MARI A:N KIRJABLOGI

Kirjablogissani kirjoitan lukukokemuksistani, lukemistani kirjoista ja niistä kirjoista, jotka haluaisin lukea. Välillä myös kirjoitan ja kuvaan jotain muuta elämästäni.

Viestit kulkevat osoitteeseen mariankirjablogi@yahoo.fi

torstai 1. toukokuuta 2014

Katsaus alkuvuoden luettuihin ja tuleviin kirjoihin

Tuntuu, että tänä vuonna olen lukenut järkyttävän vähän kirjoja, varsinkin jos vertaan viime vuoteen (169 luettua kirjaa), jonka lukuihin en varmasti tänä vuonna pääse. On ollut lukuinnottomuutta, kaikenlaista muutosta elämässä ja tottumista uudenlaisiin kuvioihin elämässä, tv-sarjojen tuijottelua, elokuvien katselua, lasten harrastuksissa notkumista ja työmatkan lyhentymistä ja siten lukuajan vähenemistä. Uuden elinympäristön myötä elämään on tullut myös lukemisen kanssa kilpailevia harrastuksia, kuten luistelua Tapiolan jääpuistossa ja uimista viereisessä uimahallissa, kulttuuririentoja käden ojennuksen päässä ja kaikkea. Enpä valita, muuten kuin vähenevänä lukuaikana. 

Nyt on kuitenkin tullut aika ynnätä alkuvuoden luetut kirjat. 



Tammikuussa muutimme Tapiolaan, muuttopuuhat veivät aikaa, muistorikkain lukuhetki oli bussissa Kuopioon ja takaisin (Rosenlundin Vaskivuorentie 20). Luin myös seuraavat kirjat (yhteensä 6):

Anne Tyler: Amerikan lapset (2008, Otava)

Jukka Behm: Matkoilla (2009, Tammi)

Mathias Rosenlund: Vaskivuorentie 20 (2013, Schildts & Söderströms)

Anne-Mari Souto: Arkipäivän rasismi koulussa – Etnografinen tutkimus suomalais- ja maahanmuuttajanuorten ryhmäsuhteista (2011, Nuorisotutkimusverkosto)

Jorma Pollari ja Marja-Leena Koppinen: Maahanmuuttajan kohtaaminen ja opettaminen (2011/2000 PS-kustannus)

Toni Karonen ja Harri Honkala: Karim - saalis ja saalistaja (2013, omakustanne) & hieman myöhemmin Karim - Tarkoitus pyhittää keinot





Helmikuussa vaikutuksen teki Sarah Delijanin kirja, tai ainakin kirjailijan kauneus, sekä lumen löytyminen talvilomalla itäisestä Suomesta. Luin yhteensä 14 kirjaa: 





Sahar Delijani: Jakarandapuun lapse(2014, WSOY)
Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus (2014, Tammi)
Jenni Linturi: Malmi, 1917 (2013, Teos)

Etsin välillä kadonnutta lukuintoa runoteoksista: 

Asta Honkamaa: Naisen maisema (2014 Books North)


Ja Etelä-Amerikkaa kaikenlaisesta kirjallisuudesta:

Carlos Fuentes: Inez (2002, Gummerus)


Löysin aivan parhaita sarjakuvia: 




Maaliskuussa lopeteltiin luistelukautta ja kävin kirjastossa kuuntelemassa Nura Farahia, jonka kirjan olin aiemmin jo lukenut. Osallistuin kuva päivässä haasteeseen FB:n puolella, enkä sitten kuitenkaan jaksanut jatkaa kuvahaastetta blogin puolella, vaikka ensin sitä suunnittelin. Luin 12 kirjaa: 





J.P. Pulkkinen: Kaikki onnelliset perheet (2010, Teos)
Helmi Kekkonen: Valinta (2011, Avain)
Anna-Lena Laurén: Kuinka kallis vapaus - Värivallankumouksista Geogiassa, Ukrainassa ja Kirgisiassa (2013, Teos)



Luin puiden tarinoita: 


Jatkoin myös Karim-sarjakuvan lukemista, tällä kertaa lukemisvuorossa olivat 3. ja 4. osa: 




Huhtikuussa juhlittiin pääsiäistä ja käytiin Virossa (toiset pelaamassa, toiset katsomassa futista), kirjojen suhteen oli todellakin hiljaista. Luin vain 5 kirjaa: 





Olen siis lukenut tänä vuonna 37 kirjaa. Olen kuitenkin ylpeä, että olen lukenut aika monta niistä kirjoista, jotka listasin tammikuussa kiinnostaviksi kevään uutuksista: 

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön (tammikuu)  - luettu!
Katja Kaukonen: Kohina (helmikuu)
Sarah Delijani: Jakarandapuun lapset (tammikuu) - luettu! 
Donna Tartt: Tikli (maaliskuu) - lukupinossa!
Ayana Mathis: Huonetta ja sukua (toukokuu) - lukupinossa!
Mika Keränen: Maaliviivalla (toukokuu) -- ei vielä ilmestynyt!




Tammi
Anna-Kaari Hakkarainen: Purkaus (helmikuu) -luettu!
Janne Ora: Kadotetun lumo (maaliskuu)
Toni Morrison: Koti (tammikuu) - keltainen kirjasto
Alice Munro: Kallis elämä (tammikuu) - keltainen kirjasto - luettu! 
Kerstin Ekman: Huijareiden paraati (maaliskuu) - keltainen kirjasto - melkein luettu!
Jhumpa Lahiri: Tulvaniitty (huhtikuu) - keltainen kirjasto - melkein luettu!
Joël Dicker: Totuus herra Quebertin tapauksesta (huhtikuu) - keltainen kirjasto - lukupinossa! 
Henna Helmi Heinonen: Miisan kaksoisaxel (tammikuu) - melkein luettu!
Saku Heinänen: Zaida ja lumienkeli (huhtikuu) lukupinossa! 

Otava
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän (tammikuu) -luettu!
Meri Kuusisto: Amerikkalainen (tammikuu) - luettu!
Nura Farah: Aavikon tyttäret (helmikuu) - luettu!
J.M. Coetzee: Jeesuksen lapsuus (helmikuu) lukupinossa! 
Siri Hustvedt: Säihkyvä maailma (maaliskuu) lukupinossa! 

Gummerus
NoViolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet (tammikuu) - luettu 
Jojo Moyes: Ole niin kiltti, älä rakasta häntä (tammikuu) - luettu!


Atena-kustannus

Jari Ekberg: Kuin taivasta koskettaisi (huhtikuu) lukupinossa! 

Schildts & Söderströms

Jyrki Heino: Kello (huhtikuu)
Johannes Anyuru: Myrsky nousee paratiisista (huhtikuu) -- ei vielä ilmestynyt!
Carlos de Cruz & Janne Haikari: Kuninkaantie (toukokuu) -- ei vielä ilmestynyt!

Siltala

Eleanor Catton: Valontuojat (toukokuu) -- ei vielä ilmestynyt!

Ja mikä ehkä tärkeintä, lukuilo on taas löytynyt!

6 kommenttia:

  1. Olet lukenut paljon ja monipuolisesti. Yhteisiksi löysin vain Puusepän ja Neljäntienristeyksen, kertoo siitä, kuinka vähän uutta jaksan seurata... Ihanaa, että lukuinto palasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, aika paljon onkin tullut luettua uutuuksia. Jonkun kivan haasteen myötä tulisi taas luetuksi vanhempaa kirjallisuutta. Mukavaa toisaalta tietää ja lukea uusia.

      Poista
  2. Kirjavalikoimasi näyttää kiinnostavalta ja monipuoliselta. Hienoa, että lukuilo on löytynyt!

    VastaaPoista
  3. Musta tuo määrä on ihan mieletön ;) suhteellista, kaikki tyynni. Ja peukku lukuilolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lohdullista kuulla asia noinkin päin! Joo, iloa löytyy taas hyvien kirjojen myötä, aikaa ei niinkään...

      Poista