Kun kuulin, että Maija Vilkkumaa on kirjoittanut kirjan, ajattelin ensimmäiseksi, että en kyllä koskaan tule lukemaan kirjaa. Saa riittää, että olen kuunnellut vuosikymmenen Vilkkumaan epävireisiä lauluja (,joista kylläkin olen tykännyt). En uskonut, että Nainen katolla (2013, Kaiku Books) voisi olla lauluja parempaa. Siis minuahan ei saada kirjan lukijaksi sillä, että on entinen laulaja ja sillä tavalla julkkis, että haastatteluja on jokaisessa lehdessä. Niin että kirja varmasti huomataan (MeNaisissa haastattelu täällä ja Iltasanomissa täällä).
Niin siinä kuitenkin kävi, että uteliaisuuteni oli herätetty ja kun viikonlopuksi kaipasin jotain kevyempää luettavaa kuin ne kaksi sodasta ja varsinkin sotien synnystä kertovaa keskeneräistä kirjaani tartuin Vilkkumaan kirjaan, koska ajattelin, että kevyt kirja on takuuvarmasti. Ja siihen keveyden kaipuuseen kirja oli todellakin sopiva.
Kirjassa päähenkilöksi kohoaa nelikymppinen nainen, kahden pienen lapsen äiti, Silja, joka tuntee olevansa vankilassa omassa kodissaan. Hänen miehensä Harri on naimisissa työnsä kanssa, kun haluaa rakentaa omaa yritystään, joka varmasti "sitten joskus" alkaa tuottaa ja "sitten joskus" Harrilla on aikaa perheelleen. Silja käy kirjoittajakurssia, jossa kehittelee itselleen sivupersoonan, Gwendolynin, jonka elämä on jotain sitä, mitä Silja on joskus haaveillut. Gwendolyn on menestynyt laulaja, joka elää kalliissa kartanoissa. Mutta Silja on vain omassa kodissaan. Tai, hän alkaa löytää muita ihmisiä kirjoituskurssinsa ansiosta. Alkaa aika, jossa keski-ikäistyvien aikuisten levottomuus ja ahdistus ja tyytymättömyys ja halu kokea jotain, mitä ei ole pitkään aikaan kokenut, etsivät kohdetta, jonka kanssa elää jotain menetettyä uudelleen.
Nainen katolla on yksi oman sukupolveni romaaneista, jossa näyttäytyy 80-luvun kylmä sota menneisyyden kaikuna, kasvu afrikkalaisen pömppämahaisten lasten kuvista opiskeluvuosiin ja puolison valintaan.
Vaikka pidin ja osasin samaistua Siljan elämään, jossa seinät kaatuvat päälle, kun on liian monta tuntia ja päivää lasten kanssa kotona, pidin myös kirjan henkilöistä Lindan, kulttuurilehteen kirjoittavan, nuoremman naisen tulkinnoista maailmasta:
Ekaks oot söpö ja kaikki ihastelee. Sit yhtenä päivänä stevari syyttää sua myymälävarkaudesta vaikket oo tehnyt mitään, ja vempparit huutelee ja kommentoi sun persettä. Ja sit yhtäkkiä tulee päivä jolloin Stockan myyjä teitittelee. Ja koko ajan oot siellä sisällä sama tyyppi joka ei tajuu et milloin mä nyt tähän vaiheeseen rantauduin.
Kirjassa minä-minä-minä-mietinnät sekoittuvat maailman tuska -angstien kanssa, ja lopultakin keskittyy Siljan ja Harrin avioliiton kiemuroihin. Miten paljon ja kenen tulee antaa periksi ja luopua omista haluistaan elämän suhteen, että elämä parisuhteessa ja avioliitossa olisi mahdollista? Tunnistan kirjasta monesta kohtaa oman elämäni, ja koko kirjan ajan tuli sellainen olo, että tässä luen juuri sitä, minkälaista oman sukupolveni elämä on. Samalla tuli mieleeni niitä (harvoja) kirjoja, joita olen lukenut brittilästä, joissa ihmisten elämät ja kohtalot pyörivät toistensa seassa, eikä valmista tunnu tulevan kenenkään elämässä.
Pidin kirjasta, luin sen melkein alusta loppuun yhdeltä istumalta ja samalla päässäni soi Vilkkumaan biisi, samoin kuin kirjakin: hieman ärsyttävänä, mutta kuitenkin aika kivana: tämä.
Kiinnostavia ajatuksia kirjasta mm. näissä:
ja
Maija Vilkkumaa: Nainen katolla
2013 Kaiku Books
334 sivua
Vilkkumaan on ollut niin tehokkaasti jokaisessa naisten lehdessä kirjaansa puffaamassa, että itse ajattelin jättää kirjan väliin kokonaan. Vähän siihen tyyliin "sen on pakko olla huono, kun aivan jokainen mainoskanava pitää käyttää ja muutama pariinkin kertaan". Ehkäpä rohkaistun kuitenkin jossain vaiheessa tarttumaan kirjaan.
VastaaPoistaVähän sama olo oli mullakin... liika julkisuus saa aina vastustuksen nousemaan. Mutta juuri tähän raskaaseen väliin Vilkkumaan kirja oli aivan loistava.
PoistaOlipa kiva lukea tästä taas tällainen innostunut juttu kun itse nihkeilin kirjan kanssa. Eihän siinä siis mitään vikaa ollut, mutta ei vaan napannut. On kuitenkin vaan mahtavaa lukea jostain että jes, kirja oli hyvä, "vaikka sitä on luukutettu kaikkialla". :)
VastaaPoistaTämä tosiaan oli juuri nyt tosi hyvä kirja, vaikka onhan näitä nelikymppisten minä-kriisejä tullut luettua muistakin kirjoista. Tykkäsin kirjassa siitä, että siinä oli monenlaisia ääniä mukana. Ja että siinä irvailtiin monella asialla...
PoistaHelsingin Kirjamessuilla kuuntelin Vilkkumaan haastattelua ja kiinnostus kirjaa kohtaan heräsi. Kirja tuntuu käsittelevän mielenkiintoisia teemoja kuten äitiyden herättämää kriisiä (jonkinlaista pähkäilyä tuntuu vanhemmuus miltei jokaisessa aiheuttavan). Ja tuo Stockan teitittelykin kuulostaa tutulta. Ei kyllä naurattanut minua aikoinaan yhtään. Onneksi tässä on jo pikku hiljaa seestynyt kaikin puolin. :)
VastaaPoistaJoo, samat muistot teitittelystä... olin vähän kuolla siihen paikkaan :D Mutta tässä kirjassa oli paljon sitä samaa, mitä on kokenut pienten lasten äitinä. Onneksi moni asia on jo jäänyt muistoihin, mutta uusia puskee koko ajan esiin.
PoistaNiistäkin tietty olis kiva lukea muiden kokemuksia, että miten kouluikäisten kanssa pärjää.... entä teinien. Uusia kriisien paikkoja.
Mulla soi päässä sama biisi! :D (Joskin myös aika monta muuta.)
VastaaPoistaMinäkin pidin tästä, vaikka en samaistunutkaan hahmoihin. Tunnistin kyllä niitä kotiäitituskia, mutta puitteet olivat niin erit kuin omani, ettei mitään suurta kohtalotoveruutta oikein tuntenut.
Linda oli ihanan rempseä, miehet kaikki aika rasittavia.
Kirjasta tykkäsin ja toivon Vilkkumaan kirjoittavan lisääkin. :)
Mullahan kävi tämän kanssa niin, että sain latauskoodin sähkökirjaan, mutta sitten ei kuitenkaan mielenkiinto riittänyt edes kirjan lataamiseen (lähinnä ehkä kirjan teemojen tähden, avioliitto- ja äitiysproblematiikka eivät vaan ole viime aikoina jaksaneet innostaa), vaikka olenkin Vilkkumaata aina sympannut ja kuunnellut etenkin tuotannon alkupään levyjäkin aika tavalla. Ehkä jonain päivänä!
VastaaPoista