneaan, että törmäsi tähän kiltinoloiseen mieheen Pietarin palatsin pihalla.
Olinhan minä epäoikeudenmukainen Igoria kohtaan, mutta avioliittopäätöksen ratkaisi se tosiseikka että olin nuori ja orpo. Samalla hetkellä kun Igor sai tietää miten vanhemmilleni oli käynyt, hänen mielessään heräsi voimakas suojelunvaisto jota ei mikään voinut sammuttaa. Miehekäs vaisto oli terve ja jalo, mutten koskaan saanut selville seurasiko siitä rakkaus minun persoonaani kohtaan.
Avioliitosta seuraa elämä niissä maissa, joihin Igor lähetetään. He asuvat Afrikassa - ja viimeisimmäksi Suomen Turussa. Galja ei oikeastaan missään ystävysty muiden diplomaatinrouvien kanssa, vaan häntä seuraa yksinäisyys, joka syvenee, kun hänen omat lapsensa päätyvät maailmalle.
Merkittäväksi Galjan elämässä tulevatkin hänen nuoruusmuistonsa, joihin kuuluu Roman.
Kun olimme nuoria, hän pääsi aivan lähelle minua. Siksi hän haluaa palata takaisin viattomuuden aikaan jolloin ei ollut kuuluisaa Aleksin-nimistä koreografiaa vaan ainoastaan koulupoika Roman ja hiukan ironinen opiskelijatyttö Galja. Silloin ei maa vielä keinunut jalkojeni alla. Silloin vielä kuulin sfäärien musiikkia. Silloin vielä elivät suruttomat jumalat jotka olivat luoneet minut. Maailmani ei ollut vielä särkynyt tuhansiksi sirpaleiksi joita yritän nyt koota yhteen.
Galjan elämässä on muitakin tärkeitä asioita, esimerkiksi kaipuu kotikaupunkiin Pietariin ja kiinnostus taidetta kohtaan. Sekä lapsuuden että aikuisuuden yllä leijuu kuitenkin kaipuu ja ikävä johonkin - johonkin sellaiseen, johon voisi kuulua. Galja on aina ollut ulkopuolinen: elämänsä alussa hän koki jäävänsä ulkopuoliseksi omassa perheessään, aikuisena hän ei ehdi ystävystyä, koska muuttaa jatkuvasti ja myös hänen omat lapsensa muuttavat toisiin maihin ja kaupunkeihin.
”Monta maata sitten on romaani minulle hyvin tutusta aiheesta: globaalista ihmisestä, joka luovii vaivatta maiden, kielten ja kulttuurien välillä, mutta joka kosmopoliittisen pintansa alla on hyvin yksinäinen. Kirjani kertoo erityisesti siitä, kuinka vieraaksi me Neuvostoliitossa kasvaneet saatamme tuntea itsemme ’uudella’ Venäjällä, mutta lukuisat ihmiset ympäri maailman jakavat samankaltaisen historian ja kohtalomme. Sitä tuntee, että aika on ajanut ohitse, että on kadottanut viitekehyksensä ja sen myötä kyvyn sopia omaan elämäänsä”, Zinaida Lindén pohtii.
Kirjasta on kirjoittanut myös Kirjabrunssi-blogi (uusi blogituttavuus minulle), jossa blogin kirjoittaja valottaa kirjan omakohtaisuutta, josta Lindén kertoi Kirjamessuilla.
Kirja oli kiinnostava, mutta jotenkin kirjan loppua kohden kirjan tarina ei ollut enää niin kiinnostava kuin alussa: Galjan muistot lapsuudesta olivat kirjan parasta antia. Jotenkin tuntui, että aivan liian monta vuotta jäi kirjassa väliin. Olisin halunnut lukea myös Afrikan ja Japanin -vuosista.
Zinaida Lindén: Monta maata sitten
2013, Gummerus
279 sivua
alkuteos: För många länder sedan, Schildts & Söderströms, 2013
käsikirjoituksesta suomentanut Jaana Nikula
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti